Helsingin
Sanomien Kuukausiliite 6.1.2024
Toimittaja
Pekka Vahvanen
Oven avaa hieman kumara vanha mies, jolla on harmaantunut
tukka. Hänellä on yllään pikkutakki ja sen alla valkoinen kauluspaita.
Jalassaan hänellä on harmaat suorat housut ja kuluneet mustat nahkakengät. Hän tervehtii ja ohjaa vieraan sisään.
Asunto on suuri ja sivistynyt. Paljon tauluja seinillä,
paljon kirjoja hyllyissä. Ollaan Etelä-Helsingissä, on marraskuu vuonna 2023. Voisi kuvitella, että asunnossa leijailisi
paksu tupakansavu, jonka läpi valonsäteet siivilöityvät, mutta nimenomaan se ei
ole tilanne, vaikka asunnon edellinen omistaja olikin tupakkayhtiö Rettig. Se
on pelkkää sattumaa ja historian ironiaa.
Mies näyttää vanhalta salapoliisilta, vaikkapa
ikääntyneeltä yksityisetsivä Philip Marlowelta, eikä se olekaan huono vihje.
Rikoksesta nimenomaan on kysymys. Dekkareissa
tosin käsitellään yksittäisiä henkirikoksia, joiden tekijä paljastuu kirjan
sankarin nerokkaan päättelyn avulla. Nyt mittakaava on aivan toinen. Tämän murhan uhreja on jopa kymmeniä
miljoonia, ja heitä kuolee koko ajan lisää.
Rikoksen jäljet vievät meidät yhdysvaltalaisiin
kabinetteihin 70 vuoden taakse. Syksyllä
1953 tupakkayhtiöiden johtajat olivat hyvin huolissaan. Tiedotusvälineet
kertoivat tutkimuksista, joiden mukaan tupakointi aiheuttaa syöpää. American Tobacco Companyn johtaja Paul Hahn
päätti kutsua yhtiöiden edustajat koolle. He kokoontuivat New Yorkin
Plaza-hotellin sviittiin 14. ja 15. joulukuuta. Paikalla olivat yhtä lukuun
ottamatta kaikki suuret yhdysvaltalaiset tupakkayhtiöt.
Se oli koko teollisuudenalan kohtalonhetki. ”Tilanne on äärimmäisen herkkä. Paljon on
pelissä”, viestintätoimisto Hill & Knowltonin laatimassa kokousmuistiossa
todettiin. Yksi vaihtoehto oli, että
tupakkayhtiöiden johtajat tunnustaisivat tuotteidensa vaarallisuuden. He
olisivat voineet jopa päättää, että lopettavat savukkeiden valmistamisen ja
myymisen. Sellaista päätöstä
Plaza-hotellin tapaamisessa ei tehty. Sen sijaan siellä pantiin alulle yksi
viime vuosisadan suurimmista ja tuhoisimmista salaliitoista.
Keuhkosyöpä oli käytännössä uusi sairaus 1900-luvun
alkupuolella. Sitä ennen keuhkosyöpäpotilaita oli ollut hyvin vähän. Tieteilijät esittivät teorioita siitä, mistä
keuhkosyöpien lisääntyminen saattaisi johtua. Yhden mukaan sen syy olivat
ilmansaasteet. Toiset uskoivat sen johtuvan maanteiden asfalttipäällysteiden
höyryistä ja pölyistä. Jotkut uskoivat saunomisen aiheuttavan keuhkosyöpää.
Vakavimmin syöpä ja sen ehkäiseminen otettiin kuitenkin
natsi-Saksassa. Jouluaattona 1938 Kölnin
yliopiston nuori tutkija Franz H. Müller lähetti syöpätutkimuslehteen
merkittävän artikkelin. Hän vertasi keuhkosyöpään sairastuneita potilaita
niihin, joilla ei ollut keuhkosyöpää. Müllerin
tutkimusta pidetään ensimmäisenä niin sanottuna tapaus-verrokkitutkimuksena
keuhkosyövän epidemiologiasta. Tutkimuksessa selvisi, että keuhkosyövän saaneet
olivat lähes aina tupakoijia. ”Tupakanpolton
erityislaatuinen lisääntyminen” oli ”tärkein yksittäinen syy keuhkosyövän
yleistymiselle”, Müller päätteli.
Tupakointi aiheuttaa keuhkosyöpää, todistivat myös
saksalaistutkijat Eberhard Schairer ja Erich Schöniger vuonna 1943. Heidän
aineistonsa oli paljon suurempi kuin Müllerillä. Myöhemmin on laskettu, että todennäköisyys
sille, että Schairerin ja Schönigerin tulokset tupakoinnin ja keuhkosyövän
yhteydestä olisivat sattumanvaraisia, on vähemmän kuin yhden suhde kymmeneen
miljoonaan.
Natsi-Saksassa myös tupakkalait olivat paikoitellen hyvin
tiukkoja. Siellä oltiin kieltämässä tupakointia monissa julkisissa tiloissa ja
työpaikoilla.
Tätä tupakkateollisuus on käyttänyt myöhemmässä
propagandassaan hyväkseen. Tupakkakieltoja vaativat olivat tupakkayhtiöiden
mukaan natseja, terveysfasisteja, fanaatikkoja. Kieltojen vastustajat
esitettiin vapauden puolustajiksi.
Vaikka tupakkaa oli poltettu Euroopassa satoja vuosia, sen
teki erityisen vaaralliseksi terveydelle uusi keksintö 1900-luvun taitteessa. R.J. Reynolds -yhtiön uudet Camel-savukkeet
olivat aikaisempaa makeampia. Lisäksi niiden savusta oli saatu entistä vähemmän
emäksistä. Siksi uusien savukkeiden henkeen vetäminen ei tuntunut niin
epämiellyttävältä kuin aikaisempien tupakkatuotteiden. Tämän myöhemmin
yleistyneen savukkeiden tekotavan seurauksena savun vetämisestä keuhkoihin tuli
yleinen – ja tappava – tapa.
1950-luvun alussa todistusaineisto tupakan ja syövän
yhteydestä vahvistui. Myös Britanniassa ja Yhdysvalloissa tehdyt tutkimukset
tekivät selväksi, että tupakointi aiheuttaa keuhkosyöpää. Esimerkiksi
brittitutkijat Richard Doll ja Austin Bradford Hill todistivat tupakoinnin
aiheuttavan keuhkosyöpää.
Noin 90 prosenttia syövistä keuhkoissa ja kurkunpäässä
katsotaan aiheutuvan tupakoinnista.
