Olen tutustunut Amer-Tupakka Oy:n johtaja Jukka Ant-Wuorisen
vuosien 1983 – 2004 menettelystä valtakunnansyyttäjälle 18.1.2024 tehtyyn
tutkintapyyntöön ja pyyntöön 4.2.2024 tehtyyn lisäykseen sekä lääkintöneuvos
Liisa Elovainion 9.2.2024 päivättyyn muistioon.
Olen 1960-luvulta lähtien seurannut tarkasti tupakkateollisuuden
toimia ja tunnen siten hyvin myös vuosien 1983 – 2004 tapahtumat. Olin vuosina 1979 – 1996 Turun yliopiston
onkologian ja sädehoidon professori ja TYKS:n syöpätautien klinikan
ylilääkäri vuosina 1977–79.
Syöpälääkärinä olen pyrkinyt
tiedottamaan tupakkasairauksista ja kritisoinut tupakan markkinointia lapsille
ja nuorille. Esitin nuuskan
myyntikieltoa ja tupakan myynnin kieltämistä alle 18-vuotiaille ennen nykyisen
tupakkalain voimaantuloa. Kun Lääkärit
tupakkaa vastaan -järjestö aloitti toimintansa Suomessa 1994, minä olin yksi
seitsemästä perustajajäsenestä. Olen kuulunut
muun muassa Syöpäyhdistyksen valtuuskuntaan, Syöpäjärjestöjen hallitukseen ja
Syöpätautien tutkimussäätiön hallintoneuvostoon sekä toiminut Lääkelaitoksen
asiantuntijana ja Acta Oncologican toimituskunnassa.
Olen 1960-luvulta saakka kiinnittänyt
huomion tupakkateollisuuden markkinointimenetelmiin, joilla eri tavoin
selitetään savukkeet vaarattomiksi tuotteiksi.
Teollisuus on vuonna 2000 myöntänyt, että aktiivinen tupakointi
aiheuttaa syöpää ja nikotiiniriippuvuutta, mutta passiivisen tupakoinnin
haittoja se ei tunnusta.
Lääketieteen suoran kiistämisen
ohella tupakkayhtiöt ovat soveltaneet muitakin harhautuskeinoja. Amer-Tupakka Oy:n myyntimies Lasse Lehtinen
on vuodesta 1990 lähtien käyttänyt henkilöhyökkäyksiä, esittämällä lääkäreistä
halventavia nimityksiä ja vääristelemällä lääkäreiden motiiveja.
Uudessa Suomessa 22.9.1991 Lasse
Lehtinen kirjoitti näin:
”Ei pyyteetön terveysvalistus
vaan uusmoralistinen suvaitsemattomuus ja halu vallita kanssaihmisiä pitää Elintapastalinistit yksilön kimpussa”
”Suvaitsevaisuus, moniarvoisuus ja demokratia ovat
ihmisarvoisen elämän perusta, ei orwellmainen kaiken kivan kieltäminen,
naapurin kontrolloiminen ja valvonta”
Lasse Lehtinen ”paljasti” tällä
tavoin lääkäreiden ja lääkintöhallituksen ”todelliset motiivit”, joissa ei
ollut sijaa lääketieteelle: motiiveina olivat uusmoralistinen suvaitsemattomuus
ja halu vallita kanssaihmisiä.
Tupakkateollisuuden motiivit taas olivat yleviä: ”suvaitsevaisuus,
moniarvoisuus ja demokratia”. Tämä
propaganda sisältää seuraavat viestit:
-
nimenomainen
sanoma: terveysviranomaiset eivät tosiasiassa tähtää keuhkosyövän ehkäisyyn,
vaan poliittiseen holhoukseen ja sananvapauden eliminoimiseen;
-
epäsuora
sanoma: tupakka ei aiheuta keuhkosyöpää.
Vastasin tähän Lasse Lehtisen
kirjoitukseen Uudessa Suomessa 11.10.1991 otsikolla ”Tupakkastalinismi
yksilön kimpussa”. Vastauksessani oli
muun muassa seuraava kappale:
”Tarkoitus pyhittää keinot
Tupakkateollisuuden edustajat
pyrkivät syyllistämään lääkärit ja muut terveyskasvattajat puhumalla
terveysterrorismista tai stalinismista.
Tupakkateollisuus kiistää tupakoinnin aiheuttamat terveyshaitat
ja vertaa tupakkaa kahviin ja muihin viattomiin nautintoaineisiin. Kahvista ei kuitenkaan ole osoitettu
aiheutuvan syöpää eikä sen viljely ja kuivatus vaadi metsätuhoja. Tupakkateollisuus ei lainkaan kerro tupakoinnin
aiheuttamista sairauksista – tarkoitus siis pyhittää keinot.”
Helsingin Sanomissa 29.7.1992
oli minun kirjoitukseni tupakan mainonnasta:
”Nuorison tupakointia lisäävä
piilomainonta on saatava kuriin
Äskettäin on julkaistu nuorison
tupakointia koskeva raportti (M. Rimpelä ym., HS 25.6.), josta ilmenee, että
suomalaiset nuoret tupakoivat nyt eniten maailmassa. Aikuisista onkin moni lopettanut
polttamisen. Syöpälääkärinä huolestuttaa
uusi tieto, jonka mukaan 16-vuotiaista tupakoi päivittäin lähes 30 prosenttia!
Suomessa kuolee vuosittain
7 000 henkilöä tupakan aiheuttamiin sairauksiin, sydän- ja
verisuonitauteihin ja syöpään. - - Tunnettu epidemiologi Richard Peto raportoi,
että 47 prosenttia miesten ja 15 prosenttia naisten syöpäkuolemista on
tupakasta johtuvaa. Hänen mukaansa
tupakoivan miehen elämän lyhennys on keskimäärin 23 vuotta.
Mikä on tupakan valmistajien
vastuu tuotteensa mainonnasta?
Amer-yhtymän sidosryhmäjohtaja Lasse Lehtinen esittää kirjoituksessaan
’Toimimaton säännös vie lailta kunnioituksen’ Helsingin Sanomissa 17.5., että
tupakkalaki ei ole tehonnut ja että nuoriso tupakoi, vaikka ei näe
tupakkamainoksia. Tämä ei ole totta.
Nuoriso näkee joka päivä
tupakkamainoksia. Joka
elintarvikeliikkeen jokaisella kassalla on savukkeiden myyntitelineitä, jotka
ilmestyivät tupakkalain voimaan tultua.
Tämä on ilmaista mainontaa. Lapsikin
näkee, että on aivan luonnollista heittää savukeaski ruokakassiin
päällimmäiseksi.
Lehtinen kirjoittaa myös: ’Emme
halua, että lapset ja nuoret tupakoivat.’
Tämä ei pidä paikkaansa.
Abiturienttiristeilyillä aluevesirajan ulkopuolella tarjotaan ilmaisia
savukkeita nuorisolle. Lapsille
tarkoitetun koirafilmin (Beethoven) etufilmi kertoo Marlboro-tuotteista ainakin
kolmen minuutin ajan.
Syöpälääkärin mieltä ilahduttaa
se, että tupakkateollisuuden edustaja nykyisin myöntää tupakoinnilla olevan
terveysriskejä. Puhuminen ’riskeistä’
kuitenkin hämää tavallisia ihmisiä.
Tulisikin selvästi kertoa, että tupakointi aiheuttaa vaikeita
sairauksia ainakin kolmannekselle tupakoijista.
Tupakkateollisuus kohdistaa mainonnan nuorisoon sekä
kehitysmaiden ihmisiin. Teollisuuden
pitäisi kuitenkin luopua itsekkyydestään ja tunnustaa tosiasiat tupakasta
ja sairauksista. - - ”
SEURA-lehti 13.8.1993:
”Esitys tiukennetusta
tupakkalaista on tulossa hallituksen käsittelyyn. Mikäli esitys menee läpi, se merkitsee
useimmilla työpaikoilla lähes täydellistä tupakointikieltoa.”
”Tupakkateollisuus on yrittänyt
panna uudelle lakiesitykselle kapuloita rattaisiin. Tupakkatehtaiden yhdistys on jättänyt
sosiaali- ja terveysministeriölle lausunnon, jossa tupakan kaikki haitat
kiistetään yksiselitteisesti.”
”KAMALAA LUETTAVAA”
Professori Eeva Nordman on Turun
yliopiston onkologian ja sädehoidon professori ja sen lisäksi TYKS:n onkologian
klinikan ylilääkäri. Hän on tehnyt
pitkän ja ansiokkaan elämäntyön syöpätautien parissa. Professori Nordman luonnehtii
tupakkatehtaiden lausuntoa paikka paikoin ’kamalaksi luettavaksi’.
Kaikkein eniten professori
Nordmania järisytti lausunnon seuraava kohta:
’Lakiesityksessä tuodaan esiin
väitteitä tupakoinnin aiheuttamista kuolemista, sairauspoissaoloista,
työkyvyttömyydestä ja näiden aiheuttamista kustannuksista yhteiskunnalle. Esityksessä ei kerrota, mihin esitetyt luvut
perustuvat. Näin ollen faktatietoina
esitetyt luvut jäävät epämääräisiksi ja perustelemattomiksi. Pitkälle menevää rajoituslainsäädäntöä ei
voida perustella ilman tutkimusten antamaa näyttöperustaa.’
