perjantai 7. marraskuuta 2014

SÄHKÖTUPAKKA EI OLE KARKKI

HS:ssa oli 4.11. artikkeli ”Sähkötupakka ei ole karkki”.  Otsikon yllä oli kysymys: ”Kenen on vastuu?”  Joku vähittäiskauppias oli myynyt 14-vuotiaalle lapselle sähkötupakkalaitteen ja siihen vaniljan makuista nestettä.  Artikkelissa haastatellun asiantuntijan mukaan tällainen nikotiinitonkin neste saattaa sisältää glyserolia, propyleeniglykolia, syöpää aiheuttavia aineita ja metallihiukkasia.  Artikkelissa kerrotaan vielä, ettei näitä tuotteita säännellä laissa millään tavoin.  Tämä koskee kaikkia makuaineita, kuten suklaata, melonia, omenaa, kirsikkaa ja mentholia, vaikka nämä aineet ovat keuhkojen kautta nautittuina luultavasti haitallisia.

Ei ole varmaa, aiheuttavatko nämä ”makeiset” syöpää.  Täysi varmuus saataisiin vasta vuosikymmenien kuluttua; sitä ennen olisi puhuttava vain kasvavasta todennäköisyydestä.  Tässäkin vaiheessa, jolloin täysi näyttö puuttuu, makeistupakkaan voisivat jo soveltua eräät rikostunnusmerkistöt.  Kyseeseen voisivat tulla rikoslain 44 luvun 1 §:ssä säädetty terveysrikos, rikoslain 21 luvun 13 §:n mukainen vaaran aiheuttaminen, rikoslain 34 luvun 4 §:n mukainen terveyden vaarantaminen tai jopa rikoslain 34 luvun 5 §:n mukainen törkeä terveyden vaarantaminen.  Näiden rikosten rangaistusskaala lähtee sakoista ja päätyy 2 – 10 vuoden vankeuteen.  Syöpävaarallisen aineen kauppaaminen haitattomana voi merkitä erittäin vakavaa rikosta varsinkin silloin, kun kohteena on lapsi.

Tämä koskee siis nikotiinittomia tuotteita.  Nikotiinia sisältävät sähkösavukkeet tiedetään jo nykylääketieteessä varmuudella hengenvaarallisiksi.

1 kommentti:

  1. "Artikkelissa kerrotaan vielä, ettei näitä tuotteita säännellä laissa millään tavoin". Sähkötupakkatuotteet ovat kulutustuotteita, joiden markkinointia säännellään parillakymmenellä direktiivillä. Lainsäädännöllistä aukkoa ei siis ole olemassa sähkötupakkatuotteiden osalta.

    "...makeistupakkaan voisivat jo soveltua eräät rikostunnusmerkistöt." Eivät voi, koska vaaran aiheuttamista ei kyetä näyttämään toteen. Etenkin syöpävaarallisuutta koskeva näyttä on olematonta. Sähkötupakan sisältämien terveydelle haitallisten aineiden määrä on suurin piirtein samalla tasolla kuin lääketeollisuuden tehottomissa nikotiinikorvaustuotteissa. Myös niistä löytyy esim. propyleeniglykolia.

    "Nikotiinia sisältävät sähkösavukkeet tiedetään jo nykylääketieteessä varmuudella hengenvaarallisiksi." Tällaista näyttöä ei ole olemassa.

    VastaaPoista