Tupakkateollisuuden johtajat tiesivät yksityisesti, että
näyttö tupakan ja syövän yhteydestä on vahvaa.
R.J. Reynoldsin kemisti Claude Teague totesi yhtiön
sisäisessä tutkimuskatsauksessa helmikuussa 1953: ”Kliinisten tietojen pohjalta
tehdyillä tutkimuksilla on taipumus vahvistaa suhde runsaan ja pitkäaikaisen
tupakanpolton ja keuhkosyövän välillä.”
Tupakkateollisuus teki myös omia eläinkokeita, jotka se
piti visusti salassa. Esimerkiksi
American Tobacco Company ja tupakkapaperin valmistaja Ecusta käyttivät
koe-eläimiä tutkimuksissaan kesällä ja syksyllä 1953. Silloin aito epäilys oli,
että jos jokin tupakassa aiheutti syöpää, se saattoikin olla savukepaperi.
Kokeiden tulos oli kuitenkin tupakkayhtiöille suuri pettymys: syöpää hiirillä
ja kaneilla aiheutti tupakan terva, ei tupakkapaperi.
Kaiken tämän tiedon valistamina tupakkayhtiöt päätyivät
Plaza-hotellin tapaamisessa suureen ratkaisuunsa. Ne päättivät
järjestelmällisesti kieltää tieteellisen tiedon tupakoinnin vaarallisuudesta. Tupakkayhtiöt laativat vilpillisen
tiedonannon, jonka ne otsikoivat ”Vilpitön lausunto tupakoitsijoille”. Se
julkaistiin 4. tammikuuta 1954 yli 400 sanomalehdessä.
”Ajoittain yli 300 vuoden aikana, jona tupakka on tuonut
lohtua, rentoutusta ja antanut nautintoa, arvostelijat ovat katsoneet tupakan
olevan vastuussa käytännössä jokaisesta ihmisen sairaudesta. Yksi kerrallaan
nämä syytökset on hylätty todisteiden puuttuessa. Tästä huolimatta se, että
savukkeiden polttamista nykyisin edes epäiltäisiin jonkin vakavan taudin
syyksi, huolestuttaa meitä syvästi. Monet ihmiset ovat kysyneet meiltä, mitä
aiomme tehdä viimeksi julkaistujen tutkimusraporttien herättämän yleisen
huolestuneisuuden takia. Me sitoudumme antamaan apua ja avustusta kaikelle
tutkimukselle, joka koskee tupakan käyttöä ja terveyttä.”
Tupakkateollisuus päätti alkaa rahoittaa suurilla summilla
tieteellistä tutkimusta. Se on jakanut tutkimusrahaa vähintään satoja miljoonia
euroja, todennäköisesti miljardeja. Tarkoituksena on ollut tuottaa tietoa, joka
kiistäisi tai vähättelisi tupakan terveyshaittoja. Vaikka tieteellinen kysymys tupakan
yhteydestä syöpään oli selvä jo 1950-luvulla, tupakkateollisuuden pyrkimyksenä
oli luoda kuvaa siitä, että meneillään oli edelleen aito tieteellinen kiista. Rahaa kaadettiin varsinkin tutkimuksiin,
jotka etsivät sairauksien aiheuttajia muualta kuin tupakasta. Ehkä keuhkosyöpä johtuukin huonoista
geeneistä? Olisiko bakteereilla ja viruksilla suuri rooli syöpien synnyssä?
Löytyisikö syyllinen sittenkin ravinnosta?
Nämä eivät olleet merkityksettömiä tai tieteenvastaisia
kysymyksiä. Niiden avulla pyrittiin kuitenkin kääntämään huomio pois tupakan
haittavaikutuksista. Alleviivaamalla muita potentiaalisia syövän aiheuttajia,
tupakan jo osoitettu vaarallisuus pyrittiin tekemään merkityksettömäksi.
Samalla tupakkateollisuus kohensi julkisuuskuvaansa myös
toista reittiä. Se osoitti olevansa kiinnostunut ihmisten terveyshuolista ja
kehui tiuhaan, kuinka paljon se tuki tutkimusta. Kyseessä oli kuitenkin tarkkaan harkittu
suunnitelma lääketieteen manipuloimiseksi.
Maailman suurimman tupakkayhtiön Philip Morrisin tutkimusjohtaja Helmut
Wakeham kiteytti pyrkimykset seuraavasti yhtiön sisäisessä muistiossa vuonna
1970:
”On sanottu, että CTR
[tupakkayhtiöiden tutkimuksen rahoitusyhtiö] pyrkii löytämään ’totuuden
tupakoinnista ja terveydestä’. Mikä on totta yhdelle, on valhetta toiselle. CTR
ja tupakkateollisuus ovat julkisesti ja alituisesti kieltäneet sen, mikä on
muiden mielestä totuus. Ollaanpa rehellisiä. Olemme kiinnostuneita todisteista,
joiden uskomme kieltävän, että tupakointi aiheuttaa sairauksia.”
Yksi tunnetuimmista tupakkayhtiöiden rahoittamista
tutkijoista oli psykologi Hans Eysenck (1916–1997). Eysenckin tutkimusten mukaan tietynlainen
ihmisen persoonallisuus altisti syövälle. Erityisen alttiita olivat helposti
stressistä lamaantuvat ja tunteitaan tukahduttavat ihmiset. Näiden
”syöpäalttiiden” yksilöiden riski kuolla syöpään oli jopa yli satakertainen
verrattuna niihin, joilla oli ”terve” persoonallisuus, Eysenck väitti.
Tupakkayhtiöt olivat innoissaan tällaisista tutkimuksista.
Ne korostivat mielellään, että tupakan ja syövän välinen yhteys johtuisi vain
siitä, että tupakkaa usein polttavat ihmiset ovat persoonallisuutensa – ei
tupakan – takia alttiita syövälle. Tupakanhimo iskee heikkoihin ihmisiin, jotka
kuolevat muutenkin herkemmin. Välillä
tosin jopa tupakkayhtiöt kummastelivat, miten Eysenck oli päässyt tuloksiinsa. Eysenckin tutkimuksia epäuskottavina pitävien
joukko on myöhemmin laajentunut. Viime vuosina lukuisat Eysenckin
tieteellisissä lehdissä julkaistut artikkelit on vedetty pois, koska niiden ei
enää katsottu täyttävän tieteen kriteerejä.
Persoonallisuuden vaikutuksesta syöpäalttiuteen ei ole näyttöä.
Jotkut tupakkateollisuuden rahoittamat tutkimukset ovat
jääneet elämään ihmisten ajatteluun. Yksi niistä on ajatus A-tyypin
persoonallisuudesta. Amerikkalaiset
sydäntautilääkärit Meyer Friedman ja Ray Rosenman saivat innoituksen
teorialleen tarkastelemalla vastaanottonsa odotushuoneen tuoleja. Ne olivat
kuluneet paitsi käsinojista, myös istuimen etuosasta. Lääkärit päättelivät,
että sydäntautipotilaat olivat malttamattomina odottaneet vuoroaan ja nousivat
välillä ahdistuneena ylös tuolista. Friedman
ja Rosenman loivat ajatuksen A-tyypin persoonallisuudesta, joka viittasi
malttamattomaan, kunnianhimoiseen, aggressiiviseen ja ajankäytöltään tarkkaan
yksilöön. B-tyyppi oli puolestaan vähemmän kiihkeä ja vastaanottavampi. Ajatuksena oli, että A-tyypin yksilöt
polttaisivat tavallista useammin, ja sydäntaudin aiheutti jälleen
persoonallisuudesta juontuva käyttäytyminen, ei tupakka. Friedmanin ja Rosenmanin tutkimusten mukaan
A-tyypin persoonallisuus kasvatti sepelvaltimotaudin riskiä yli
kaksinkertaisesti.
Myöhemmin riippumattomissa tutkimuksissa ei kuitenkaan ole
saatu samansuuntaisia tuloksia. Toisin sanoen ei ole näyttöä siitä, että
A-tyypin persoonallisuus lisää riskiä sairastua sydäntauteihin. Sen sijaan
korkea stressi ja vihamielinen suhtautuminen voivat lisätä sydäntautien riskiä. Nykyisten arvioiden mukaan tupakointi
vähintään kaksinkertaistaa sydän- ja verisuonitautien riskin.
Tupakkateollisuus rahoitti myös suomalaisia tutkijoita.
Välillä rahoittaja vaikutti myös tutkimuksen sisältöön. Kari Syrjänen toimi Kuopion yliopiston
patologian professorina, kun hän haki tupakkateollisuudelta rahoitusta
Papilloma-viruksen (HPV) ja syövän yhteyttä käsittelevälle tutkimukselleen. HPV
aiheuttaa muun muassa kohdunkaulan syöpää.
Philip Morris -tupakkayhtiön lakimies raportoi yhtiön sisällä Syrjäsen
tutkimussuunnitelmasta joulukuussa 1989: ”Tohtori Syrjänen on poistanut kaikki
viittaukset tupakointiin eikä aio enää tutkia tupakoinnin mahdollista roolia kohdunkaulan
syövän kehittymisessä.”
Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo teki
väitöskirjansa tupakkayhtiöiden toiminnasta Suomessa. Hiilamon mukaan on
merkkejä siitä, että Syrjäsen tapauksessa tutkimusrahoituksen saaminen
edellytti halua todistaa tupakkayhtiöiden puolesta oikeudessa. Syyskuussa 1989
Syrjänen oli antanut Suomen tupakkaoikeudenkäyntiin asiantuntijalausunnon, jota
tupakkayhtiöt olivat pyytäneet. Ennen saman vuoden loppumista British American
Tobacco ja Philip Morris päättivät alkaa rahoittaa Syrjäsen tutkimusta. Kari Syrjänen kieltäytyi haastattelusta tätä
kirjoitusta varten.
Aina tupakkayhtiöt eivät saaneet tahtoaan läpi. Suomessa merkittävimpiin tupakkateollisuuden
rahoituksen saajiin kuului kansanterveystieteen professorin Ilari Rantasalon
alullepanema kaksostutkimus 1980-luvulla. Siinä pyrittiin selvittämään
perintötekijöiden ja elintapojen vaikutusta kroonisten sairauksien synnyssä. Kaikki ei mennyt pelikirjan mukaan.
Tutkimuksessa alettiin saada tupakkateollisuuden kannalta vääriä tuloksia:
tupakoivien kaksosten havaittiin sairastuvan selvästi tupakoimattomia
sisaruksiaan useammin. Kun tutkijat alkoivat julkaista tuloksiaan, rahoitus
yhtäkkiä katkaistiin.
Suomessa tupakan vaaroihin havahduttiin melko varhain. 1970-luvun puolivälissä hyväksyttiin uusi
tupakkalaki, joka oli maailman tiukimpia. Siinä esimerkiksi kiellettiin tupakan
myynti alle 16-vuotiaille. Myös tupakkamainonta kiellettiin. Tupakkayhtiöt pitivät mainontakieltoa
sananvapauden loukkauksena. Niiden esimerkiksi Helsingin Sanomissa julkaistussa
tietoiskussa päivä ennen mainontakiellon voimaantuloa todettiin seuraavasti:
”Kun tästä eteenpäinkin valmistamme yhä parempia
savukkeita, Te ette enää voi lukea niitä koskevia uutisia lehdistä. Mikäli
katsotte, että se ei ole oikein, olkaa valppaita, ystävät. Ehkä parhaillaan
joku miettii, mitä Te itse saatte puhua huomenna.”
Vuonna 1978 savukeaskeihin tuli varoitusmerkinnät.
Tupakkateollisuus pyrki vaikuttamaan siihen, että tekstit olisivat
mahdollisimman pienet ja epämääräiset, eikä niissä sanottaisi suoraan tupakan
aiheuttavan keuhkosyöpää.
Näyttö passiivisen tupakoinnin haitoista vahvistui vasta
1980-luvulla. Suomessa tupakointi työpaikalla sisätiloissa kiellettiin vuonna
1995 ja ravintolatupakointi asteittain vuosina 2007–2009. Tupakkayhtiöt saivat ystäviä niistä, joka
pitivät uusia lakeja ”holhoamisena” ja ”nirppanokkaisuutena”. Huomaavaiset
tupakoitsijat -yhdistys perustettiin 1980-luvulla – tupakkateollisuuden tuella. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi nousi entinen
kansanedustaja ja kommunistisen puolueen entinen puheenjohtaja Aarne Saarinen.
Toinen näkyvä perustajajäsen oli kirjailija Jörn Donner.
Olemme takaisin etelähelsinkiläisessä sivistyskodissa,
jossa harmaatukkainen kumara salapoliisin näköinen mies kertoo elämäntyöstään
tupakkayhtiöitä vastaan. Se alkoi 1980-luvun loppupuolella. Helsingin yliopiston siviilioikeuden
professorina toiminut Erkki Aurejärvi pani silloin alulle Euroopan ensimmäisen
tupakkaoikeudenkäynnin, jossa hän vaati tupakkayhtiöiltä korvauksia
päämiehelleen.
Tupakkayhtiöiden vastaiselle taistelulle 82-vuotias
Aurejärvi on omistanut lähes puolet elämästään. Hän on tehnyt sitä melkein joka
päivä 35 vuoden ajan.
”En mä ole sitä ratkaisua katunut. Mulla olisi kyllä paljon
enemmän rahaa, jos en olisi lähtenyt tähän, so what. Kun ei niitä saa hautaan mukaan”,
Aurejärvi sanoo olohuoneen pöydän ääressä.
Toisaalta Aurejärvi kertoo, että jos hänellä olisi ollut samat tiedot, jotka
hänellä on nyt, monen asian hän olisi tehnyt toisin oikeussalissa.
”En mä osannut tätä asiaa silloin, kun lähdin liikkeelle.
Enkä mä tuntenut tupakkateollisuuden organisaatiota enkä sitä, että
määräysvalta on siellä emoyhtiöissä. Mä lähdin liikkeelle suomalaisena
lakimiehenä, joka ajatteli vaan, että ei toi noin voi olla.”
1980-luvulla Aurejärvi oli käynyt ottamassa Yhdysvalloista
vaikutteita tupakkayhtiöiden vastaiseen oikeustaisteluun. Oppi ei ollut
erityisen rohkaisevaa. Vuoteen 1985 mennessä Yhdysvalloissa oli ollut 166
tuotevastuukannetta, joista yhdessäkään tupakkayhtiöt eivät olleet joutuneet
maksamaan korvauksia.
Aurejärvi tarvitsi puolustettavakseen tupakkayhtiöiden
suomalaisen uhrin. Suomen syöpäyhdistys järjesti juttuun halukkaan kantajan,
tamperelaisen jäänhoitokoneen eli zambonin kuljettajan Pentti Ahon. Aho oli aloittanut tupakanpolton toisen
maailmansodan aikana niin kuin moni muukin suomalainen mies. 45 vuotta
myöhemmin Aholla diagnosoitiin kurkunpään syöpä. Vuonna 1988 alkaneessa Suomen
tupakkaoikeudenkäynnissä Aho vaati korvauksia kahdelta yhtiöltä: Oy Rettig
Ab:lta ja Suomen Tupakalta (British American Tobaccon tytäryhtiö). Aho oli
polttanut yhtiöiden Klubi ja North State -savukkeita. Hän väitti, ettei hän
aloittaessaan tiennyt tupakoinnin haittavaikutuksista. Ahon mukaan
tupakkayhtiöt olivat vastuussa hänen kurkunpään syövästään ja
keuhkosairauksistaan.
Aho vaati korvaukseksi 486 000 markkaa, nykyrahassa noin
160 000 euroa. Se oli pikkusumma tupakkayhtiöille, mutta niillä oli paljon
pelissä. Tappio olisi voinut johtaa lukuisiin uusiin kanteisiin ympäri
Eurooppaa. Siksi suomalaisten
tupakkafirmojen puolustukseen osallistuivat kaikki keskeisimmät
yhdysvaltalaiset tupakkayhtiöt. Tupakkateollisuuden puolustus maksoi useita
miljoonia dollareita. Ahoa edustaneet
Erkki Aurejärvi ja Juha Sivenius työskentelivät ilman palkkiota.
Tupakkateollisuuden puolustus oli ristiriitainen. Se
painotti, että Aho oli tiennyt tupakan terveyshaitoista, mutta jatkanut
polttamista siitä huolimatta. Samaan aikaan tupakkayhtiöiden asianajajat
väittivät, ettei siitä ole kiistattomia tieteellisiä todisteita, että tupakka
aiheuttaisi syöpää. Toisin sanoen ei ole
todistettu, että tupakka aiheuttaa syöpää, mutta Ahon olisi pitänyt tietää,
että tupakka aiheuttaa syöpää. Suomen
tupakkayhtiöitä avustanut R.J. Reynoldsin juristi James Goold kirjoitti
maaliskuussa 1989 Rettigin omille asianajajille:
”Tiedän, että olemme jonkin verran epäjohdonmukaisia siinä,
että sanomme kaikkien tienneen riskistä ja samaan aikaan sanomme, että emme
usko riskin olevan tieteellisesti todistettu. Mutta voin vakuuttaa, että muissa
maissa todisteemme kuulleet tuomarit ja valamiehistöt ovat pitäneet kantaamme
kohtuullisena. Näin ollen aina, kun käytätte sanoja kuten tupakoinnin ’vaarat’,
’haitat’ tai ’vahingot’ jne., kehotan teitä liittämään samaan yhteyteen
muotoilun ’väitetty’, ’todettu’, ’raportoitu’, ’yleisesti esitetty’ jne., jotta
meille jäisi tilaa argumentoida, ettei tieteellistä kysymystä ole ratkaistu.”
Tupakkayhtiöt olivat värvänneet ulkomaisia todistajia.
Heistä suuri osa sai tupakkateollisuudelta tutkimusrahoitusta ja merkittäviä
palkkiota todistamisesta. Esimerkiksi
amerikkalaiset lääkärit William Ober ja Sheldon Sommers väittivät, ettei
tupakan ole todistettu aiheuttavan mitään sairauksia. Paikalle oli tuotu myös psykologi Hans
Eysenck. Hän arvioi Ahon persoonaa. Eysenck
näki invalidissa syöpäpotilaassa miehen, joka oli syyllinen syöpäänsä – ei
tupakanpolton vaan epäkypsäksi väitetyn tunne-elämänsä takia. Eysenck totesi
kirjallisessa todistuksessaan, että Ahon ”varhainen aggressiivisuus ja sitä
seurannut luovuttaminen ja passiivisuus ovat tyypillisiä syöpäalttiille
persoonallisuudelle, jolle ovat ominaisia toivottomuuden ja avuttomuuden
tunteet ja kykenemättömyys selviytyä stressistä”. Eysenck perusti arvionsa yksityisetsivän
tekemiin haastatteluihin, joissa Ahon tuntemat ihmiset kertoivat hänestä.
”Jääkiekkokeuhko” oli tupakkayhtiöiden asianajajien toinen
selitys Ahon sairauksille. Aho oli työskennellyt Tampereen jäähallissa. Hänen
käyttämänsä jääkone saattaisi tuottaa sellaisia päästöjä, jotka aiheuttivat
Ahon sairaudet, asianajajat perustelivat.
Monet asiaan perehtyneet lääkärit pitivät hyvin
todennäköisenä, että Ahon sairaudet johtuivat tupakasta. 63 lääketieteen
suomalaista tutkijaa antoi lausunnon, jonka mukaan tupakka aiheuttaa syöpää.
Toisaalta tupakkayhtiöt saivat myös joitain suomalaisia
patologeja puolelleen. Professori Ismo
Virtanen väitti, että kunnes syövän synnyn solutason mekanismit on selvitetty,
on mahdotonta sanoa tyydyttävällä tieteellisellä varmuudella, mikä aiheuttaa
syöpää. Virtanen oli saanut British American Tobaccolta ainakin 280 000 markkaa
(nykyrahassa noin 76 000 euroa), jotka hän salasi verottajalta. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus haastoi
myöhemmin Virtasen oikeuteen väärästä valasta. Se katsoi, ettei Virtasen puheet
vastanneet lääketieteen yleistä näkemystä.
Oikeus ei tuominnut Virtasta väärästä valasta. Hän kuoli vuonna 2010.
Tupakkateollisuuden puolesta todisti myös professori
Veli-Pekka Lehto. Lehto laati
esimerkiksi yli 400-sivuisen katsauksen, jonka mukaan tiede ei ollut
osoittanut, että tupakanpolton ja syövän välillä olisi syy-yhteys. Lehto on
kertonut saaneensa tupakkayhtiöiltä noin 60 000 euroa lausunnosta, jonka hän
oli kirjoittanut korkeimmalle oikeudelle Aho-jutussa. Nyt Lehto on eläkkeellä ja puhuu mielellään
asiasta. Hänen kantansa ei ole muuttunut.
Lehto puhuu kauniin tieteenfilosofisesti välttämättömistä ja riittävistä
syistä. Tupakka ei ole keuhkosyövän ja kurkunpään syövän välttämätön syy, koska
myös tupakoimattomat voivat sairastua näihin syöpiin, Lehto perustelee. Tupakka on vain riskitekijä.
Siinä Lehto on tietysti oikeassa, että syöpää aiheuttavat
muutkin asiat kuin tupakkaa. Mutta se ei tarkoita, ettei tupakka silti
aiheuttaisi syöpää. Jos kaikissa
kysymyksissä tarkasteltaisiin syy-yhteyttä Lehdon vaatimalla tavalla,
maailmassa juuri mikään ei aiheuttaisi juuri mitään. Humalassa ajaminen ei aiheuttaisi
liikenneonnettomuuksia, koska väsymys, puhelimen näpelöiminen ja jäinen tie
voivat yhtä lailla johtaa kolareihin ja ulosajoihin. Tulitikkujen kanssa
leikkiminen ei aiheuttaisi tulipaloja, koska tulipaloja voi syttyä myös ilman
tulitikkuja.
Maailman terveysjärjestö WHO on todennut, että yksi
kaikkien aikojen suurimmista terveysuhkista on ihmisen aiheuttama: se on
tupakka. Tupakka tappaa enemmän kuin
aids, malaria ja liikenneonnettomuudet yhteen laskettuna. Tupakkaan arvioidaan
kuolevan paljon enemmän ihmisiä kuin alkoholiin ja huumeisiin yhteensä. Maailmanlaajuisesti noin 8 miljoonaa menehtyy
vuosittain tupakan aiheuttamiin sairauksiin, Suomessa heitä on noin 5000.
Tutkimusten mukaan tupakka tappaa eniten sepelvaltimotaudin
kautta. Tupakointi aiheuttaa myös muita tappavia sairauksia:
keuhkoahtaumatautia, keuhkosyöpää ja kurkunpään syöpää. Nämä sairaudet
puhkeavat usein noin 20–30 vuotta tupakoinnin aloittamisesta.
Tupakan myynti oli maailmanlaajuisesti ennätystasolla
2010-luvun alussa, minkä jälkeen se on hieman laskenut. Samalla kun rikkaissa
länsimaissa tupakointi vähenee, tupakkayhtiöt kohdentavat tuotteitaan yhä
enemmän kehitysmaihin. Suomessa 12
prosenttia työikäisistä miehistä ja 11 prosenttia naisista tupakoi päivittäin.
Vielä vuosituhannen vaihteessa noin 20 prosenttia työikäisistä naisista ja
lähes 30 prosenttia miehistä poltti. Tilanne oli vielä paljon karumpi
1940-luvun lopussa: noin kolme neljästä suomalaisesta miehestä sauhutteli.
Jatkosodan aikana savukkeet kuuluivat sotilaiden muona-annoksiin, ja sota-ajan
tupakoinnin seurauksena moni jäi koukkuun. On laskettu, että Suomessa
sotavuosien aiheuttaman tupakoinnin kasvu on tappanut enemmän ihmisiä kuin itse
sota.
Tupakanpolton väheneminen on tehnyt Suomen kansasta
huomattavasti terveemmän ja pitkäikäisemmän. Vastaavaa ihmelääkettä saa hakea. Tutkimusten mukaan tupakoinnin katsotaan
vähentävän yksilön elinikää keskimäärin noin 10 vuotta. Suomalaisten miesten odotettavissa oleva
elinikä on siis noussut toisen maailmansodan jälkeen suurin piirtein kuusi
vuotta pelkästään tupakoinnin vähentymisen takia. Jos tupakkayhtiöt eivät olisi olleet niin
taitavia toimissaan, tupakointi olisi vähentynyt nopeammin.
Kyse ei ollut pelkästään tieteen manipuloinnista. Tupakan
markkinamiehet onnistuivat tekemään savukkeista viehätysvoiman ja vallan
symboleja. Yksi historian ensimmäisistä
filmipätkistä vuodelta 1897 mainostaa Admiral-savukkeita. Hollywood-näyttelijöitä alettiin värvätä
tupakkamainoksiin 1920-luvulta lähtien. 1960-luvulla tupakkayhtiöt sponsoroivat
lähes joka toista tv-ohjelmaa Yhdysvalloissa.
Tuotesijoittelua varten tupakkayhtiöille lähetettiin käsikirjoituksia
etukäteen. Ehdotukset tuotesijoittelusta eivät olleet aina erityisen luovia.
Elokuvaan Sähköinen kohtaaminen ehdotus oli, että Susan Sarandonin
näyttelemä ”Nora polttaa Pall Mall -savukkeita läpi elokuvan”. Pretty Woman
-elokuvaan ehdotettiin: ”Vivianin ystävä Kit (Laura San Giacomo) polttaa
Carlton-savukkeita läpi elokuvan.” Tupakkayhtiöt
kasvattivat näyttelijöiden tilipusseja. Esimerkiksi vuonna 1983 Sylvester
Stallone teki puolen miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen, että hän polttaa
seuraavassa viidessä elokuvassaan vain Brown & Williamson -yhtiön
savukkeita.