’Samankaltaisia argumentteja
esitettiin jo vuonna 1977 voimaan tulleen tupakkalain valmisteluvaiheessa. Voimassa olevalla tupakkalailla ei ole
saavutettu sen keskeiseksi päämääräksi asetettua tupakoinnin vähentymistä. Joudummekin kysymään, miten esitetyillä väittämillä
voidaan perustella uusia rajoituksia tupakkalainsäädäntöön.’
-
Tämä on valehtelua, professori Nordman toteaa.
Lääketieteen selvittämiä
faktatietoja on olemassa jo useiden vuosikymmenien ajalta ja niitä on kymmeniä
tuhansia. Jos tupakkateollisuus heittää
nyt muutaman vastakkaisen, itse teettämänsä tutkimuksen, sillä ei ole
mitään merkitystä.”
”Tupakkateollisuus toteaa lausunnossaan,
että väite, jonka mukaan ympäristön tupakansavu lisää tupakoimattomien
keuhkosyöpäriskiä, perustuu pääosin epidemiologisiin tutkimuksiin. Professori Nordman on ihmeissään: mihin
muihin kuin epidemiologisiin tutkimuksiin tulokset sitten voisivat perustua?
’Ympäristön tupakansavu sisältää vähäisiä
määriä vanhentunutta ja laimentunutta savukkeen palavassa päässä syntyvää
sivuvirran savua ja ulos hengitettyä päävirran savua’, lausunnossa todetaan.
Professori Nordman on jyrkästi
eri mieltä:
-
Se on vale.
Sivuvirrasta tulee savua vaikka kuinka paljon.
Tupakkateollisuuden lausunnossa arvostellaan lääketieteen
tutkimuksia ja väitetään, etteivät tutkijat ole kiinnittäneet tarpeeksi
huomiota muihin keuhkosyöpään liittyviin häiriötekijöihin, kuten ruokavalioon,
elämäntapoihin, ammattiin ja perinnöllisiin tekijöihin, eivätkä ole
eliminoineet niiden vaikutusta.”
Edellä on sitaatit kolmesta
julkaisusta 1990-luvulta. Tämä oli
tilanne, vaikka lääketieteessä oli jo 1950-luvun alussa saatu yksimielinen
varmuus tupakan syy-yhteydestä keuhkosyöpään ja sen jälkeen 1950-, 1960-, 1970-
ja 1980-luvuilla varma näyttö syy-yhteydestä kymmeniin muihin tappaviin
tauteihin. Amer-Tupakka oli vuosina 1983
– 2004 Suomen johtava tupakkayhtiö; Amer-Tupakan markkinaosuus oli 67
prosenttia. Savukkeet tappoivat näinä
vuosina yli 140.000 suomalaista, joten Marlboron ja Belmontin osuus oli runsaat
90.000 vainajaa. Jukka Ant-Wuorisen ja
Lasse Lehtisen asenne oli uskomaton.
Jukka Ant-Wuorisen menettelystä
18.1.2024 tehty tutkintapyyntö ja 4.2.204 päivätty lisäys vastaavat joka
osaltaan minun havaintojani ja minun käsitystäni asiasta. Erityisen huomion ansaitsee sitaatti Lasse
Lehtisen kirjoituksesta Uudessa Suomessa 22.9.1991: terveet elämäntavat, kaksi
kuukautta pitempi elämä. Olen
potilastyössä kohdannut usein tämän käsityksen.
Tupakointi aloitetaan yleensä teini-iässä, ja kahden kuukauden
”varoitus” tekee polttamisesta täysin vaarattoman. Nuorelle ihmiselle kahden kuukauden lisä 70:n
tai 80:n vuoden vanhuuteen on tietysti vailla merkitystä. Tupakoitsija, joka kuolee keuhkosyöpään 32
vuoden iässä, yllättyy vakavasti. Lasse
Lehtinen on ollut taitava.
Lääkintöneuvos Liisa Elovainion
9.2.2024 laatiman lausunnon voisin minäkin allekirjoittaa. Olen 1960-luvulta lähtien
ollut Liisa Elovainion läheinen yhteistyökumppani. Olemme molemmat tehneet työtä syövän
torjumiseksi ja meidän pahimmat vastustajamme ovat jatkuvasti olleet tupakka ja
tupakkateollisuus. Lausunnossa
siteeratut seitsemän julkaisua ovat minulle tuttuja ja olen lukenut ne jo heti
niiden ilmestyttyä. Olen joka osaltaan
samaa mieltä. Iltalehdessä 10.6.2004
olleen kirjoituksen alla mainitut pääjohtaja Pekka Puskan ja professori Matti
Rimpelä ovat hekin tupakkakysymyksien asiantuntijoita. Olemme kaikki samaa mieltä
tupakkateollisuuden menettelytavoista: tupakkayhtiöt ovat kaikessa
toiminnassaan panneet omat liikevoittonsa ihmishenkien edelle.
Helsingissä 12.2.2024
Eeva Nordman
Professori
emerita LKT
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti