Lisänäyttöä Jukka Ant-Wuorisen toiminnasta

 

 

Valtakunnansyyttäjä Ari-Pekka Koivisto

Valtionsyyttäjä Mikko Männikkö                               

 

ASIA: lisänäyttöä ekonomi Jukka Ant-Wuorisen toiminnasta

Olen 18.1.2024 toimittanut valtakunnansyyttäjälle tutkintapyynnön, joka koskee Jukka Ant-Wuorisen vuosien 1983 – 2004 menettelyä savukkeiden liikkeelle laskemisessa.  Ant-Wuorinen on Amer-Tupakka Oy:n markkinointijohtajana ja toimitusjohtajana kaupannut savukkeita terveydelle haitattomina tuotteina tietoisena siitä, että savukkeet vammauttavat ja tappavat ihmisiä.  Näyttö Ant-Wuorisen menettelystä on esitetty tutkintapyynnössä kirjallisina todisteina (KT 1 - 101), jotka sisältävät valokopioita useista eri lähteistä.

Ant-Wuorisen viestinnästä ei tietenkään voida antaa täydellistä kuvaa.  Seuraavassa on muutamia sitaatteja, jotka tuovat lisänäyttöä asiaan.  Jos jutussa avataan esitutkinta, toimitan teille valokopiot niistä julkaisuista, joista sitaatit on otettu.

 

 

PERUSTELUT

A.    Jukka Ant-Wuorisen viestintäkanavat

1.     Asiamies Raimo Lintuniemi

Suomen ylivertaisesti suurimman tupakkayhtiön johtajana Jukka Ant-Wuorisella oli kaikki langat käsissään. 

Tärkeä tiedottaja oli tupakkatehtaiden asiamies Raimo Lintuniemi.  Lintuniemen palkan maksoivat kaikki kolme tupakkayhtiötä; Amer-Tupakan maksuosuus oli 70 %.  Ant-Wuorinen ja Lintuniemi pitivät jatkuvasti yhteyttä, tapasivat useissa eri tilaisuuksissa ja pitivät toisiaan ajan tasalla.  Lintuniemi kiersi kenttää, puhui ihmisille tupakasta ja kirjoitti tupakasta useissa eri julkaisuissa.  Kaikki Lintuniemen kirjoitukset tulivat lehdistöseurannan nojalla Ant-Wuoriselle.  Seuraavassa on pari esimerkkiä.

Raimo Lintuniemi, Hämeen Sanomat 11.4.1984:

”Lintuniemeä innostaa ennen kaikkea suomalaisen tupakkateollisuuden erittäin korkea taso.  Meillä on pystytty hyödyntämään maailman parhain asiantuntemus perinpohjaisine kuluttajavastuineen.”

Viittaus maailman parhaaseen asiantuntemukseen piti paikkansa, koska Suomen kaikki kolme tupakkayhtiöitä olivat suurten kansainvälisten tupakkakonsernien ohjauksessa ja määräysvallassa.  Maininta kuluttajavastuusta oli täysin valheellinen; se oli markkinointia, joka oli esitetty tupakoitsijoiden rauhoittamiseksi.  Amer-Tupakka ja muut yhtiöt eivät ikinä piitanneet mitään ihmisten hengestä eivätkä terveydestä, vaan asettivat joka tilanteessa omat taloudelliset etunsa edelle.

Raimo Lintuniemi, Ilkka-lehti 11.11.1990:

”Lintuniemen mukaan mikään tieteellinen tutkimus ei ole kiistattomasti osoittanut, että juuri tupakointi olisi esimerkiksi syövän laukaiseva tekijä solu- ja molekyylitasolla.  On väitetty muun muassa, että passiivisen tupakoitsijan riski lisääntyisi 0,29 prosenttia.  Luku on täysin naurettava riskiluvuksi.  Puolueettomienkin tieteilijöiden mukaan voidaan korkeintaan sanoa, että aski päivässä 40 vuoden ajan saattaa viitata haitallisiin muutoksiin keuhkojen epiteelikudoksissa.”

Lintuniemi pysyttäytyi vuonna 1990 Philip Morrisin lääketieteessä.  Tieteellinen tutkimus oli 1950-luvun alusta lähtien osoittanut kiistattomasti, että nimenomaan tupakointi aiheuttaa useita eri syöpälajeja.  Vuonna 1990 lääketieteessä vallitsi yksimielisyys siitä, että passiivinen tupakointiaiheuttaa 10 % keuhkosyövistä.  ”Haitalliset muutokset” oli tarkoituksellisen lievä ilmaisu.  Tosiasiassa kyse oli keuhkosyövästä ja useista muista tappavista taudeista, mutta niitä Lintuniemellä ei ollut lupa mainita nimeltä.   ”Aski päivässä 40 vuoden ajan”.  Tosiasiassa tappavien tautien kehittymiseen riittää viisi savuketta 20 vuodessa. 

Ilkka-lehden levikki oli 55.000 ja lukijamäärä 200.000.  Raimo Lintuniemi syyllistyi tällä sanomallaan 200.000 murhayritykseen ja vastuu tästäkin rikoksesta ulottui myös Jukka Ant-Wuoriseen.

 

2.     Lasse Lehtinen

Toimitusjohtaja Jukka Ant-Wuorisen tärkeä avustaja ja yhteistyökumppani oli myös filosofian tohtori Lasse Lehtinen.  Lehtinen oli Amerin palveluksessa viestinnän ja yhteiskuntasuhteiden johtajana 1.9.1990 – 31.5.1993, mutta hän aloitti työnsä jo keväällä 1990 ja jatkoi sitä vielä 1990-luvun lopussa ja 2000-luvullakin.  Lehtinen oli Amer Oy:n johtokunnan tai johtoryhmän jäsen.  Lehtisestä käytettiin nimikettä ”Senior Vice President, Corporate Affairs.”  Hänet koulutti tehtäväänsä Philip Morris Yhdysvalloissa.  Savumerkki-lehdessä 2/1993 mainitaan, että Lehtinen oli lupautunut Savumerkin toimittajaksi, vaikka hän oli jättänyt toimensa Amer-yhtymässä.  Lasse Lehtinen osallistui useita kertoja myös Tupakkatehtaiden Yhdistys ry:n viestintävaliokunnan kokouksiin.

Helsingin Sanomissa 6.4.1990 oli haastattelu, jossa Lehtiseltä kysyttiin tupakan terveyshaitoista.  Lehtinen vastasi:

”Jotkut sanovat, että tupakka aiheuttaa keuhkosyöpää ja jotkut taas, että syy-yhteyttä ei ole todistettu.”

Tämän mukaan kysymys oli yhä vuonna 1990 avoin ja kiistanalainen.  Tämä oli selkeä valhe.

Seuraava lainaus on Amerinfo-lehdestä 1/1992, jossa Lasse Lehtinen kirjoitti:

”Tupakointi on riskitekijä

Vastoin laajalle levitettyä käsitystä tupakkateollisuus ei kiistä, että tupakointi on riskitekijä tiettyjen sairauksien kohdalla, kuten keuhkosyöpä ja sydänsairaudet.  Tupakoinnista riskitekijänä on puhuttu monta vuosikymmentä, joten se on varmasti myös kaikkien tiedossa.

Tupakoinnin lisäksi monet muutkin tekijät yhdistetään keuhkosyöpään ja sydäntauteihin, kuten yksilön elinolosuhteet yleensä, työympäristö, ruokavalio, perintötekijät, stressi, ikääntyminen ja virukset.  Tiede ei ole toisaalta pystynyt selvittämään, miksi valtaosa tupakoitsijoista ei sairastu moniin tauteihin.”

Tässä Lehtinen käytti useita eri harhautuksia.  Puhe pelkästä ”riskitekijästä” oli valheellista.  Tupakoinnin vaikutuksen Lehtinen mitätöi rinnastamalla tupakan seitsemään muuhun tekijään, joista yksikään ei aiheuta keuhkosyöpää eikä sydäntauteja. 

”Miksi valtaosa tupakoitsijoista ei sairastu moniin tauteihin”.  Tämä seikka ei ensinnäkään kumoaisi mitenkään sitä, että osa sairastuu.  Toiseksi väite ei ole edes totta.  Tupakointi ei tapa kaikkia tupakoitsijoita, mutta jokainen heistä sairastuu ainakin jonkinasteiseen keuhkoahtaumaan ja luultavasti muihinkin tauteihin.  Ei ole totta, että valtaosa tupakoitsijoista voisi polttaa ilman terveyshaittoja.

Seuraavaksi voidaan mainita Lasse Lehtisen kommentti Iltalehdessä 13.7.1991:

”Tupakka ei ole missään nimessä terveellinen nautintoaine, mutta mikä nautintoaineista sellainen olisi?  Voiko tupakoinnista sairastua syöpään?  Tupakka voi olla yksi riskitekijä.  Mutta jos se olisi ainut tekijä, silloin kaikki tupakoitsijat kuolisivat aina syöpään, jota ei tapahdu.  Ja kukaan tupakoimaton ei taas koskaan kuolisi keuhkosyöpään, jota kuitenkin tapahtuu.”

Tämä lausuma sisälsi useita harhautuksia.  Ensinnäkin: tupakka ei rinnastu mihinkään muuhun lailliseen nautintoaineeseen, vaan on ainoa laissa hyväksytty tappava nautintoaine.  Tupakka rinnastuu ominaisuuksiltaan heroiiniin ja muihin huumeisiin, jotka ovat laissa kiellettyjä.

”Tupakka voi olla yksi riskitekijä”.  Totuus, joka oli tiedetty jo vuosikymmeniä ennen vuotta 1991, on se, että tupakointi on syytekijä, joka aiheuttaa yli 90 % keuhkosyövästä.  Lehtisen päätelmä, jonka mukaan kaikkien tupakoitsijoiden tulisi kuolla syöpään, on täysin väärä.  Savuke on hengenvaarallinen tuote, vaikka se tappaa ”vain” puolet säännöllisistä käyttäjistään.  Vääristelyä on myös toteamus, joka perustuu tupakoimattomien keuhkosyöpään.  Tupakoimattomat voivat saada keuhkosyövän ympäristön tupakansavusta, asbestista, radonkaasusta ja eräistä ilmansaasteista.  Tupakoimattomien keuhkosyöpä ei suinkaan todista sitä, etteikö valtaosa tupakoitsijoiden keuhkosyövästä johtuisi savukkeiden polttamisesta.

Lasse Lehtinen, Ilta-Sanomat 13.7.1991:

”Tupakan vastustus on eräs yleismaailmallinen trendi, kuten ovat myös aerobics, kuivan valkoviini juonti ja uskonnollinen fundamentalismi.  Ne kaikki alkavat aina Kaliforniasta ja kulkevat yli maailman jollakin aikataululla.”

Lehtinen on taitava kielenkäyttäjä.  Tässä oli yksi keino. jolla hän mitätöi tupakan tappavuuden.

Lehtinen kirjoitti Sanomalehti Uudessa Suomessa 22.9.1991:

”Päinvastoin kuin yhden asian liike tarkoitushakuisesti väittää, teollisuus ei kiistä eikä ole kiistänyt, että tupakointi on terveydellinen riski.  Mutta tupakka ei voi olla ainoa tällainen riskitekijä.  Musikaalisuus periytyy, matemaattinen lahjakkuus periytyy.  Miksi taipumus sairastua tiettyihin sairauksiin ei periytyisi?  Perinnöllisyyden kysymyksiä yhden asian lääkärit eivät kuitenkaan suostu pohtimaan.”

Lehtinen sekoitti taas asiaa viittaamalla useisiin riskitekijöihin.  Väite tupakkatautien periytymisestä oli vuonna 1991 selkeästi perätön.  Tupakkateollisuuden 1950-luvulla esittämät väitteet keuhkosyövän periytymisestä oli kumottu viimeistään 1960-luvulla identtisiä kaksosia koskevilla tutkimuksilla.

Hufvudstadsbladet-lehdessä haastateltiin Lasse Lehtistä 2.11.1991.  Lehtinen pitäytyi riskitekijäväitteessä: ”Om människor har anlag till vissa sjukdomar, kan tobak merverka som en riskfaktor till att sjukdomen bryter ut.  Men bara som en riskfaktor bland många.” 

Lehtinen jatkoi Helsingin Sanomissa 25.1.1992:

”Tupakointi on selvä riskitekijä

”Sen sijaan jatkuva kiista tupakan terveyshaitoista näyttää, etenkin meillä Suomessa, tarjonneen viljalti työtä, julkisuutta ja ansiomahdollisuuksia eri tasoisille viran- ja toimenhaltijoille.  Joukossa on asiantuntijoita ja ’asiantuntijoita’ yhteiskunnan eri aloilta.”

Puhe ”jatkuvasta kiistasta” oli vuonna 1992 suoraa valehtelua.  Koululääketieteessä eli rehellisessä lääketieteessä ei enää kiistelty vähääkään siitä, aiheuttaako tupakka terveyshaittoja.

Edellä on kuusi sitaattia Lehtisen viestinnästä.  Lainaukset ovat suurista sanomalehdistä, joiden yhteen laskettu levikki ylittää miljoona kappaletta.  Tämä ei varmastikaan ole tyhjentävä luettelo Lasse Lehtisen harhautuksista.  Nämäkin esimerkit osoittavat kuitenkin, että Lehtinen tavoitti laajan joukon tupakoitsijoita, joista ainakin osa tuli hämätyksi.

 

B.    Lääkintöhallituksen varoitusmerkinnät

Savukkeiden markkinoinnin pahimpia esteitä ovat länsimaissa olleet savukerasioihin painetut lääkintäviranomaisten varoitusmerkinnät.  Ne otettiin käyttöön Yhdysvalloissa vuonna 1966 ja Suomessa vuonna 1978.  Tupakkateollisuus vastusti tiukasti varoittamisoikeutta ja pitkitti niiden tuloa. Järjestely on erikoinen.  Varoitusvelvollisuus kuuluu tuotteen valmistajalle ja liikkeellelaskijalle, mutta tässä varoittajana on ulkopuolinen taho. 

Varoitusmerkinnät ovat tärkeitä siksi, että suuri osa tupakoitsijoista saa niistä ainoat tietonsa savukkeiden terveysvaaroista.  Tupakoitsijat ovat yleensä heikosti koulutettuja eivätkä he seuraa aikaansa.

Tutkintapyynnössä 18.1.2024 on jo sivuilla 23 – 27 käsitelty varoitusmerkintöjä.  Kiistaa käytiin ja käydään yhä 2000-luvulla varoitusten koosta ja näkyvyydestä.  Kysymys on millimetreistä.  Philip Morris selvitti 1960-luvulta lähtien näitä kysymyksiä suurissa tutkimuslaitoksissaan Yhdysvaltain Richmondissa ja Sveitsin Neuchâtelissa.  Philip Morrisin asiantuntijat tutkivat silmäkameralla silmän lukemisliikkeitä.  Tulokset lähetettiin tytäryhtiöille ja lisenssinsaajille, Suomessa Amer-Tupakalle.

Suomessa ensimmäinen varoitus vuonna 1978 kuului:

                      ”Tupakointi vaarantaa terveytesi.

                      Lääkintöhallitus”

Merkinnöille on niukasti tilaa, joten asiaa ei voi olla paljon.  Tämän vuoksi lääkintöhallituksen varoitukset antoivat mahdollisuuden yksityiskohtaisiin väitteisiin sellaisista savukkeiden ominaisuuksista, joita varoituksissa ei käsitelty.  Seuraavassa on neljä eri väitettä, joita tupakkateollisuus on Suomessa vuosina 1983 - 2004 käyttänyt tupakoitsijoiden harhauttamiseen.  Väitteet eivät ole suomalaista keksintöä, ne ovat lähtöisin Yhdysvalloista ja Englannista. 

 

1. Vain pieni vähemmistö tupakoitsijoista sairastuu

Lääkintöhallituksen varoituksissa ei kerrottu, miten suuri vaara yksittäisellä tupakoitsijalla on sairastua savukkeista.  Vuosien 1986 – 1990 viittaus 2000 tupakoitsijan keuhkosyöpään antoi sen kuvan, että savukkeet vahingoittaisivat todella harvoja tupakoitsijoita: 2000 sairastunutta 1.000 000 tupakoitsijasta on vähän.  Tämä seikka jätti tupakkayhtiöille pelivaraa.  Niinpä Lasse Lehtisen laatimassa Amer Oy:n lehdistötiedotteessa 19.3.1992 lukee:

”Tiede ei ole toisaalta pystynyt selvittämään, miksi valtaosa tupakoitsijoista ei sairastu noihin tauteihin.”

Tiedote oli valheellinen.  Säännöllisistä tupakoitsijoista 100 % sairastuu ainakin nikotiiniriippuvuuteen ja keuhkoahtaumaan, jotka alkavat kehittyä jo muutamassa kuukaudessa.  Tupakoitsijoista 50 % kuolee savukkeiden aiheuttamiin tauteihin.

Tiedotteen lukijakunta kattoi suuren määrän Suomen tupakoitsijoista.  On selvää, että useat tupakoitsijat uskoivat tiedotteen nojalla vaaran olevan monin verroin pienempi, kuin se todellisuudessa on.  He luulivat pelaavansa venäläistä rulettia, jossa vaaran suuruus on 1:6, kun sairastumisvaara todellisuudessa on 6:6.  Nämä tupakoitsijat astuivat tupakkateollisuuden virittämään ansaan.

 

2. Vain liiallinen tupakointi on terveydelle haitallista                                                                                

Lääketieteen tutkimukset osoittivat vuosina 1947 – 1950, ettei savukkeiden polttamisella ole mitään turvarajaa.  Jo vähäinenkin tupakointi, kuten viisi savuketta päivässä, saattaa aiheuttaa keuhkosyövän.  Poltettujen savukkeiden lukumäärällä on kyllä merkitystä sairastumisen ajoitukseen: mitä enemmän tupakoitsija polttaa, sitä nopeammin hän yleensä sairastuu.  Tämä seikka ei kuitenkaan tee vähäistä savukemäärää vaarattomaksi.  Lääkintöhallituksen varoitusmerkinnöissä ei ole käsitelty kysymystä turvarajan puuttumisesta, joten tupakkatehtaille on tässäkin jäänyt takaportti.

Tupakkatehtaiden asiamies Raimo Lintuniemi kertoi APU-lehdessä 13.5.1988, että Yhdysvalloissa vuonna 1964 julkaistussa Terry-raportissa ”haluttiin osoittaa, että liiallinen tupakointi on vaarallista”.   Lintuniemi esitti harkitun valheen: Terry-raportin tutkimukset koskivat kauttaaltaan tavanomaista (ja vähäistäkin) tupakointia.  Tupakkateollisuus käytti tätä valhetta, koska sillä voitiin yhdellä kertaa pyyhkäistä merkitys koko tupakkaa koskevalta koululääketieteeltä. 

Tupakkatehtaissa tunnettiin tarkoin se psykologinen seikka, että juuri kukaan tupakoitsija ei pidä omaa polttamistaan liiallisena.  Sellaisetkin tupakoitsijat, jotka polttavat kaksi askia päivässä, eivät mielestään ylitä kohtuuden rajoja.  Tämä käsitys on tupakoitsijan näkökulmasta kohtalokas.  Edellä on lainattu Ilkka-lehteä, jossa Raimo Lintuniemi väitti 11.11.1990:

”Puolueettomienkin tieteilijöiden mukaan voidaan korkeintaan sanoa, että aski päivässä 40 vuoden ajan saattaa viitata haitallisiin muutoksiin keuhkojen epiteelikudoksissa.”

Aski päivässä merkitsee 20 savuketta päivässä.  Lintuniemi sanoi näin vuonna 1990.  Samana vuonna Suomen tilastokeskuksen tutkimus paljasti, että meillä säännöllisesti tupakoivista 56 % luuli voivansa polttaa 1 – 21 savuketta ilman terveyshaittaa.  Lintuniemi tunsi tämän tutkimuksen.

Tämäkin harhautus on lähtöisin kansainväliseltä tupakkateollisuudelta.  Kun arvioidaan tupakoitsijan tietoista riskiä, siihen kuuluu ennen kaikkea tieto siitä, että savukkeet ovat tappavia (eivätkä pelkästään epäterveellisiä) ja että ne ovat tappavia jo tavanmukaisesti käytettyinä (eivätkä vain liikakäytössä). 

 

3. Tupakoitsija menettää enintään 2 kuukautta elämänsä loppupäästä  

Savumerkki-lehdessä 1/1988 esiintyi Aarne Saarinen Raimo Lintuniemen haastattelemana.  Haastattelu sisälsi seuraavan valheen:

” - - ihmisen tomumajan luhistuminen johtuu yleensä monista tekijöistä, ja polttamisen tuottama mielihyvä ei ainakaan nopeuta tuota romahdusta.”

Tämän mukaan tupakoitsijat eläisivät vähintään yhtä vanhoiksi kuin tupakoimattomat.  Lasse Lehtinen puolestaan kirjoitti 22.9.1991 Uuteen Suomeen tupakoinnista artikkelin, jossa lukee:

                      ”Siististi elämällä pari kuukautta lisää?

