MAAILMANHISTORIAN SUURIN RIKOS

 

Helsingin Sanomien Kuukausiliite 6.1.2024

 

Toimittaja Pekka Vahvanen

 

Oven avaa hieman kumara vanha mies, jolla on harmaantunut tukka. Hänellä on yllään pikkutakki ja sen alla valkoinen kauluspaita. Jalassaan hänellä on harmaat suorat housut ja kuluneet mustat nahkakengät.  Hän tervehtii ja ohjaa vieraan sisään.

 

Asunto on suuri ja sivistynyt. Paljon tauluja seinillä, paljon kirjoja hyllyissä. Ollaan Etelä-Helsingissä, on marraskuu vuonna 2023.  Voisi kuvitella, että asunnossa leijailisi paksu tupakansavu, jonka läpi valonsäteet siivilöityvät, mutta nimenomaan se ei ole tilanne, vaikka asunnon edellinen omistaja olikin tupakkayhtiö Rettig. Se on pelkkää sattumaa ja historian ironiaa.

 

Mies näyttää vanhalta salapoliisilta, vaikkapa ikääntyneeltä yksityisetsivä Philip Marlowelta, eikä se olekaan huono vihje. Rikoksesta nimenomaan on kysymys.  Dekkareissa tosin käsitellään yksittäisiä henkirikoksia, joiden tekijä paljastuu kirjan sankarin nerokkaan päättelyn avulla. Nyt mittakaava on aivan toinen.  Tämän murhan uhreja on jopa kymmeniä miljoonia, ja heitä kuolee koko ajan lisää.

 

Rikoksen jäljet vievät meidät yhdysvaltalaisiin kabinetteihin 70 vuoden taakse.  Syksyllä 1953 tupakkayhtiöiden johtajat olivat hyvin huolissaan. Tiedotusvälineet kertoivat tutkimuksista, joiden mukaan tupakointi aiheuttaa syöpää.  American Tobacco Companyn johtaja Paul Hahn päätti kutsua yhtiöiden edustajat koolle. He kokoontuivat New Yorkin Plaza-hotellin sviittiin 14. ja 15. joulukuuta. Paikalla olivat yhtä lukuun ottamatta kaikki suuret yhdysvaltalaiset tupakkayhtiöt.

 

Se oli koko teollisuudenalan kohtalonhetki.  ”Tilanne on äärimmäisen herkkä. Paljon on pelissä”, viestintätoimisto Hill & Knowltonin laatimassa kokousmuistiossa todettiin.  Yksi vaihtoehto oli, että tupakkayhtiöiden johtajat tunnustaisivat tuotteidensa vaarallisuuden. He olisivat voineet jopa päättää, että lopettavat savukkeiden valmistamisen ja myymisen.  Sellaista päätöstä Plaza-hotellin tapaamisessa ei tehty. Sen sijaan siellä pantiin alulle yksi viime vuosisadan suurimmista ja tuhoisimmista salaliitoista.

 

Keuhkosyöpä oli käytännössä uusi sairaus 1900-luvun alkupuolella. Sitä ennen keuhkosyöpäpotilaita oli ollut hyvin vähän.  Tieteilijät esittivät teorioita siitä, mistä keuhkosyöpien lisääntyminen saattaisi johtua. Yhden mukaan sen syy olivat ilmansaasteet. Toiset uskoivat sen johtuvan maanteiden asfalttipäällysteiden höyryistä ja pölyistä. Jotkut uskoivat saunomisen aiheuttavan keuhkosyöpää.

 

Vakavimmin syöpä ja sen ehkäiseminen otettiin kuitenkin natsi-Saksassa.  Jouluaattona 1938 Kölnin yliopiston nuori tutkija Franz H. Müller lähetti syöpätutkimuslehteen merkittävän artikkelin. Hän vertasi keuhkosyöpään sairastuneita potilaita niihin, joilla ei ollut keuhkosyöpää.  Müllerin tutkimusta pidetään ensimmäisenä niin sanottuna tapaus-verrokkitutkimuksena keuhkosyövän epidemiologiasta. Tutkimuksessa selvisi, että keuhkosyövän saaneet olivat lähes aina tupakoijia.  ”Tupakanpolton erityislaatuinen lisääntyminen” oli ”tärkein yksittäinen syy keuhkosyövän yleistymiselle”, Müller päätteli.

 

Tupakointi aiheuttaa keuhkosyöpää, todistivat myös saksalaistutkijat Eberhard Schairer ja Erich Schöniger vuonna 1943. Heidän aineistonsa oli paljon suurempi kuin Müllerillä.  Myöhemmin on laskettu, että todennäköisyys sille, että Schairerin ja Schönigerin tulokset tupakoinnin ja keuhkosyövän yhteydestä olisivat sattumanvaraisia, on vähemmän kuin yhden suhde kymmeneen miljoonaan.

Natsi-Saksassa myös tupakkalait olivat paikoitellen hyvin tiukkoja. Siellä oltiin kieltämässä tupakointia monissa julkisissa tiloissa ja työpaikoilla.

Tätä tupakkateollisuus on käyttänyt myöhemmässä propagandassaan hyväkseen. Tupakkakieltoja vaativat olivat tupakkayhtiöiden mukaan natseja, terveysfasisteja, fanaatikkoja. Kieltojen vastustajat esitettiin vapauden puolustajiksi.

 

Vaikka tupakkaa oli poltettu Euroopassa satoja vuosia, sen teki erityisen vaaralliseksi terveydelle uusi keksintö 1900-luvun taitteessa.  R.J. Reynolds -yhtiön uudet Camel-savukkeet olivat aikaisempaa makeampia. Lisäksi niiden savusta oli saatu entistä vähemmän emäksistä. Siksi uusien savukkeiden henkeen vetäminen ei tuntunut niin epämiellyttävältä kuin aikaisempien tupakkatuotteiden. Tämän myöhemmin yleistyneen savukkeiden tekotavan seurauksena savun vetämisestä keuhkoihin tuli yleinen – ja tappava – tapa.

 

1950-luvun alussa todistusaineisto tupakan ja syövän yhteydestä vahvistui. Myös Britanniassa ja Yhdysvalloissa tehdyt tutkimukset tekivät selväksi, että tupakointi aiheuttaa keuhkosyöpää. Esimerkiksi brittitutkijat Richard Doll ja Austin Bradford Hill todistivat tupakoinnin aiheuttavan keuhkosyöpää.

Noin 90 prosenttia syövistä keuhkoissa ja kurkunpäässä katsotaan aiheutuvan tupakoinnista.

