maanantai 4. toukokuuta 2015

Oikeustaistelu sähkösavukkeista

Sähkösavukkeita kaupataan haitattomina tuotteina.  Yhdysvalloissa tämä menettely on viety tuomioistuimen tutkittavaksi.  Kaliforniassa on 28.4.2015 nostettu kuluttajansuojalakiin perustuva ryhmäkanne, jossa Lorillard-tupakkayhtiöitä syytetään Blu-sähkösavukkeiden valheellisesta markkinoinnista.  Lorillardin mainoksissa sähkösavukkeita verrataan tavallisiin savukkeisiin ”turvallisempina”, ”terveellisempinä” ja ”viisaampina” vaihtoehtoina.  Lorillard jättää kertomatta, että sähkösavukkeiden höyryssä on karsinogeenejä ja muita myrkyllisiä aineita ja että nämä myrkyt vahingoittavat myös sivullisia.

Kalifornian ryhmäkanteessa vaaditaan ryhmän jäsenille vahingonkorvauksia ja Lorillard-yhtiön valheellisen markkinoinnin kieltämistä.  Oikeudenkäynti kestää kauan, ehkä useita vuosia, mutta se ei varmasti jää lajissaan viimeiseksi.  Ensimmäinen tavallisia savukkeita koskeva vahingonkorvausprosessi aloitettiin Yhdysvalloissa vuonna 1954 ja nämä prosessit jatkuvat yhä.

Suomessa kuluttajat eivät voisi ajaa tällaista kannetta.  Sähkösavukkeiden markkinointiin on tulossa rajoituksia Suomen tupakkalain kokonaisuudistuksessa.  Tupakkalakia ollaan tiukentamassa EU:n tupakkatuotedirektiivin nojalla ja uudistukset saatetaan voimaan keväällä 2016.  Kun sähkösavukkeet otetaan tupakkalain soveltamispiiriin, ne eivät pääse meillä leviämään kovin laajaan käyttöön.

1 kommentti:

  1. Siitä ei ole epäilystäkään, etteikö nikotiinin nauttiminen höyrynä olisi turvallisempaa, viisaampaa ja terveellisempää kuin nikotiinin nauttiminen vetelemällä keuhkoihinsa palamisreaktiosta syntyneitä myrkkykaasuja. Markkinoinnissa ei toisin sanoen ole syyllistytty valehtelemiseen. Todistustaakka valheiden esittämisestä on kantajalla ja tässä tapauksessa se muodostuu niin raskaaksi että kantajapuolta odottaa väistämätön tappio.

    Tappio on itsestään selvyys myös kanteen vireille laittaneelle taholle. Tarkoituksena ei ole voittaa juttua, vaan pelkästään vahoingoittaa sähkötupakan mainetta ("merchants of doubt"). Kanteen nostamisen todellinen tarkoitus ei herätä ihmetystä, koska kyseessä on Kalifornia. USA:n osavaltiot neuvottelivat 90-luvun lopulla tupakkateollisuuden kanssa Master Settlement Agreement -sopimuksen, joka takasi mm. Kalifornialle miljardien dollareiden osuuden tupakkamyynnistä kertyviin tuloihin. Summa kasvaa sitä suuremmaksi, mitä enemmän myydään savukkeita.

    http://tobaccoanalysis.blogspot.fi/2012/02/master-settlement-agreement-causing.html

    MSA-diilit neuvoteltiin erikseen osavaltioittain. Ideana oli, että osavaltiot mm. sitoutuvat rahaa vastaan olemaan nostamatta kanteita tupakkatuotteita vastaan. Sähkötupakkaa MSA ei suojaa, koska se ei ole tupakkatuote.

    Sähkötupakan suosion kasvu USA:ssa on vähentänyt savukkeiden suosiota huomattavissa määrin. Tämä vahingoittaa erityisesti Kalifornian osavaltiota, joka muunsi tulevat MSA-tulonsa riihikuivaksi rahaksi saman tien, kun MSA-sopimus tuli voimaan. Tulevat MSA-rahat otettiin siis käyttöön kertarysäyksellä muuntamalla ne rahalainaksi, joka on tarkoitus hoitaa tulevilla MSA tuloilla. Sähkötupakan aikaansaaman tupakoinnin vähenemisen takia MSA-tulot eivät enää riitä lainan lyhentämiseen.

    Merkillepantavaa on, että MSA-rahoista saa tuloja satojen miljoonien dollareiden edestä myös Kalifornian antismoking-teollisuus. Näin ollen on helppo ymmärtää, miksi sähkötupakan vastustus on erityisen rajua nimenomaan Kaliforniassa. Taustalla on antismoking-järjestöjen addiktoituminen tupakkamyynnistä saatuihin tuloihin.

    Lorillardin lausumat sähkötupakasta eivät ole mitään heittoja lonkalta. Yhtiö rahoitti tutkimuksen, jossa todettiin sähkötupakkahöyryn vaarattomuus etenkin tupakansavuun verrattuna.

    http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0273230014002505

    Tutkimusuloksia ei ole lähdetty kiistämään julkisuudessa perustuen heikkouksiin itse tutkimuksessa. Asiallisen tieteellisen kritiikin sijaan ollaan luonnollisesti nähty perinteisiä ad hominem -hyökkäyksiä, koska kyseessä on tupakkayhtiön rahoittama tutkimus.

    VastaaPoista