Tutkimuksia näyttää olevan kaikkiin tarpeisiin.  Itseäni lohduttaa uusi Yhdysvalloista kantautunut tieto, jonka mukaan joka suhteessa terveitä elämäntapoja noudattava ihminen elää läntisessä teollisuusyhteiskunnassa keskimäärin kaksi kuukautta (!) kauemmin kuin huikenteleva kanssaeläjä.”

Lehtisen maininta kahdesta kuukaudesta oli perätön.  Koululääketieteessä esitettiin jo 1950-luvulla, että savukkeisiin kuoleva ihminen menettää keskimäärin 8 - 10 vuotta elämästään.  Lisäksi puhe ”keskiarvoista” on sinänsä hämäävää.  Keskiarvot eivät paljasta yksittäisen tupakoitsijan vaaran suuruutta.  Suomen Syöpärekisterin mukaan nuorin keuhkosyöpään kuollut on ollut 32-vuotias.  Tämä tupakoitsija oli alkanut polttaa 10 vuoden iässä ja hän oli polttanut alusta saakka kaksi askia päivässä.  Hän kai menetti elämästään 40 – 50 vuotta.  Eikä hän ole ainoa esimerkki.  Alle 40-vuotiaina savukkeisiin kuolleita on Suomessakin vuosittain useita.

Raimo Lintuniemi käytti tätä harhautusta myös Freedays-lehdessä 3b/1992:

”65-vuotiaana kuoleva tupakoitsija, joka on savuttanut 40 vuotta rasian päivässä, on tehnyt taloudellisen palvelun yhteiskunnalle.”

Terveyshaittojen siirtäminen vuosikymmenien päähän elämän loppuvaiheeseen tekee tupakoinnista käytännöllisesti katsoen vaarattoman.   Tämän harhautuksen tehon osoittavat tupakoitsijoiden mielipidekirjoitukset.  Seuraavassa on pari esimerkkiä.  Iltalehdessä 9.1.1999 piintynyt tupakoitsija, toimittaja Aarno Laitinen lohdutti itseään näin:

”Jos vähänkin viitsii perehtyä tupakkatutkimuksiin, niistä saa viestin, että kovakin polttaja elää vain kolme vuotta vähemmän kuin tupakoimaton.  Kuinka paljon se johtuu tupakasta ja kuinka paljon muista väkevistä elintavoista, jää epäselväksi.  Mutta jos tupakanpolton seuraus on se, että olen kolme vuotta lyhyemmän ajan Koskelan sairaskodissa laskemassa alleni, niin mieluummin lyhennän elämääni sieltä ikävästä loppupäästä.”

Kaleva-lehdessä oli 7.8.2003 seuraava tupakoitsijan mielipide:

”Tulokset selittyvät osittain tupakoitsijan hiukan lyhyemmällä eliniällä, johon ei välttämättä ole tupakointi syynä.”

Monet tupakoitsijat polttavat savukkeita tällaisten luulojen varassa vielä 2000-luvullakin, ja siitä Jukka Ant-Wuorinen oli hyvin tietoinen.  Tupakkayhtiöiden kattava lehdistöseuranta paljastaa kaikki ne erheet, joiden vallassa tupakoitsijat elävät.  Lasse Lehtisen kolumni on hyvinkin voinut saada epäröivän tupakoitsijan jatkamaan polttamista.  Sikäli kuin näin on käynyt, Lehtisen valheelliset väitteet ovat olleet osasyynä tällaisen tupakoitsijan sairastumiseen ja kuolemaan.

 

4. Alkoholi, kahvi, maito ja kaikki muukin elämässä on yhtä vaarallista kuin tupakointi 

Ihminen, joka pelkää keuhkosyöpää, välttyy tältä taudilta melko varmasti pysymällä erossa savukkeista.  Tämä on hyvin yksinkertainen turvakeino: keuhkosyöpään ei sairastu juuri kukaan ilman tupakansavun vaikutusta.  Jos sitä vastoin keuhkosyöpää aiheuttaisivat lukuisat arkielämän tekijät, suojautuminen olisi erittäin vaikeaa.  Yhden tekijän välttäminen ei auttaisi juuri lainkaan.

Tupakansavun välttäminen suojaa keuhkosyövältä ja myös kurkunpäänsyövältä, keuhkoahtaumalta ja sydän- ja verisuonitaudeilta.  Savuke on ainutlaatuinen tuote.  Savukkeiden polttaminen on hengenvaarallista; mikään muu tuote tai toiminta ei rinnastu siihen.

Lääkintöhallituksen varoituksissa ei ole vertailtu savukkeita mihinkään muihin tuotteisiin tai aineisiin, joten tupakkayhtiöille on jäänyt tässäkin hyvät mahdollisuudet tupakoitsijoiden harhauttamiseen.  Tupakoitsija, joka rinnastaa savukkeen kahviin, maitoon tai einesruokiin, ei ole laisinkaan perillä savukkeiden todellisista ominaisuuksista.  Suomen tupakoitsijoista suuri osa ei kykene vielä 2000-luvullakaan sijoittamaan savukkeita oikeaan riskiluokkaan.

Yhdysvaltain tupakkateollisuus otti tämän harhautuskeinon käyttöön jo 1970-luvulla.  Philip Morrisin PR-yhtiö Burson Marsteller käytti jo tuolloin rinnastuksia tupakka, tee, kahvi, alkoholi, suklaa ja hyvä ruoka.  Rinnastusten jälkeen seurasi lausuma, jossa Philip Morris asettui puolustamaan tupakoitsijaa terveysviranomaisen ahdistelulta:

”Sinulla on oikeus nauttia näistä täyden elämän antimista ilman, että kukaan syyllistää sinua.”

Seuraavassa on muutamia esimerkkejä tämän aivan yleisen harhautuskeinon käytöstä Suomessa.  Ameri-lehdessä 3/1988 Jukka Ant-Wuorinen kirjoitti:

 ”Minä poltan, koska nautin tupakan mausta.”

”Ihmisillä on aina ollut nautintoaineita, joita on väitetty vaarallisiksi.  Milloin kahvi, suola, sokeri ja jopa tee on ollut terveysintoilijoiden pannassa.”

Helsingin Sanomissa 17.5.1992 Lasse Lehtinen kirjoitti näin:

”Tupakoitsijoiden jälkeen vaaravyöhykkeessä olisivat kai makeasta pitävät, kahvinkittaajat, ylipainoiset, hieltä haisevat, huonohampaiset ja niin edelleen.”

Vastin-lehdessä 12.3.1992 Lehtinen rinnasti tupakan maitotuotteisiin, alkoholiin ja lihaan. 

Jukka Ant-Wuorinen rinnasti savukkeet yhdeksään erittäin yleiseen aineeseen: kahvi, tee, alkoholi, suola, sokeri, paahtopaisti, olut, liha, rasva.  Lasse Lehtisen listalla olivat voi, makeiset, kahvi, kaikki nautintoaineet, alkoholi, liha, elinolosuhteet yleensä, työympäristö, ruokavalio, perintötekijät, stressi, ikääntyminen ja virukset.

Asiaa tuntemattomien mielestä tällaiset pikku rinnastukset voivat tuntua jotenkin ”lievemmiltä” kuin lääketieteellisen syy-yhteyden suora kiistäminen, mutta lieviä ne eivät suinkaan ole.  Kyse on tuotteen tappavuuden salaamisesta.  Sen mukaan Jukka Ant-Wuorisen ja Lasse Lehtisen edellä siteeratut kommentit ovat heti ilmestyessään täyttäneet tuhansien murhayritysten tunnusmerkistön.

Sanomalehtien mielipidesivuilla on ollut suuri määrä kirjoituksia, joissa tupakoitsijat ovat rinnastaneet savukkeet erinäisiin muihin aineisiin.  Tupakoitsijat ovat vuosina 1983 – 2004 pitäneet seuraavia aineita yhtä vaarallisina tai vaarallisempina kuin savukkeet:

-        voi, suola, alkoholi, kahvi, sokeri, rasva, tee, liha ja makeiset.

Tupakoitsijoiden kirjoituksia luettaessa on taas muistettava, että ne ovat heti ilmestyttyään olleet tupakkayhtiöiden käytössä.  Tupakkayhtiöiden lehdistöseuranta ja markkina- ja kuluttajatutkimukset ovat aina ulottuneet nimenomaan tupakoitsijoiden mielipiteisiin.  Jukka Ant-Wuorinen ja Amer-Tupakka ovat vuosikymmenestä toiseen seuranneet näitä asiakkaidensa kirjoituksia ja antaneet väärien luulojen – hengenvaarallisten luulojen – pysyä ihmisten mielissä.

 

 

Helsingissä 4. helmikuuta 2024

Erkki Aurejärvi