 

Tupakkateollisuuden johtajat tiesivät yksityisesti, että näyttö tupakan ja syövän yhteydestä on vahvaa.

R.J. Reynoldsin kemisti Claude Teague totesi yhtiön sisäisessä tutkimuskatsauksessa helmikuussa 1953: ”Kliinisten tietojen pohjalta tehdyillä tutkimuksilla on taipumus vahvistaa suhde runsaan ja pitkäaikaisen tupakanpolton ja keuhkosyövän välillä.”

 

Tupakkateollisuus teki myös omia eläinkokeita, jotka se piti visusti salassa.  Esimerkiksi American Tobacco Company ja tupakkapaperin valmistaja Ecusta käyttivät koe-eläimiä tutkimuksissaan kesällä ja syksyllä 1953. Silloin aito epäilys oli, että jos jokin tupakassa aiheutti syöpää, se saattoikin olla savukepaperi. Kokeiden tulos oli kuitenkin tupakkayhtiöille suuri pettymys: syöpää hiirillä ja kaneilla aiheutti tupakan terva, ei tupakkapaperi.

 

Kaiken tämän tiedon valistamina tupakkayhtiöt päätyivät Plaza-hotellin tapaamisessa suureen ratkaisuunsa. Ne päättivät järjestelmällisesti kieltää tieteellisen tiedon tupakoinnin vaarallisuudesta.  Tupakkayhtiöt laativat vilpillisen tiedonannon, jonka ne otsikoivat ”Vilpitön lausunto tupakoitsijoille”. Se julkaistiin 4. tammikuuta 1954 yli 400 sanomalehdessä.

 

”Ajoittain yli 300 vuoden aikana, jona tupakka on tuonut lohtua, rentoutusta ja antanut nautintoa, arvostelijat ovat katsoneet tupakan olevan vastuussa käytännössä jokaisesta ihmisen sairaudesta. Yksi kerrallaan nämä syytökset on hylätty todisteiden puuttuessa. Tästä huolimatta se, että savukkeiden polttamista nykyisin edes epäiltäisiin jonkin vakavan taudin syyksi, huolestuttaa meitä syvästi. Monet ihmiset ovat kysyneet meiltä, mitä aiomme tehdä viimeksi julkaistujen tutkimusraporttien herättämän yleisen huolestuneisuuden takia. Me sitoudumme antamaan apua ja avustusta kaikelle tutkimukselle, joka koskee tupakan käyttöä ja terveyttä.”

 

Tupakkateollisuus päätti alkaa rahoittaa suurilla summilla tieteellistä tutkimusta. Se on jakanut tutkimusrahaa vähintään satoja miljoonia euroja, todennäköisesti miljardeja. Tarkoituksena on ollut tuottaa tietoa, joka kiistäisi tai vähättelisi tupakan terveyshaittoja.  Vaikka tieteellinen kysymys tupakan yhteydestä syöpään oli selvä jo 1950-luvulla, tupakkateollisuuden pyrkimyksenä oli luoda kuvaa siitä, että meneillään oli edelleen aito tieteellinen kiista.  Rahaa kaadettiin varsinkin tutkimuksiin, jotka etsivät sairauksien aiheuttajia muualta kuin tupakasta.  Ehkä keuhkosyöpä johtuukin huonoista geeneistä? Olisiko bakteereilla ja viruksilla suuri rooli syöpien synnyssä? Löytyisikö syyllinen sittenkin ravinnosta?

Nämä eivät olleet merkityksettömiä tai tieteenvastaisia kysymyksiä. Niiden avulla pyrittiin kuitenkin kääntämään huomio pois tupakan haittavaikutuksista. Alleviivaamalla muita potentiaalisia syövän aiheuttajia, tupakan jo osoitettu vaarallisuus pyrittiin tekemään merkityksettömäksi.

 

Samalla tupakkateollisuus kohensi julkisuuskuvaansa myös toista reittiä. Se osoitti olevansa kiinnostunut ihmisten terveyshuolista ja kehui tiuhaan, kuinka paljon se tuki tutkimusta.  Kyseessä oli kuitenkin tarkkaan harkittu suunnitelma lääketieteen manipuloimiseksi.  Maailman suurimman tupakkayhtiön Philip Morrisin tutkimusjohtaja Helmut Wakeham kiteytti pyrkimykset seuraavasti yhtiön sisäisessä muistiossa vuonna 1970:

 

”On sanottu, että CTR [tupakkayhtiöiden tutkimuksen rahoitusyhtiö] pyrkii löytämään ’totuuden tupakoinnista ja terveydestä’. Mikä on totta yhdelle, on valhetta toiselle. CTR ja tupakkateollisuus ovat julkisesti ja alituisesti kieltäneet sen, mikä on muiden mielestä totuus. Ollaanpa rehellisiä. Olemme kiinnostuneita todisteista, joiden uskomme kieltävän, että tupakointi aiheuttaa sairauksia.”

Yksi tunnetuimmista tupakkayhtiöiden rahoittamista tutkijoista oli psykologi Hans Eysenck (1916–1997).  Eysenckin tutkimusten mukaan tietynlainen ihmisen persoonallisuus altisti syövälle. Erityisen alttiita olivat helposti stressistä lamaantuvat ja tunteitaan tukahduttavat ihmiset.  Näiden ”syöpäalttiiden” yksilöiden riski kuolla syöpään oli jopa yli satakertainen verrattuna niihin, joilla oli ”terve” persoonallisuus, Eysenck väitti.

 

Tupakkayhtiöt olivat innoissaan tällaisista tutkimuksista. Ne korostivat mielellään, että tupakan ja syövän välinen yhteys johtuisi vain siitä, että tupakkaa usein polttavat ihmiset ovat persoonallisuutensa – ei tupakan – takia alttiita syövälle. Tupakanhimo iskee heikkoihin ihmisiin, jotka kuolevat muutenkin herkemmin.  Välillä tosin jopa tupakkayhtiöt kummastelivat, miten Eysenck oli päässyt tuloksiinsa.  Eysenckin tutkimuksia epäuskottavina pitävien joukko on myöhemmin laajentunut. Viime vuosina lukuisat Eysenckin tieteellisissä lehdissä julkaistut artikkelit on vedetty pois, koska niiden ei enää katsottu täyttävän tieteen kriteerejä.  Persoonallisuuden vaikutuksesta syöpäalttiuteen ei ole näyttöä.

 

Jotkut tupakkateollisuuden rahoittamat tutkimukset ovat jääneet elämään ihmisten ajatteluun. Yksi niistä on ajatus A-tyypin persoonallisuudesta.  Amerikkalaiset sydäntautilääkärit Meyer Friedman ja Ray Rosenman saivat innoituksen teorialleen tarkastelemalla vastaanottonsa odotushuoneen tuoleja. Ne olivat kuluneet paitsi käsinojista, myös istuimen etuosasta. Lääkärit päättelivät, että sydäntautipotilaat olivat malttamattomina odottaneet vuoroaan ja nousivat välillä ahdistuneena ylös tuolista.  Friedman ja Rosenman loivat ajatuksen A-tyypin persoonallisuudesta, joka viittasi malttamattomaan, kunnianhimoiseen, aggressiiviseen ja ajankäytöltään tarkkaan yksilöön. B-tyyppi oli puolestaan vähemmän kiihkeä ja vastaanottavampi.  Ajatuksena oli, että A-tyypin yksilöt polttaisivat tavallista useammin, ja sydäntaudin aiheutti jälleen persoonallisuudesta juontuva käyttäytyminen, ei tupakka.  Friedmanin ja Rosenmanin tutkimusten mukaan A-tyypin persoonallisuus kasvatti sepelvaltimotaudin riskiä yli kaksinkertaisesti.

 

Myöhemmin riippumattomissa tutkimuksissa ei kuitenkaan ole saatu samansuuntaisia tuloksia. Toisin sanoen ei ole näyttöä siitä, että A-tyypin persoonallisuus lisää riskiä sairastua sydäntauteihin. Sen sijaan korkea stressi ja vihamielinen suhtautuminen voivat lisätä sydäntautien riskiä.  Nykyisten arvioiden mukaan tupakointi vähintään kaksinkertaistaa sydän- ja verisuonitautien riskin.

 

Tupakkateollisuus rahoitti myös suomalaisia tutkijoita. Välillä rahoittaja vaikutti myös tutkimuksen sisältöön.  Kari Syrjänen toimi Kuopion yliopiston patologian professorina, kun hän haki tupakkateollisuudelta rahoitusta Papilloma-viruksen (HPV) ja syövän yhteyttä käsittelevälle tutkimukselleen. HPV aiheuttaa muun muassa kohdunkaulan syöpää.  Philip Morris -tupakkayhtiön lakimies raportoi yhtiön sisällä Syrjäsen tutkimussuunnitelmasta joulukuussa 1989: ”Tohtori Syrjänen on poistanut kaikki viittaukset tupakointiin eikä aio enää tutkia tupakoinnin mahdollista roolia kohdunkaulan syövän kehittymisessä.”

 

Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo teki väitöskirjansa tupakkayhtiöiden toiminnasta Suomessa. Hiilamon mukaan on merkkejä siitä, että Syrjäsen tapauksessa tutkimusrahoituksen saaminen edellytti halua todistaa tupakkayhtiöiden puolesta oikeudessa. Syyskuussa 1989 Syrjänen oli antanut Suomen tupakkaoikeudenkäyntiin asiantuntijalausunnon, jota tupakkayhtiöt olivat pyytäneet. Ennen saman vuoden loppumista British American Tobacco ja Philip Morris päättivät alkaa rahoittaa Syrjäsen tutkimusta.  Kari Syrjänen kieltäytyi haastattelusta tätä kirjoitusta varten.

 

Aina tupakkayhtiöt eivät saaneet tahtoaan läpi.  Suomessa merkittävimpiin tupakkateollisuuden rahoituksen saajiin kuului kansanterveystieteen professorin Ilari Rantasalon alullepanema kaksostutkimus 1980-luvulla. Siinä pyrittiin selvittämään perintötekijöiden ja elintapojen vaikutusta kroonisten sairauksien synnyssä.  Kaikki ei mennyt pelikirjan mukaan. Tutkimuksessa alettiin saada tupakkateollisuuden kannalta vääriä tuloksia: tupakoivien kaksosten havaittiin sairastuvan selvästi tupakoimattomia sisaruksiaan useammin. Kun tutkijat alkoivat julkaista tuloksiaan, rahoitus yhtäkkiä katkaistiin.

 

Suomessa tupakan vaaroihin havahduttiin melko varhain.  1970-luvun puolivälissä hyväksyttiin uusi tupakkalaki, joka oli maailman tiukimpia. Siinä esimerkiksi kiellettiin tupakan myynti alle 16-vuotiaille. Myös tupakkamainonta kiellettiin.  Tupakkayhtiöt pitivät mainontakieltoa sananvapauden loukkauksena. Niiden esimerkiksi Helsingin Sanomissa julkaistussa tietoiskussa päivä ennen mainontakiellon voimaantuloa todettiin seuraavasti:

 

”Kun tästä eteenpäinkin valmistamme yhä parempia savukkeita, Te ette enää voi lukea niitä koskevia uutisia lehdistä. Mikäli katsotte, että se ei ole oikein, olkaa valppaita, ystävät. Ehkä parhaillaan joku miettii, mitä Te itse saatte puhua huomenna.”

 

Vuonna 1978 savukeaskeihin tuli varoitusmerkinnät. Tupakkateollisuus pyrki vaikuttamaan siihen, että tekstit olisivat mahdollisimman pienet ja epämääräiset, eikä niissä sanottaisi suoraan tupakan aiheuttavan keuhkosyöpää.

 

Näyttö passiivisen tupakoinnin haitoista vahvistui vasta 1980-luvulla. Suomessa tupakointi työpaikalla sisätiloissa kiellettiin vuonna 1995 ja ravintolatupakointi asteittain vuosina 2007–2009.  Tupakkayhtiöt saivat ystäviä niistä, joka pitivät uusia lakeja ”holhoamisena” ja ”nirppanokkaisuutena”. Huomaavaiset tupakoitsijat -yhdistys perustettiin 1980-luvulla – tupakkateollisuuden tuella.  Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi nousi entinen kansanedustaja ja kommunistisen puolueen entinen puheenjohtaja Aarne Saarinen. Toinen näkyvä perustajajäsen oli kirjailija Jörn Donner.

 

Olemme takaisin etelähelsinkiläisessä sivistyskodissa, jossa harmaatukkainen kumara salapoliisin näköinen mies kertoo elämäntyöstään tupakkayhtiöitä vastaan. Se alkoi 1980-luvun loppupuolella.  Helsingin yliopiston siviilioikeuden professorina toiminut Erkki Aurejärvi pani silloin alulle Euroopan ensimmäisen tupakkaoikeudenkäynnin, jossa hän vaati tupakkayhtiöiltä korvauksia päämiehelleen.

 

Tupakkayhtiöiden vastaiselle taistelulle 82-vuotias Aurejärvi on omistanut lähes puolet elämästään. Hän on tehnyt sitä melkein joka päivä 35 vuoden ajan.

”En mä ole sitä ratkaisua katunut. Mulla olisi kyllä paljon enemmän rahaa, jos en olisi lähtenyt tähän, so what. Kun ei niitä saa hautaan mukaan”, Aurejärvi sanoo olohuoneen pöydän ääressä.
Toisaalta Aurejärvi kertoo, että jos hänellä olisi ollut samat tiedot, jotka hänellä on nyt, monen asian hän olisi tehnyt toisin oikeussalissa.

 

”En mä osannut tätä asiaa silloin, kun lähdin liikkeelle. Enkä mä tuntenut tupakkateollisuuden organisaatiota enkä sitä, että määräysvalta on siellä emoyhtiöissä. Mä lähdin liikkeelle suomalaisena lakimiehenä, joka ajatteli vaan, että ei toi noin voi olla.”

 

1980-luvulla Aurejärvi oli käynyt ottamassa Yhdysvalloista vaikutteita tupakkayhtiöiden vastaiseen oikeustaisteluun. Oppi ei ollut erityisen rohkaisevaa. Vuoteen 1985 mennessä Yhdysvalloissa oli ollut 166 tuotevastuukannetta, joista yhdessäkään tupakkayhtiöt eivät olleet joutuneet maksamaan korvauksia.

 

Aurejärvi tarvitsi puolustettavakseen tupakkayhtiöiden suomalaisen uhrin. Suomen syöpäyhdistys järjesti juttuun halukkaan kantajan, tamperelaisen jäänhoitokoneen eli zambonin kuljettajan Pentti Ahon.  Aho oli aloittanut tupakanpolton toisen maailmansodan aikana niin kuin moni muukin suomalainen mies. 45 vuotta myöhemmin Aholla diagnosoitiin kurkunpään syöpä.  Vuonna 1988 alkaneessa Suomen tupakkaoikeudenkäynnissä Aho vaati korvauksia kahdelta yhtiöltä: Oy Rettig Ab:lta ja Suomen Tupakalta (British American Tobaccon tytäryhtiö). Aho oli polttanut yhtiöiden Klubi ja North State -savukkeita. Hän väitti, ettei hän aloittaessaan tiennyt tupakoinnin haittavaikutuksista. Ahon mukaan tupakkayhtiöt olivat vastuussa hänen kurkunpään syövästään ja keuhkosairauksistaan.

 

Aho vaati korvaukseksi 486 000 markkaa, nykyrahassa noin 160 000 euroa. Se oli pikkusumma tupakkayhtiöille, mutta niillä oli paljon pelissä. Tappio olisi voinut johtaa lukuisiin uusiin kanteisiin ympäri Eurooppaa.  Siksi suomalaisten tupakkafirmojen puolustukseen osallistuivat kaikki keskeisimmät yhdysvaltalaiset tupakkayhtiöt. Tupakkateollisuuden puolustus maksoi useita miljoonia dollareita.  Ahoa edustaneet Erkki Aurejärvi ja Juha Sivenius työskentelivät ilman palkkiota.

 

Tupakkateollisuuden puolustus oli ristiriitainen. Se painotti, että Aho oli tiennyt tupakan terveyshaitoista, mutta jatkanut polttamista siitä huolimatta. Samaan aikaan tupakkayhtiöiden asianajajat väittivät, ettei siitä ole kiistattomia tieteellisiä todisteita, että tupakka aiheuttaisi syöpää.  Toisin sanoen ei ole todistettu, että tupakka aiheuttaa syöpää, mutta Ahon olisi pitänyt tietää, että tupakka aiheuttaa syöpää.  Suomen tupakkayhtiöitä avustanut R.J. Reynoldsin juristi James Goold kirjoitti maaliskuussa 1989 Rettigin omille asianajajille:

 

”Tiedän, että olemme jonkin verran epäjohdonmukaisia siinä, että sanomme kaikkien tienneen riskistä ja samaan aikaan sanomme, että emme usko riskin olevan tieteellisesti todistettu. Mutta voin vakuuttaa, että muissa maissa todisteemme kuulleet tuomarit ja valamiehistöt ovat pitäneet kantaamme kohtuullisena. Näin ollen aina, kun käytätte sanoja kuten tupakoinnin ’vaarat’, ’haitat’ tai ’vahingot’ jne., kehotan teitä liittämään samaan yhteyteen muotoilun ’väitetty’, ’todettu’, ’raportoitu’, ’yleisesti esitetty’ jne., jotta meille jäisi tilaa argumentoida, ettei tieteellistä kysymystä ole ratkaistu.”

 

Tupakkayhtiöt olivat värvänneet ulkomaisia todistajia. Heistä suuri osa sai tupakkateollisuudelta tutkimusrahoitusta ja merkittäviä palkkiota todistamisesta.  Esimerkiksi amerikkalaiset lääkärit William Ober ja Sheldon Sommers väittivät, ettei tupakan ole todistettu aiheuttavan mitään sairauksia.  Paikalle oli tuotu myös psykologi Hans Eysenck. Hän arvioi Ahon persoonaa.  Eysenck näki invalidissa syöpäpotilaassa miehen, joka oli syyllinen syöpäänsä – ei tupakanpolton vaan epäkypsäksi väitetyn tunne-elämänsä takia. Eysenck totesi kirjallisessa todistuksessaan, että Ahon ”varhainen aggressiivisuus ja sitä seurannut luovuttaminen ja passiivisuus ovat tyypillisiä syöpäalttiille persoonallisuudelle, jolle ovat ominaisia toivottomuuden ja avuttomuuden tunteet ja kykenemättömyys selviytyä stressistä”.  Eysenck perusti arvionsa yksityisetsivän tekemiin haastatteluihin, joissa Ahon tuntemat ihmiset kertoivat hänestä.

 

”Jääkiekkokeuhko” oli tupakkayhtiöiden asianajajien toinen selitys Ahon sairauksille. Aho oli työskennellyt Tampereen jäähallissa. Hänen käyttämänsä jääkone saattaisi tuottaa sellaisia päästöjä, jotka aiheuttivat Ahon sairaudet, asianajajat perustelivat.

 

Monet asiaan perehtyneet lääkärit pitivät hyvin todennäköisenä, että Ahon sairaudet johtuivat tupakasta. 63 lääketieteen suomalaista tutkijaa antoi lausunnon, jonka mukaan tupakka aiheuttaa syöpää. 

 

Toisaalta tupakkayhtiöt saivat myös joitain suomalaisia patologeja puolelleen.  Professori Ismo Virtanen väitti, että kunnes syövän synnyn solutason mekanismit on selvitetty, on mahdotonta sanoa tyydyttävällä tieteellisellä varmuudella, mikä aiheuttaa syöpää. Virtanen oli saanut British American Tobaccolta ainakin 280 000 markkaa (nykyrahassa noin 76 000 euroa), jotka hän salasi verottajalta.  Terveydenhuollon oikeusturvakeskus haastoi myöhemmin Virtasen oikeuteen väärästä valasta. Se katsoi, ettei Virtasen puheet vastanneet lääketieteen yleistä näkemystä.  Oikeus ei tuominnut Virtasta väärästä valasta. Hän kuoli vuonna 2010.

 

Tupakkateollisuuden puolesta todisti myös professori Veli-Pekka Lehto.  Lehto laati esimerkiksi yli 400-sivuisen katsauksen, jonka mukaan tiede ei ollut osoittanut, että tupakanpolton ja syövän välillä olisi syy-yhteys. Lehto on kertonut saaneensa tupakkayhtiöiltä noin 60 000 euroa lausunnosta, jonka hän oli kirjoittanut korkeimmalle oikeudelle Aho-jutussa.  Nyt Lehto on eläkkeellä ja puhuu mielellään asiasta. Hänen kantansa ei ole muuttunut.  Lehto puhuu kauniin tieteenfilosofisesti välttämättömistä ja riittävistä syistä. Tupakka ei ole keuhkosyövän ja kurkunpään syövän välttämätön syy, koska myös tupakoimattomat voivat sairastua näihin syöpiin, Lehto perustelee.  Tupakka on vain riskitekijä.

 

Siinä Lehto on tietysti oikeassa, että syöpää aiheuttavat muutkin asiat kuin tupakkaa. Mutta se ei tarkoita, ettei tupakka silti aiheuttaisi syöpää.  Jos kaikissa kysymyksissä tarkasteltaisiin syy-yhteyttä Lehdon vaatimalla tavalla, maailmassa juuri mikään ei aiheuttaisi juuri mitään.  Humalassa ajaminen ei aiheuttaisi liikenneonnettomuuksia, koska väsymys, puhelimen näpelöiminen ja jäinen tie voivat yhtä lailla johtaa kolareihin ja ulosajoihin. Tulitikkujen kanssa leikkiminen ei aiheuttaisi tulipaloja, koska tulipaloja voi syttyä myös ilman tulitikkuja.

 

Maailman terveysjärjestö WHO on todennut, että yksi kaikkien aikojen suurimmista terveysuhkista on ihmisen aiheuttama: se on tupakka.  Tupakka tappaa enemmän kuin aids, malaria ja liikenneonnettomuudet yhteen laskettuna. Tupakkaan arvioidaan kuolevan paljon enemmän ihmisiä kuin alkoholiin ja huumeisiin yhteensä.  Maailmanlaajuisesti noin 8 miljoonaa menehtyy vuosittain tupakan aiheuttamiin sairauksiin, Suomessa heitä on noin 5000.

Tutkimusten mukaan tupakka tappaa eniten sepelvaltimotaudin kautta. Tupakointi aiheuttaa myös muita tappavia sairauksia: keuhkoahtaumatautia, keuhkosyöpää ja kurkunpään syöpää. Nämä sairaudet puhkeavat usein noin 20–30 vuotta tupakoinnin aloittamisesta.

 

Tupakan myynti oli maailmanlaajuisesti ennätystasolla 2010-luvun alussa, minkä jälkeen se on hieman laskenut. Samalla kun rikkaissa länsimaissa tupakointi vähenee, tupakkayhtiöt kohdentavat tuotteitaan yhä enemmän kehitysmaihin.  Suomessa 12 prosenttia työikäisistä miehistä ja 11 prosenttia naisista tupakoi päivittäin. Vielä vuosituhannen vaihteessa noin 20 prosenttia työikäisistä naisista ja lähes 30 prosenttia miehistä poltti. Tilanne oli vielä paljon karumpi 1940-luvun lopussa: noin kolme neljästä suomalaisesta miehestä sauhutteli. Jatkosodan aikana savukkeet kuuluivat sotilaiden muona-annoksiin, ja sota-ajan tupakoinnin seurauksena moni jäi koukkuun. On laskettu, että Suomessa sotavuosien aiheuttaman tupakoinnin kasvu on tappanut enemmän ihmisiä kuin itse sota.

 

Tupakanpolton väheneminen on tehnyt Suomen kansasta huomattavasti terveemmän ja pitkäikäisemmän. Vastaavaa ihmelääkettä saa hakea.  Tutkimusten mukaan tupakoinnin katsotaan vähentävän yksilön elinikää keskimäärin noin 10 vuotta.  Suomalaisten miesten odotettavissa oleva elinikä on siis noussut toisen maailmansodan jälkeen suurin piirtein kuusi vuotta pelkästään tupakoinnin vähentymisen takia.  Jos tupakkayhtiöt eivät olisi olleet niin taitavia toimissaan, tupakointi olisi vähentynyt nopeammin.

 

Kyse ei ollut pelkästään tieteen manipuloinnista. Tupakan markkinamiehet onnistuivat tekemään savukkeista viehätysvoiman ja vallan symboleja.  Yksi historian ensimmäisistä filmipätkistä vuodelta 1897 mainostaa Admiral-savukkeita.  Hollywood-näyttelijöitä alettiin värvätä tupakkamainoksiin 1920-luvulta lähtien. 1960-luvulla tupakkayhtiöt sponsoroivat lähes joka toista tv-ohjelmaa Yhdysvalloissa.  Tuotesijoittelua varten tupakkayhtiöille lähetettiin käsikirjoituksia etukäteen. Ehdotukset tuotesijoittelusta eivät olleet aina erityisen luovia.

 

Elokuvaan Sähköinen kohtaaminen ehdotus oli, että Susan Sarandonin näyttelemä ”Nora polttaa Pall Mall -savukkeita läpi elokuvan”. Pretty Woman -elokuvaan ehdotettiin: ”Vivianin ystävä Kit (Laura San Giacomo) polttaa Carlton-savukkeita läpi elokuvan.”  Tupakkayhtiöt kasvattivat näyttelijöiden tilipusseja. Esimerkiksi vuonna 1983 Sylvester Stallone teki puolen miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen, että hän polttaa seuraavassa viidessä elokuvassaan vain Brown & Williamson -yhtiön savukkeita.

 

Urheilukaan ei jäänyt ilman tupakkarahoja. Esimerkiksi naisten tenniksen suosion noususta 1970-luvulla saa pitkälti kiittää Philip Morris -tupakkayhtiötä, joka sponsoroi lajia avokätisesti. Myös Formula 1 -kilpailuissa tupakkamainonta pysyi esillä pitkään sen jälkeen, kun laki oli kieltänyt savukkeiden mainostamisen.

 

Tunnetut tupakkamannekiinit, Marlboro-miehet, kuvasivat hyvin ristiriitaa markkinoinnin ja todellisuuden välillä. Mainoksissa Marlboro-miehet olivat viriiliyden ja miehekkyyden ruumiillistumia, mutta lukuisat heistä kuolivat huonokuntoisina tupakan aiheuttamiin sairauksiin.

 

R.J. Reynolds -yhtiön keskeinen mainoskasvo oli puolestaan Dave Goerlitz. Hän oli Winston-savukkeita vastine Marlboro-miehelle: Winston-mies. Kerran tavatessaan yhtiön johtoa, hän kysyi, eikö kukaan johtajista tupakoi. Vastaus kuului: ”Emme polta sitä paskaa, myymme vain. Varaamme oikeuden tupakoida nuorille, köyhille, mustille ja tyhmille.”

Reynoldsin halveksuvasta suhtautumisesta asiakkaisiinsa kertoo myös sen 1990-luvulla tehty markkinointisuunnitelma, joka kantoi nimeä ”Projekti roskaväki”. Sen tarkoituksena oli kohdentaa savukkeiden myyntiä San Franciscon tiettyjen asuinalueiden kodittomille ja homoseksuaaleille.

 

Tuotteen myymisessä addiktio auttoi.  Paljon tupakoinnin koukuttavuudesta kertoo se, että suurin osa tupakoijista haluaisi lopettaa.  Tupakkayhtiöt ovat tienneet nikotiinin addiktoivista vaikutuksista jopa ennen kuin ne olivat yleisessä tiedossa. Brown & Williamson -tupakkayhtiön sisäisessä muistiossa todettiin vuonna 1963: ”Nikotiini aiheuttaa riippuvuutta... Olemme siten nikotiinin, addiktoivan huumeen, kauppiaita.”

 

Philip Morris puolestaan kauhistui omista tutkimuksistaan, jotka osoittivat yksityiskohtaisesti nikotiinin addiktion voiman. Koska yhtiön tutkimusten pelättiin vuotavan julkisuuteen, nikotiinin tutkimusohjelma lopetettiin.

 

Oikeudenkäynneissä tupakkayhtiöt syyttivät tupakoijia heikkotahtoisiksi. Todellisuudessa tupakkateollisuus teki kaikkensa, ettei tupakoijat voineet koukkuun jäämisen jälkeen tehdä omia päätöksiä.  Esimerkiksi Brown & Williamson kehitti 1970-luvun lopulla Y1-tupakkalajikkeen, jossa nikotiinin määrä oli tavallista suurempi. Siksi se aiheutti voimakkaampaa riippuvuutta.

 

Samalla tupakkajohtajat antoivat ymmärtää, että heille tupakoijien terveys on tärkeää. Philip Morrisin varapääjohtaja George Weissman sanoi maaliskuussa 1954, että yhtiö ”lopettaisi liiketoimintansa huomenna”, jos ”meillä olisi mitään ajatusta tai tietoa siitä, että myisimme kuluttajille millään tavalla haitallisia tuotetta”. Saman toisti yhtiön varapääjohtaja James C. Bowling vuonna 1972: ”Jos tuotteemme on haitallinen… lopetamme sen valmistamisen.”  Suomessa Philip Morrisin tuotteita, esimerkiksi Marlboro-savukkeita, valmisti Amer-Tupakka (myöhemmin Amer).

 

2000-luvun vaihteessa moni tupakkayhtiö myönsi välttämättömän: että tupakka aiheuttaa vakavia tauteja. Philip Morris linjasi julkisesti vuonna 1999:

 

”Ylivoimaisen lääketieteellisen konsensuksen mukaan savukkeiden polttaminen aiheuttaa tupakoijissa keuhkosyöpää, sydäntauteja, keuhkolaajentumaa ja muita vakavia sairauksia.”
Vuotta myöhemmin Philip Morris päätyi myös sanomaan suoraan, että se on samaa mieltä lääketieteellisen konsensuksen kanssa.  Philip Morris jatkoi savukkeiden valmistamista ja myymistä entiseen tapaan – niiden tappavuuden tunnustamisesta huolimatta.

 

Pentti Aho kuoli kurkunpään syöpään vuonna 1992, eikä hänen oikeudenkäyntinsä tuonut minkäänlaista hyvitystä.  Helsingin raastuvanoikeus, hovioikeus ja korkein oikeus eivät määränneet tupakkayhtiöitä maksamaan korvauksia Ahon sairauksista.  Korkein oikeus arvioi tupakan haitallisuutta koskevia todisteita varovaisemmin kuin maailman suurin tupakanvalmistaja Philip Morris. Lääketieteellinen näyttö siitä, että tupakka aiheuttaa syöpää, ei ollut korkeimman oikeuden mukaan täysin selvää.

 

”Korkeimman oikeuden ratkaisu on kyllä kritiikille altis”, sanoo Itä-Suomen yliopiston oikeustieteen professori Matti Tolvanen nyt.  ”Jos tämä juttu olisi tänä päivänä korkeimmassa oikeudessa tai ylipäätään oikeuslaitoksessa, niin voi olla, että sitä arvioitaisiin täysin toisella tavalla kuin vuonna 2001. Ajattelu on muuttunut noista päivistä.”  Tolvasen mukaan lääketieteellistä näyttöä arvioitiin erikoisesti. Tupakkayhtiöiden maksamien todistajien arviot otettiin vakavasti.

 

Hän korostaa, että Yhdysvalloissa kokonaisuutta arvioitiin lopulta toisin. Siellä tupakkayhtiöt joutuivat maksamaan osavaltioille korvauksia tupakanpolton terveydenhuollolle aiheuttamista lisäkustannuksista.  Osavaltioiden ja tupakkayhtiöiden sopimuksessa vuonna 1998 tupakkayhtiöiden maksettavaksi tuli vähintään 206 miljardia dollaria.

 

Professori Erkki Aurejärvi yritti vielä revanssia. Niin sanottu kevytsavukeoikeudenkäynti puitiin oikeudessa vuosina 2005–2010.  Silloin hän kävi oikeutta Ameria ja British American Tobacco Finland -yhtiöitä vastaan. Kantajina oli neljä naista, jotka väittivät saaneensa vakavia sairauksia, esimerkiksi keuhkosyövän, poltettuaan yhtiöiden kevytsavukkeita.

 

Niin sanotut kevytsavukkeet tulivat markkinoille 1970-luvulla. Kevytsavuke-nimityksen käyttäminen tupakkatuotteissa kiellettiin Suomessa vuonna 2002. Kevytsavukkeita oli markkinoitu terveellisempänä vaihtoehtona, vaikka niiden tiedettiin aiheuttavan samanlaisia terveyshaittoja kuin muidenkin savukkeiden.  Tapaus eteni hovioikeuteen, jossa tupakkayhtiöt saivat vapauttavan päätöksen.

 

Professori Matti Tolvanen korostaa, että yliopistojen oikeustieteilijöiden piirissä Aurejärven oikeudellisia argumentteja tupakkayhtiöiden tuotevastuusta on pidetty yleisesti pätevinä. Oikeuslaitos ja poliisi ovat sen sijaan tulkinneet asiaa toisin.  Tolvanen pitää todennäköisenä, että suomalaisten tupakkaoikeudenkäyntien aika on nyt ohi.

 

”Sekin pitää hyväksyä, että voi tästä järjestelmästä tulla sellaisiakin ratkaisuja, jotka eivät jälkikäteisarvostelussa kovin kriittistä tarkastelua kestä. Se on yksi tämän oikeusjärjestelmän ominaisuus sekin.” Teoriassa tosin joku voisi lähteä taas ajamaan juttua tupakkayhtiöitä vastaan.
”Jos nyt jollain tänä päivänä todettaisiin keuhkosyöpä ja hän lähtisi ajamaan kannetta, niin se olisi taas uusi juttu ja tutkittaisiin omana juttunaan”, Tolvanen sanoo.  ”Korkein oikeus voisi myös teoriassa tehdä uuden ennakkopäätöksen, jos voisi osoittaa, että esimerkiksi lääketieteellinen tieto on kiistattomampaa kuin se oli aikaisempaa tuomiota annettaessa. Tänä päivänä on ihan kiistatonta tämä syy-yhteys [tupakoinnin ja sairauksien välillä], joten sen näyttäminen ei luulisi olevan enää niin vaikeaa.”

 

Tupakkayhtiöiden toiminta ei ole jättänyt Aurejärveä rauhaan eläkepäivinäkään.  ”Kyllä nämä asiat seuraavat hautaan saakka”, hän sanoo.  Professorin puheet ovat koventuneet viime vuosina. Hän syyttää myös suomalaisia tupakka-alan toimijoita murhasta.

 

”Murhan yrityksen tunnusmerkit täyttyvät heti, jos samana päivänä laskee liikkeelle miljoona rasiaa savukkeita ja tiedotteen, jossa sanotaan, ettei tupakointi aiheuta syöpää”, Aurejärvi sanoo.  ”Lisäksi monet, joihin tämä toiminta on kohdistunut, ovat myös kuolleet syöpään. Riittääkö tämä siihen, että myös täytetty murha on todistettu?”  Aurejärven vastaus on kyllä.

 

Hänen syytöksensä kohdistuvat kolmeen henkilöön: Jukka Ant-Wuoriseen, Lasse Lehtiseen ja Satu Kaarenojaan.  Ant-Wuorinen toimi tupakkayhtiö Amerin johtotehtävissä 1983-2004. Lehtinen oli Amerin viestinnän ja yhteiskuntasuhteiden johtaja 1990-luvulla. Lehtisen yhtenä keskeisenä tehtävänä oli estää työpaikkojen tupakointikielto. Satu Kaarenoja oli British American Tobacco Finlandin tiedotustehtävissä 1970-luvulta 1990-luvulle.  Aurejärven mukaan kolmikko on aikaisemmin vähätellyt tupakanpolton ja syövän välistä yhteyttä.  Tällä he ovat lisänneet tupakkakuolemia Suomessa, Aurejärvi sanoo.

 

Otetaan pari puhelua. Mitä Lasse Lehtinen ajattelee Aurejärven murhasyytöksistä?  ”En mä voi muuta ajatella kuin että hänellä ei ole lääkitys kohdallaan.  Tämä on tietenkin vain maallikon diagnoosi.”

 

Entä Ant-Wuorinen?  ”Totta kai se tuntuu ikävältä, mutta oikeus ei ole todennut Aurejärven kanteita päteviksi.”

 

Aurejärvi korostaa, että jos syytteet olisivat täysin vääriä, häntä pitäisi syyttää kunnianloukkauksesta. Oikeudenkäynnissä voisi saada helpolla satojatuhansia, jos todistaisi, ettei Aurejärven syytökset ole totta.

 

”Eihän sairasta miestä voi haastaa kunnianloukkauksesta”, Lehtinen sanoo takaisin.

”Musta tuntuu, että suuri yleisö kuitenkin ymmärsi sen, että silloin aikanaan kyseessä oli laillisen tuotteen markkinointi. Ja ehkä suuri yleisökin oli silloin samaa mieltä kuin oikeus”, Ant-Wuorinen kommentoi.

 

Lehtinen sanoo, että jonkun silmin Amerin johdon terveyskommentit voivat näyttäytyä nyt kyseenalaisina. Hän korostaa, ettei suomalaisilla tupakanvalmistajilla ollut mahdollista vetää emoyhtiöstä itsenäistä linjaa.  ”Amer-Tupakka oli täysin riippuvainen Philip Morrisin myöntämästä lisenssistä. Sen takia kaikki mitä lausuttiin julki Amer-Tupakan nimissä, ne tuli Yhdysvalloista ne nuotit. Siitä ei voinut poiketa Suomessa, se oli lisenssin ehto.”  ”Silloin kun ollaan firmassa töissä, niin sorvataan sellaista palikkaa kuin johto edellyttää”, Lehtinen sanoo.

 

Hän haluaa painottaa, että niin kauan kuin Suomessa joku tupakoi, oli parempi, että tupakkaa valmistettiin Suomessa eikä tuotu muualta. Amer työllisti noin 300 ihmistä Suomen viimeisellä tupakkatehtaalla Hyrylässä. Se suljettiin vuonna 2004.  Mutta mikä on Lehtisen kanta tupakan ja syövän yhteyteen nyt, kun Philip Morrisin johtajat eivät enää sido hänen käsiään?

 

”Aivan varmasti se aiheuttaa syöpää, jos lääkärikunta näin sanoo. Minulla ei ole pätevyyttä sitä omalla tutkimuksella varmistaa. Mutta uskon lääkärikunnan enemmistöön.”

 

Ant-Wuorinen puolestaan korostaa, että Amer-Tupakka oli ollut emoyhtiönsä kanssa pitkään eri mieltä terveyskysymyksestä tiedottamisesta.  Kun Philip Morris tunnusti tupakanpolton ja syövän yhteyden, se oli helpotus.

 

Satu Kaarenoja ei halunnut kommentoida Aurejärven puheita.

 

Alkaako tupakoinnin aika olla ohi? Voiko koittaa maailma ilman tupakkaa?  Tupakkateollisuuden historiasta kirjoittanut Stanfordin yliopiston historian professori Robert Proctor uskoo, että tupakoinnin aika voi loppua lähivuosikymmeninä. Sen jälkeen saatetaan ihmetellä tupakoinnin käsittämättömyyttä – ehkä hieman samaan tapaan kuin nyt kummastellaan, miksi asbestia käytettiin rakentamisessa ja lyijyä maaleissa ja polttoaineissa.

 

Joissakin maissa tupakasta halutaan tosissaan eroon. Uudessa-Seelannissa ja Britanniassa on suunniteltu tupakan myyntikieltoa uusille sukupolville.  Suomessa sosiaali- ja terveysministeriön alainen tupakka- ja nikotiinipolitiikan kehittämisryhmä pohti myös tätä vaihtoehtoa. Se päätyi kuitenkin toteamaan, etteivät totaaliset kiellot toimi.

 

Vaikka tupakointi vähenee länsimaissa, sähkötupakan käyttö lisääntyy täälläkin. Sen terveysvaikutuksista tiedetään toistaiseksi melko vähän. Nykykäsityksen mukaan ne eivät ole yhtä vaarallisia kuin tavalliset savukkeet.  Ne kuitenkin sisältävät usein savukkeiden tapaan syöpää aiheuttavia kemikaaleja ja raskasmetalleja, tosin pienempinä pitoisuuksina.  Esimerkiksi Philip Morris pyrkii markkinoinnissaan korostamaan uusia tupakkatuotteita, kuten sähkötupakkaa ja nikotiinipusseja. Yhtiö väittää, että se tavoittelee savutonta tulevaisuutta.  Philip Morris lahjoitti viime vuonna 140 miljoonaa dollaria säätiölle, joka rahoittaa tupakkaan liittyvää tutkimusta.

 

Erkki Aurejärvi on istunut kotonaan pöydän ääressä lähes kolmen tunnin ajan ja kertonut tupakan haitoista ja tupakkayhtiöiden vääryyksistä.  Sinä aikana olisi ehtinyt vetää pitkät savut.  Ono hän itse koskaan tupakoinut?  On toki.  Hän kertoo polttaneensa 1960-luvulla lähes kymmenen vuoden ajan. Miksi?

 

”Kaverini Saarisen Eero sanoi, että olisin piipun kanssa ihan jenkin näköinen ja naiset tykkäisivät. Poltin myös savukkeita, koska muutkin poltti.”

 

Hän valittelee, että hänen sähköpostiinsa tulee jatkuvasti Philip Morrisin sähkötupakkamainoksia.  Tupakkayhtiöiden kimppuun hänet ajoi alun perin vähemmän ylevät asiat kuin kansanterveys.  ”Mitkä mun motiivit on olleet? Kunnianhimo, ammatillinen mielenkiinto, kostonhalu, viha, julkisuuden kipeys”, Aurejärvi sanoo.  ”Jos mä olisin sanonut sulle, että mä haluan ajaa vain kansanterveyden asiaa, niin sä et olisi ehkä ihan täysin uskonut. Sanon kuitenkin näin, että on mukavampaa, että olen ajanut myös kansanterveyden asiaa.”

 

Oikeuslaitosta kohtaan Aurejärvellä ei ole paljon kunnioitusta jäljellä. Hän tykkää kutsua tuomareita ”laiskureiksi”, ”tyhmyreiksi” ja ”pölkkypäiksi”.

 

Varsinaisen halveksuntansa hän säästää tupakkateollisuudelle.  ”Olen sanonut, että se on historian suurin rikos. Enkä ole ainut”, Aurejärvi sanoo vakavana viitaten tupakkayhtiöiden toimintaan edellisten vuosikymmenten aikana.  ”Suomessa on kuollut tupakkaan 400 000 ihmistä sen jälkeen, kun tupakkayhtiöt tiesivät syöpäyhteydestä.”  Koko maailmassa tuo luku on yli 200 miljoonaa.

 

Aurejärvi on kirjoittanut lokakuussa julkaistun tosipohjaisen romaanin, joka kertoo tupakkayhtiöiden toiminnasta. Hän on nimennyt sen Joseph Conradin klassikon mukaan Pimeyden sydämeksi.  Conradin romaanissa liikutaan Kongossa, jossa Belgian kuninkaan Leopold II:n alamaiset murhasivat miljoonia ihmisiä.  Niin Conradin kuin Aurejärven Pimeyden sydämessä päähenkilön nimi on Charles Marlow. Molemmissa romaaneissa Marlow’lla on huono omatunto osallisuudestaan hirmutekoihin.

 

”Mutta minä en ole tavannut pitkän urani aikana tupakkayhtiöiden edustajaa, jolla olisi minkäänlaista omaatuntoa”, Aurejärvi sanoo.

 

Juttua varten on haastateltu myös sosiaalisen epidemiologian professoria Mika Kivimäkeä, sosiaalipolitiikan professoria Heikki Hiilamoa ja Suomen ASH ry:n toiminnanjohtajaa Mervi Haraa. Kirjallisina lähteinä on käytetty esimerkiksi Robert Proctorin teosta Golden Holocaust, Heikki Hiilamon teosta Valheen mesenaatit ja julkiseksi tulleita tupakkayhtiöiden sisäisiä dokumentteja, jotka ovat saatavilla osoitteessa

https://www.industrydocuments.ucsf.edu/tobacco/