Urheilukaan ei jäänyt ilman tupakkarahoja. Esimerkiksi
naisten tenniksen suosion noususta 1970-luvulla saa pitkälti kiittää Philip
Morris -tupakkayhtiötä, joka sponsoroi lajia avokätisesti. Myös Formula 1
-kilpailuissa tupakkamainonta pysyi esillä pitkään sen jälkeen, kun laki oli
kieltänyt savukkeiden mainostamisen.
Tunnetut tupakkamannekiinit, Marlboro-miehet, kuvasivat
hyvin ristiriitaa markkinoinnin ja todellisuuden välillä. Mainoksissa
Marlboro-miehet olivat viriiliyden ja miehekkyyden ruumiillistumia, mutta
lukuisat heistä kuolivat huonokuntoisina tupakan aiheuttamiin sairauksiin.
R.J. Reynolds -yhtiön keskeinen mainoskasvo oli puolestaan
Dave Goerlitz. Hän oli Winston-savukkeita vastine Marlboro-miehelle:
Winston-mies. Kerran tavatessaan yhtiön johtoa, hän kysyi, eikö kukaan
johtajista tupakoi. Vastaus kuului: ”Emme polta sitä paskaa, myymme vain.
Varaamme oikeuden tupakoida nuorille, köyhille, mustille ja tyhmille.”
Reynoldsin halveksuvasta suhtautumisesta asiakkaisiinsa
kertoo myös sen 1990-luvulla tehty markkinointisuunnitelma, joka kantoi nimeä
”Projekti roskaväki”. Sen tarkoituksena oli kohdentaa savukkeiden myyntiä San
Franciscon tiettyjen asuinalueiden kodittomille ja homoseksuaaleille.
Tuotteen myymisessä addiktio auttoi. Paljon tupakoinnin koukuttavuudesta kertoo
se, että suurin osa tupakoijista haluaisi lopettaa. Tupakkayhtiöt ovat tienneet nikotiinin
addiktoivista vaikutuksista jopa ennen kuin ne olivat yleisessä tiedossa. Brown
& Williamson -tupakkayhtiön sisäisessä muistiossa todettiin vuonna 1963:
”Nikotiini aiheuttaa riippuvuutta... Olemme siten nikotiinin, addiktoivan
huumeen, kauppiaita.”
Philip Morris puolestaan kauhistui omista tutkimuksistaan,
jotka osoittivat yksityiskohtaisesti nikotiinin addiktion voiman. Koska yhtiön
tutkimusten pelättiin vuotavan julkisuuteen, nikotiinin tutkimusohjelma
lopetettiin.
Oikeudenkäynneissä tupakkayhtiöt syyttivät tupakoijia
heikkotahtoisiksi. Todellisuudessa tupakkateollisuus teki kaikkensa, ettei
tupakoijat voineet koukkuun jäämisen jälkeen tehdä omia päätöksiä. Esimerkiksi Brown & Williamson kehitti
1970-luvun lopulla Y1-tupakkalajikkeen, jossa nikotiinin määrä oli tavallista
suurempi. Siksi se aiheutti voimakkaampaa riippuvuutta.
Samalla tupakkajohtajat antoivat ymmärtää, että heille
tupakoijien terveys on tärkeää. Philip Morrisin varapääjohtaja George Weissman
sanoi maaliskuussa 1954, että yhtiö ”lopettaisi liiketoimintansa huomenna”, jos
”meillä olisi mitään ajatusta tai tietoa siitä, että myisimme kuluttajille
millään tavalla haitallisia tuotetta”. Saman toisti yhtiön varapääjohtaja James
C. Bowling vuonna 1972: ”Jos tuotteemme on haitallinen… lopetamme sen
valmistamisen.” Suomessa Philip Morrisin
tuotteita, esimerkiksi Marlboro-savukkeita, valmisti Amer-Tupakka (myöhemmin
Amer).
2000-luvun vaihteessa moni tupakkayhtiö myönsi
välttämättömän: että tupakka aiheuttaa vakavia tauteja. Philip Morris linjasi
julkisesti vuonna 1999:
”Ylivoimaisen lääketieteellisen konsensuksen mukaan
savukkeiden polttaminen aiheuttaa tupakoijissa keuhkosyöpää, sydäntauteja,
keuhkolaajentumaa ja muita vakavia sairauksia.”
Vuotta myöhemmin Philip Morris päätyi myös sanomaan suoraan, että se on samaa
mieltä lääketieteellisen konsensuksen kanssa.
Philip Morris jatkoi savukkeiden valmistamista ja myymistä entiseen
tapaan – niiden tappavuuden tunnustamisesta huolimatta.
Pentti Aho kuoli kurkunpään syöpään vuonna 1992, eikä hänen
oikeudenkäyntinsä tuonut minkäänlaista hyvitystä. Helsingin raastuvanoikeus, hovioikeus ja
korkein oikeus eivät määränneet tupakkayhtiöitä maksamaan korvauksia Ahon
sairauksista. Korkein oikeus arvioi tupakan
haitallisuutta koskevia todisteita varovaisemmin kuin maailman suurin
tupakanvalmistaja Philip Morris. Lääketieteellinen näyttö siitä, että tupakka
aiheuttaa syöpää, ei ollut korkeimman oikeuden mukaan täysin selvää.
”Korkeimman oikeuden ratkaisu on kyllä kritiikille altis”,
sanoo Itä-Suomen yliopiston oikeustieteen professori Matti Tolvanen nyt. ”Jos tämä juttu olisi tänä päivänä
korkeimmassa oikeudessa tai ylipäätään oikeuslaitoksessa, niin voi olla, että
sitä arvioitaisiin täysin toisella tavalla kuin vuonna 2001. Ajattelu on
muuttunut noista päivistä.” Tolvasen
mukaan lääketieteellistä näyttöä arvioitiin erikoisesti. Tupakkayhtiöiden
maksamien todistajien arviot otettiin vakavasti.
Hän korostaa, että Yhdysvalloissa kokonaisuutta arvioitiin
lopulta toisin. Siellä tupakkayhtiöt joutuivat maksamaan osavaltioille
korvauksia tupakanpolton terveydenhuollolle aiheuttamista lisäkustannuksista. Osavaltioiden ja tupakkayhtiöiden
sopimuksessa vuonna 1998 tupakkayhtiöiden maksettavaksi tuli vähintään 206 miljardia
dollaria.
Professori Erkki Aurejärvi yritti vielä revanssia. Niin
sanottu kevytsavukeoikeudenkäynti puitiin oikeudessa vuosina 2005–2010. Silloin hän kävi oikeutta Ameria ja British
American Tobacco Finland -yhtiöitä vastaan. Kantajina oli neljä naista, jotka
väittivät saaneensa vakavia sairauksia, esimerkiksi keuhkosyövän, poltettuaan
yhtiöiden kevytsavukkeita.
Niin sanotut kevytsavukkeet tulivat markkinoille
1970-luvulla. Kevytsavuke-nimityksen käyttäminen tupakkatuotteissa kiellettiin
Suomessa vuonna 2002. Kevytsavukkeita oli markkinoitu terveellisempänä
vaihtoehtona, vaikka niiden tiedettiin aiheuttavan samanlaisia terveyshaittoja
kuin muidenkin savukkeiden. Tapaus eteni
hovioikeuteen, jossa tupakkayhtiöt saivat vapauttavan päätöksen.
Professori Matti Tolvanen korostaa, että yliopistojen
oikeustieteilijöiden piirissä Aurejärven oikeudellisia argumentteja
tupakkayhtiöiden tuotevastuusta on pidetty yleisesti pätevinä. Oikeuslaitos ja
poliisi ovat sen sijaan tulkinneet asiaa toisin. Tolvanen pitää todennäköisenä, että
suomalaisten tupakkaoikeudenkäyntien aika on nyt ohi.
”Sekin pitää hyväksyä, että voi tästä järjestelmästä tulla
sellaisiakin ratkaisuja, jotka eivät jälkikäteisarvostelussa kovin kriittistä
tarkastelua kestä. Se on yksi tämän oikeusjärjestelmän ominaisuus sekin.” Teoriassa
tosin joku voisi lähteä taas ajamaan juttua tupakkayhtiöitä vastaan.
”Jos nyt jollain tänä päivänä todettaisiin keuhkosyöpä ja hän lähtisi ajamaan
kannetta, niin se olisi taas uusi juttu ja tutkittaisiin omana juttunaan”,
Tolvanen sanoo. ”Korkein oikeus voisi
myös teoriassa tehdä uuden ennakkopäätöksen, jos voisi osoittaa, että
esimerkiksi lääketieteellinen tieto on kiistattomampaa kuin se oli aikaisempaa
tuomiota annettaessa. Tänä päivänä on ihan kiistatonta tämä syy-yhteys
[tupakoinnin ja sairauksien välillä], joten sen näyttäminen ei luulisi olevan
enää niin vaikeaa.”
Tupakkayhtiöiden toiminta ei ole jättänyt Aurejärveä
rauhaan eläkepäivinäkään. ”Kyllä nämä
asiat seuraavat hautaan saakka”, hän sanoo.
Professorin puheet ovat koventuneet viime vuosina. Hän syyttää myös
suomalaisia tupakka-alan toimijoita murhasta.
”Murhan yrityksen tunnusmerkit täyttyvät heti, jos samana
päivänä laskee liikkeelle miljoona rasiaa savukkeita ja tiedotteen, jossa
sanotaan, ettei tupakointi aiheuta syöpää”, Aurejärvi sanoo. ”Lisäksi monet, joihin tämä toiminta on
kohdistunut, ovat myös kuolleet syöpään. Riittääkö tämä siihen, että myös
täytetty murha on todistettu?” Aurejärven
vastaus on kyllä.
Hänen syytöksensä kohdistuvat kolmeen henkilöön: Jukka
Ant-Wuoriseen, Lasse Lehtiseen ja Satu Kaarenojaan. Ant-Wuorinen toimi tupakkayhtiö Amerin
johtotehtävissä 1983-2004. Lehtinen oli Amerin viestinnän ja
yhteiskuntasuhteiden johtaja 1990-luvulla. Lehtisen yhtenä keskeisenä tehtävänä
oli estää työpaikkojen tupakointikielto. Satu Kaarenoja oli British American
Tobacco Finlandin tiedotustehtävissä 1970-luvulta 1990-luvulle. Aurejärven mukaan kolmikko on aikaisemmin vähätellyt
tupakanpolton ja syövän välistä yhteyttä. Tällä he ovat lisänneet tupakkakuolemia
Suomessa, Aurejärvi sanoo.
Otetaan pari puhelua. Mitä Lasse Lehtinen ajattelee
Aurejärven murhasyytöksistä? ”En mä voi
muuta ajatella kuin että hänellä ei ole lääkitys kohdallaan. Tämä on tietenkin vain maallikon diagnoosi.”
Entä Ant-Wuorinen? ”Totta
kai se tuntuu ikävältä, mutta oikeus ei ole todennut Aurejärven kanteita
päteviksi.”
Aurejärvi korostaa, että jos syytteet olisivat täysin
vääriä, häntä pitäisi syyttää kunnianloukkauksesta. Oikeudenkäynnissä voisi
saada helpolla satojatuhansia, jos todistaisi, ettei Aurejärven syytökset ole
totta.
”Eihän sairasta miestä voi haastaa kunnianloukkauksesta”,
Lehtinen sanoo takaisin.
”Musta tuntuu, että suuri yleisö kuitenkin ymmärsi sen,
että silloin aikanaan kyseessä oli laillisen tuotteen markkinointi. Ja ehkä
suuri yleisökin oli silloin samaa mieltä kuin oikeus”, Ant-Wuorinen kommentoi.
Lehtinen sanoo, että jonkun silmin Amerin johdon terveyskommentit
voivat näyttäytyä nyt kyseenalaisina. Hän korostaa, ettei suomalaisilla
tupakanvalmistajilla ollut mahdollista vetää emoyhtiöstä itsenäistä linjaa. ”Amer-Tupakka oli täysin riippuvainen Philip
Morrisin myöntämästä lisenssistä. Sen takia kaikki mitä lausuttiin julki
Amer-Tupakan nimissä, ne tuli Yhdysvalloista ne nuotit. Siitä ei voinut poiketa
Suomessa, se oli lisenssin ehto.” ”Silloin
kun ollaan firmassa töissä, niin sorvataan sellaista palikkaa kuin johto
edellyttää”, Lehtinen sanoo.
Hän haluaa painottaa, että niin kauan kuin Suomessa joku
tupakoi, oli parempi, että tupakkaa valmistettiin Suomessa eikä tuotu muualta.
Amer työllisti noin 300 ihmistä Suomen viimeisellä tupakkatehtaalla Hyrylässä.
Se suljettiin vuonna 2004. Mutta mikä on
Lehtisen kanta tupakan ja syövän yhteyteen nyt, kun Philip Morrisin johtajat
eivät enää sido hänen käsiään?
”Aivan varmasti se aiheuttaa syöpää, jos lääkärikunta näin
sanoo. Minulla ei ole pätevyyttä sitä omalla tutkimuksella varmistaa. Mutta
uskon lääkärikunnan enemmistöön.”
Ant-Wuorinen puolestaan korostaa, että Amer-Tupakka oli
ollut emoyhtiönsä kanssa pitkään eri mieltä terveyskysymyksestä
tiedottamisesta. Kun Philip Morris
tunnusti tupakanpolton ja syövän yhteyden, se oli helpotus.
Satu Kaarenoja ei halunnut kommentoida Aurejärven puheita.
Alkaako tupakoinnin aika olla ohi? Voiko koittaa maailma
ilman tupakkaa? Tupakkateollisuuden
historiasta kirjoittanut Stanfordin yliopiston historian professori Robert
Proctor uskoo, että tupakoinnin aika voi loppua lähivuosikymmeninä. Sen jälkeen
saatetaan ihmetellä tupakoinnin käsittämättömyyttä – ehkä hieman samaan tapaan
kuin nyt kummastellaan, miksi asbestia käytettiin rakentamisessa ja lyijyä
maaleissa ja polttoaineissa.
Joissakin maissa tupakasta halutaan tosissaan eroon.
Uudessa-Seelannissa ja Britanniassa on suunniteltu tupakan myyntikieltoa
uusille sukupolville. Suomessa sosiaali-
ja terveysministeriön alainen tupakka- ja nikotiinipolitiikan kehittämisryhmä
pohti myös tätä vaihtoehtoa. Se päätyi kuitenkin toteamaan, etteivät totaaliset
kiellot toimi.
Vaikka tupakointi vähenee länsimaissa, sähkötupakan käyttö
lisääntyy täälläkin. Sen terveysvaikutuksista tiedetään toistaiseksi melko
vähän. Nykykäsityksen mukaan ne eivät ole yhtä vaarallisia kuin tavalliset
savukkeet. Ne kuitenkin sisältävät usein
savukkeiden tapaan syöpää aiheuttavia kemikaaleja ja raskasmetalleja, tosin
pienempinä pitoisuuksina. Esimerkiksi
Philip Morris pyrkii markkinoinnissaan korostamaan uusia tupakkatuotteita,
kuten sähkötupakkaa ja nikotiinipusseja. Yhtiö väittää, että se tavoittelee savutonta
tulevaisuutta. Philip Morris lahjoitti
viime vuonna 140 miljoonaa dollaria säätiölle, joka rahoittaa tupakkaan liittyvää
tutkimusta.
Erkki Aurejärvi on istunut kotonaan pöydän ääressä lähes
kolmen tunnin ajan ja kertonut tupakan haitoista ja tupakkayhtiöiden
vääryyksistä. Sinä aikana olisi ehtinyt
vetää pitkät savut. Ono hän itse koskaan
tupakoinut? On toki. Hän kertoo polttaneensa 1960-luvulla lähes
kymmenen vuoden ajan. Miksi?
”Kaverini Saarisen Eero sanoi, että olisin piipun kanssa
ihan jenkin näköinen ja naiset tykkäisivät. Poltin myös savukkeita, koska
muutkin poltti.”
Hän valittelee, että hänen sähköpostiinsa tulee jatkuvasti
Philip Morrisin sähkötupakkamainoksia. Tupakkayhtiöiden
kimppuun hänet ajoi alun perin vähemmän ylevät asiat kuin kansanterveys. ”Mitkä mun motiivit on olleet? Kunnianhimo,
ammatillinen mielenkiinto, kostonhalu, viha, julkisuuden kipeys”, Aurejärvi
sanoo. ”Jos mä olisin sanonut sulle,
että mä haluan ajaa vain kansanterveyden asiaa, niin sä et olisi ehkä ihan
täysin uskonut. Sanon kuitenkin näin, että on mukavampaa, että olen ajanut myös
kansanterveyden asiaa.”
Oikeuslaitosta kohtaan Aurejärvellä ei ole paljon
kunnioitusta jäljellä. Hän tykkää kutsua tuomareita ”laiskureiksi”,
”tyhmyreiksi” ja ”pölkkypäiksi”.
Varsinaisen halveksuntansa hän säästää
tupakkateollisuudelle. ”Olen sanonut,
että se on historian suurin rikos. Enkä ole ainut”, Aurejärvi sanoo vakavana
viitaten tupakkayhtiöiden toimintaan edellisten vuosikymmenten aikana. ”Suomessa on kuollut tupakkaan 400 000
ihmistä sen jälkeen, kun tupakkayhtiöt tiesivät syöpäyhteydestä.” Koko maailmassa tuo luku on yli 200 miljoonaa.
Aurejärvi on kirjoittanut lokakuussa julkaistun
tosipohjaisen romaanin, joka kertoo tupakkayhtiöiden toiminnasta. Hän on
nimennyt sen Joseph Conradin klassikon mukaan Pimeyden sydämeksi. Conradin romaanissa liikutaan Kongossa, jossa
Belgian kuninkaan Leopold II:n alamaiset murhasivat miljoonia ihmisiä. Niin Conradin kuin Aurejärven Pimeyden
sydämessä päähenkilön nimi on Charles Marlow. Molemmissa romaaneissa Marlow’lla
on huono omatunto osallisuudestaan hirmutekoihin.
”Mutta minä en ole tavannut pitkän urani aikana
tupakkayhtiöiden edustajaa, jolla olisi minkäänlaista omaatuntoa”, Aurejärvi
sanoo.
Juttua varten on haastateltu myös sosiaalisen
epidemiologian professoria Mika Kivimäkeä, sosiaalipolitiikan professoria
Heikki Hiilamoa ja Suomen ASH ry:n toiminnanjohtajaa Mervi Haraa. Kirjallisina
lähteinä on käytetty esimerkiksi Robert Proctorin teosta Golden Holocaust,
Heikki Hiilamon teosta Valheen mesenaatit ja julkiseksi tulleita
tupakkayhtiöiden sisäisiä dokumentteja, jotka ovat saatavilla osoitteessa
https://www.industrydocuments.ucsf.edu/tobacco/
