Olen tutustunut Amer-Tupakka Oy:n johtaja Jukka Ant-Wuorisen
vuosien 1983 – 2004 menettelystä valtakunnansyyttäjälle 18.1.2024 tehtyyn
tutkintapyyntöön ja pyyntöön 4.2.2024 tehtyyn lisäykseen sekä lääkintöneuvos
Liisa Elovainion 9.2.2024 päivättyyn lausuntoon ja professori Eeva Nordmanin
muistioon.
Olen 1980-luvun lopusta lähtien seurannut tarkasti
tupakkateollisuuden toimia ja tunnen siten hyvin myös vuosien 1987– 2004
tapahtumat.
Olen valmistunut lääketieteen lisensiaatiksi vuonna 1979
Tampereen yliopistosta, työterveyshuollon erikoislääkärin oikeudet sain 1989 ja
väittelin tohtoriksi vuonna 2003. Väitöskirjani aiheena oli Tupakkalain
vaikutukset ja toteutuminen työpaikoilla (The impact and implementation of the
Finnish Tobacco Act in workplaces)
Valmistumiseni jälkeen työskentelin kliinisessä työssä
vuoteen 1989, jolloin siirryin Lääkintöhallituksen (LKH)
terveyskasvatustoimiston ylilääkäriksi. Työni keskeinen osa oli tupakkalain
toteutumisen valvonta ja seuranta, johon kuuluin myös esimerkiksi uusien
tupakkatuotteiden tarkastustodistusten esittely.
LKH:n toiminnan päättyessä helmikuussa 1991 siirryin
perustettuun uuteen Sosiaali- ja terveyshallitukseen noin vuoden ajaksi, jossa
työni jatkui suurin piirtein samantyyppisenä kuin LKH:ssa. Vuosina 1992-1994
toimin vs. ylilääkärinä sosiaali- ja terveysministeriössä, jossa työni edelleen
jatkui pääosin tupakka-asioiden parissa, lisäksi osallistuin uuden vuonna 1995
voimaan tulleen tupakkalain valmisteluun.
Vuonna 1994 aloitin väitöskirjatyöni, jota tein vuoden ajan
ollessani Työterveyslaitoksen (TTL) erikoislääkärin toimessa. Elokuussa 1995
siirryin Uudenmaan lääninlääkäriksi, jossa työni jatkui myös uudessa vuonna
1997 perustetussa suurläänissä aina vuoden 2008 alkupuolelle. Samalla jatkoin
väitöskirjatyötäni TTL:ssa ollessani virkavapaana lääninlääkärin työstä. Myös
lääninlääkärin työhöni kuului terveydenhuollon ehkäisevä työ ml. tupakoinnin
vähentäminen.
Vuodet 2008-2018 toimin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa
(v.2008 Kansanterveyslaitos) ylilääkärinä ja yksikönpäällikkönä.
Työssäni yhteydet
tupakkateollisuuteen koskevat vuosia 1989-1994. Erityisesti LKH:ssa olin useita
kertoja puhelinkontakteissa Amer-Tupakka
Oy:n johtavan lakimiehen, Antti Puhakan kanssa, kun
teollisuus oli eri mieltä jonkun LKH:n päätöksen kanssa. Asiat liittyivät
etenkin tupakka-askien varoitusteksteihin ja tarkastustodistuksiin. Erityisesti
mieleeni näistä on jäänyt, kuinka tupakkayhtiöt pyrkivät vähentämään LKH:n
varoituksen näkyvyyttä ja huomion kiinnittymistä varoitukseen esim.
erilaisten harmaan sävyjen avulla, varoituksen sijoittelulla askin
kokonaisuuteen ja tekstin huonolla näkyvyydellä. Rasiasuunnitteita
jouduttiinkin usein palauttamaan tupakkayhtiöille (ml. Amer-Tupakka) uudelleen
käsiteltäviksi.
Koska LKH:lla oli 1990-luvulla
vahva lääketieteeseen perustuva ymmärrys ympäristön tupakansavun (ns.
passiivinen tupakointi) terveyshaitoista, tein ehdotuksen tupakkalain
säätämän tupakka-askeissa olevan varoitustekstin muuttamisesta koskemaan
passiivista tupakointia siten, että aikaisempi tupakoitsijan keuhkosyöpää
koskeva varoitusteksti muutettaisiin muotoon ”Tupakansavu saastuttaa ilman ja
vaarantaa terveyden”. LKH:ssa pidimme tekstiä melko lievänä, koska siihen ei
esimerkiksi sisältynyt mainintaa mistään yksittäisestä tupakansavulle
altistumiseen liittyvästä sairaudesta.
Emme katsoneet mahdolliseksi
perääntyä asiassa, koska passiivisen tupakoinnin haitoista oli kansainvälinen
ja kotimainen tieteellinen näyttö, ja ehdotettu teksti totesi vain
yleisluontoisesti ympäristön tupakansavun terveysvaaran.
LKH:lla oli siis tällaisen varoituksen
laatimiseen vahvat ja pätevät perusteet. Jo vuonna 1981 oli ilmestynyt
käänteentekevä japanilaisen T. Hirayaman tutkimus, jonka mukaan tupakoivien
miesten ei-tupakoivilla vaimoilla oli suurempi riski sairastua keuhkosyöpään
verrattuna ei-tupakoivien miesten vaimoihin.
Kysymys ympäristön tupakansavun terveyshaitoista oli siitä alkaen
noussut tärkeäksi tupakan terveysvaaroihin liittyväksi tutkimuskohteeksi.
Kaikesta vastakkaisesta
tieteellisestä näytöstä huolimatta tupakkateollisuus, ml. Amer-Tupakka, vastusti
suunniteltua uutta varoitustekstiä voimakkaasti väittäen, että passiivisen
tupakoinnin haittoja ei ole tieteellisesti osoitettu, ja asiasta jouduttiin
käymään useita keskusteluja tupakkateollisuuden kanssa.
Tutkintapyynnön sivuilla 25-26
selostetaan asiaan liittyvää minun 15.10.1990 päivättyä muistiotani, joka
koskee keskusteluani Amer-Tupakka Oy:n lakimiehen Antti Puhakan kanssa (KT 87):
”Keskustelu Antti Puhakka, Amer”
”Lääkintöhallituksen
periaate: varoitusteksti ei saa muutoksen yhteydessä tulla huonommin
näkyväksi. Amer on ennen ko. kirjeen
vastaanottamista tuonut markkinoille uudella varoitustekstillä varustettuja
rasioita, joissa teksti näkyy heikommin.”
” - - eikä
sitä näin ollen voi varoitustekstimuutoksen yhteydessä vaihtaa huonommin
näkyvään tyyppiin ilman uuden tarkastustodistuksen anomista. Terveyspoliittisesti ajateltuna on
mahdottomuus, että kaikki tekstit muuttuisivat 1.1.1991 heikommin näkyviksi. Tupakka-asetuksessa säädetään
yleisperiaatteena, että varoitustekstin tulee selvästi erottua pohjaväristä.”
”Puhakka
esitti kysymyksen, miten LKH suhtautuisi siihen, että varoitustekstin alla
lukisi ’Lääkintöhallitus ja Amer-Tupakka’. Sanoin pitäväni ehdotusta uutena ja
mielenkiintoisena, koska varoittajana olisi myös tupakkateollisuus itse. Puhakka sanoi asiasta keskustelemisen
lähteneen liikkeelle uudesta tuotevastuulaista, jonka mukaan ankara vastuu
lievittyy, jos valmistaja itse myöntää terveyshaitat toisin, kuin se
tähän asti on tehnyt.”
Tutkintapyynnön mukaan Puhakka oli keskustellut Amer-Tupakan
allekirjoittamasta varoituksesta Jukka Ant-Wuorisen kanssa. Ant-Wuorinen olisi
ollut valmis tähän, mutta Philip Morris kielsi. Myös itse muistan, että asiasta
oli yhtiön johdossa keskusteltu. Asia olisi vaatinut tietysti myös LKH:n
suostumuksen ja varoitustekstejä koskevan asetuksen muutoksen.
Lisäksi
tutkintapyyntöön on kirjattu Savon Sanomille 10.2.1991 antamani
varoitustekstejä koskeva haastattelu (KT 88):
”Tupakkateollisuus tietysti vastusti tätä kuten muitakin varoituksia.”
”Meistä se on loppujen lopuksi niin lievä ilmaisu, että
olimme valmiit vaikka riitoihin. Tupakkatehtaat eivät kuitenkaan
lähteneet sille asteelle, vaikka uhkailivatkin.”
Tupakkatehtaiden
Yhdistys lähetti minulle 27.2.1990 päivätyn pitkän kirjelmän, jossa tätä
varoitusta vastustettiin useilla eri perusteilla. TTY:n mukaan ehdotettu varoitusteksti
”olisi
kohtuuton; olisi vailla perusteita; olisi ristiriidassa tieteellisten
tutkimusten kanssa; olisi muotoilultaan epämääräinen; olisi merkitykseltään
tulkinnanvarainen; perustuisi pelkkiin olettamuksiin; olisi ristiriidassa
keuhkosyöpää koskevien tutkimusten kanssa; olisi ristiriidassa sydäntauteja
koskevien tutkimusten kanssa; merkitsisi ”saastuttaa”-sanan harhaanjohtavaa käyttöä;
merkitsisi ”ilma”-sanan harhaanjohtavaa käyttöä; merkitsisi ”ilma”-sanan liian
avointa ja liioittelevaa käyttöä; olisi kokonaisuudessaan vailla
todellisuuspohjaisia perusteita.”
Tupakkatehtaiden
kirjeestä näkyy, että varoituksen torjumiseen oli uhrattu runsaasti työtä. Kyseessä oli sisällöltään lievä
varoitusmerkintä, joka oli suunniteltu otettavaksi käyttöön vuoden 1991
alusta. Teksti olisi ”kohtuuton”, koska
se aiheuttaisi savukkeiden myynnin vähentymistä.
Kun
tupakkateollisuus eri maissa jatkuvasti pyrki häivyttämään
terveysviranomaisten lakisääteiset varoitusmerkinnät, teollisuuden menettelyyn
täytyi puuttua lainsäädäntöteitse.
Euroopan neuvosto antoi varoituksia koskevan direktiivin vuonna 1989
(89/622) ja tiukennetun direktiivin vuonna 1992 (92/41). Tältä pohjalta sosiaali- ja terveysministeriö
antoi Suomessa päätöksen (STMp 23.12.1992/1504), jossa oli tarkat määräykset
varoitusten ulkoasusta.
Seuraavaksi on
vielä mainittava Euroopan yhteisön tupakkatuotedirektiivi 2001/37, jossa
jälleen säänneltiin varoitusmerkintöjen sisältöä ja näkyvyyttä. Kysymys oli yhä samasta asiasta, josta
lääkintöhallitus laati meillä ensimmäisen muistionsa 2.10.1987. Tupakkateollisuus yritti kaikin keinoin estää
varoitusten luettavuuden, ja lainsäätäjä puolestaan yritti tukkia kaikki
kiertotiet. Varoituksille määrättiin
millintarkasti vähimmäiskoot ja varoitusten painamisesta eli
häivyttämisyritysten estämisestä direktiiviin otettiin yksityiskohtaiset
säännökset.
Olen
30.11.1994 julkaissut Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla artikkelin:
”Pakkotupakointi loppuu työpaikoilla ensi vuonna” Vuosittain arviolta 40
tupakoimatonta saanut keuhkosyövän työpaikan tupakansavusta. Artikkelissa
olen kirjoittanut, että vuonna 1992 työpaikoilla altistui vasten tahtoaan
tupakansavulle lähes puoli miljoonaa tupakoimatonta suomalaista.
Työpaikkatupakoinnin oli Yhdysvalloissa laskettu aiheuttavan tupakoimattomille
vuosittain 2200 keuhkosyöpää, Suomessa noin 40. Lisäksi totesin, että
tupakansavu tulee ottaa syöpäsairauden vaaraa aiheuttavien aineiden luetteloon.
Tämä tapahtuikin muutaman vuoden kuluttua tupakkalain seuraavassa
uudistuksessa. Lisäksi kirjoituksestani selviää, että Yhdysvalloissa ympäristön
tupakansavu oli luokiteltu 1993 A-luokan syöpää aiheuttavaksi aineeksi.
Em.
artikkelissa kirjoitin, että työpaikkatupakoinnin kieltävä ja passiivista
tupakansavualtistumista ehkäisevä laki voi johtaa tupakoinnin yleiseen
vähenemiseen. Näin tapahtuikin. Tässä valossa voidaan selittää myös se raju
vastustus, jota tupakkateollisuus Suomessa osoitti LKH:n aiheeseen
liittyvää varoitustekstiä kohtaan.
Noin 20 vuotta
aikaisemmin alkanut ja jatkuvasti vahvistunut ja täysin varmentunut
tieteellinen näyttö ympäristön tupakansavun terveyshaitoista oli nyt kirjattu
myös vuoden 1994 tupakkalain muutoksen perusteluihin, ja työntekijöiden
altistumista tupakan aiheuttamille vakaville sairauksille voitiin vähentää.
Olen
kiinnittänyt suuren huomion nikotiinin aiheuttamaan riippuvuuteen ja
olen käsitellyt tätä kysymystä useissa medialle antimissani lausunnoissa ja
kirjoituksissa toimiessani Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkärinä ja
yksikönpäällikkönä. Lisäksi toimin päätoimittajana ja myös kirjoittajana
Kustannus Oy Duodecimin kirjassa ”Tupakka- ja nikotiiniriippuvuus”. Teos
ilmestyi 1. kerran vuonna 2017 ja kokonaan uudistettuna 2022.
Olen
julkaissut Suomen tupakkalain vaikutuksista ympäristön tupakansavulle
altistumiseen ja tupakoinnin vähenemiseen American Journal of Public
Health’issa sekä brittiläisessä Addiction -tiedelehdessä. Tupakoinnin
vähenemisen seurauksena tapahtuneesta keuhkosyövän vähenemisestä Suomessa olen
julkaissut Yhdysvaltain keuhkolääkäriyhdistyksen CHEST -lehdessä. Kaikissa
näissä artikkeleissa olen ollut 1. kirjoittaja ja kyseiset lehdet ovat
huomattavan arvostettuja.
Tunnen
henkilökohtaisesti lausunnon antaneet Liisa Elovainion ja Eeva Nordmanin,
joiden työtä arvostan suuresti. Voin sanoa yhtyväni heidän muistioissaan
esittämiinsä näkemyksiin.
Helsingissä 15.2.2024
Antero Heloma
LT
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti