keskiviikko 15. lokakuuta 2014

TUOMAREIDEN YLLÄTTÄVÄÄ ITSEKRITIIKKIÄ

I  YLE-UUTISTEN  OIKEUSLAITOSKYSELY

YLE Uutiset julkisti 9.10.14 tuomareille suunnatun kyselyn oikeudenkäyntiasiamiehistä.  Tuomareiden mukaan asiamiesten ammattitaito on usein heikko varsinkin riita-asioissa.  Tämä koskee muun muassa asuntokappoja ja urakkaa.  Lisäksi asiamiehet laskuttavat päämiehiään liikaa työnsä kehnoon laatuun nähden.

Onko tuomareilla varaa muiden arvostelemiseen?  Sitä ovat minulta kyselleet eräät juristit ja maallikotkin.  Kyselyiden perustana on tuore kirjani ”Kovaa peliä”, jossa arvostelen tuomareita suorasukaisesti.  Olen todennut, että tuomareiden ammattitaito riita-asioissa on usein kelvoton ja että he jopa tekevät tahallisia virkarikoksia.   

Vastatessaan YLE Uutisten kyselyyn eräät tuomarit ovat tulleet tunnustaneeksi todeksi erinäisiä väitteitäni.  Käsittelen seuraavassa muutamia näistä tuomareiden lipsahduksista ja vertaan niitä ”Kovaa peliä” -kirjaani.


II  KÄRÄJÄTUOMAREIDEN  JA  HOVIOIKEUSTUOMAREIDEN  VASTAUKSET

A.    Ratkaisujen tekeminen ”hatusta”

Lähes puolet Yle Uutisten laajaan kyselyyn vastanneista tuomareista kertoi, etteivät he kiireen takia ehdi perehtyä käsiteltävään asiaan riittävästi.  Tuomareiden vastauksissa on muun muassa seuraava kommentti: ”En jaksa keskittyä. Ajatus seisoo ja lähimuisti pätkii.”

Tässä tuomarit paljastavat aika huolettomasti totuuden erittäin vakavasta asiasta.  Kun tuomari ei perehdy oikeudenkäynnin aineistoon, hän tekee ratkaisunsa pääasiassa luulojensa nojalla eli ”hatusta”.  Syynä tähän on varmastikin usein kiire, mutta on syynä monesti myös laiskuus, välinpitämättömyys ja ylimielisyys.  Kun ratkaisu tehdään jutun aineistoon perehtymättä, kyse on tahallisesta virkarikoksesta.  Tuomarit rikkovat oleellisella tavalla kaikkein keskeisimpiä oikeussäännöksiä.

Kerron muutaman esimerkin ”Kovaa peliä” kirjastani. 

Ajoin vuosina 1994 – 2001 asianajaja Heikki Salon kanssa väärän valan syytettä anatomian professori Ismo Virtasta vastaan.  Virtanen oli tupakkayhtiöiden todistajana kertonut valansa nojalla, ettei tupakka aiheuta syöpää, vaan pikemminkin ehkäisee sitä.  Virtasen todistajankertomuksessa oli runsaat 70 väärää ja vääristelevää viittausta lääketieteen kirjallisuuteen ym.  Juttu päättyi Helsingin käräjäoikeudessa 2 – 2, ja kun äänet menivät tasan, syytteet hylkäävä kanta tuli käräjäoikeuden tuomioksi.  Valitimme Helsingin hovioikeuteen, jossa jutun saivat ratkaistavakseen hovioikeudenneuvokset Immo Nikula, Martti Harsia ja Eero Arvo

Soitin hovioikeuden esittelijälle ja kysyin aikataulua. Asia tulikin kerralla selväksi:
Ei me ruveta sitä tutkimaan. Suullista käsittelyä ei järjestetä.

Nauhoitin puhelun ja muutamat juristit kävivät kuuntelemassa sen. Kommentit olivat tätä laatua:
Eivät viitsi lukea. Se nyt ei ole yllätys.
– Olipa rehellistä tekstiä. Hovioikeus ei yleensä ilmaise totuutta näin suorasukaisesti.
– Kun asia lyödään läskiksi, on hyvä sanoa se suoraan etukäteen.

Hovioikeudesta saatiinkin sitten tuomio, jonka sisällön suorasukainen esittelijä oli paljastanut etukäteen: ”Käräjäoikeus ei ole löytänyt Virtasen lausumista perättömyyksiä tuomiosta ilmenevin perusteluin. Hovioikeus katsoo käräjäoikeuden perusteluihin viitaten, että syytä käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen ei ole.”

Käräjäoikeus ei löytänyt eikä hovioikeus viitsinyt etsiä.  Hovioikeudenneuvoksilla Nikula, Harsia ja Arvo ei ollut mitään moraalia.  Neuvokset eivät viitsineet tutkia edes 2 – 2 päättynyttä juttua.  Laiskuutensa takia he syyllistyivät törkeään virka-aseman väärinkäyttämiseen.

Eikä näiden hovioikeudenneuvosten tyriminen tähän rajoittunut.  Professori Ismo Virtasen väärän valan juttuun liittyi myös kysymys siitä, joutuuko asianomistajan asiamies vastuuseen oikeudenkäyntikuluista.  Vaikka hovioikeuden jäsenet eivät viitsineet tutkia professori Ismo Virtasen väärän valan juttua, he tekivät kuitenkin ratkaisun tähän juttuun liittyvistä oikeudenkäyntikuluista.  He velvoittivat 31.12.1998 minut ja Heikki Salon maksamaan Ismo Virtasen oikeudenkäyntikuluja 324 104 markkaa.

Nikula, Harsia ja Arvo perustelivat tuomiotaan sillä, että kun Taimi Aho ja Asko Aho eivät voineet maallikkoina ratkaista, kannattaako syytettä jatkaa, hovioikeus ”katsoi”, että ratkaisun olivat tehneet asiamiehet Aurejärvi ja Salo. Tämä perustelu oli täysin päätön. Asianosaiset käyttävät lakimiehiä juuri siitä syystä, että nämä kykenevät arvioimaan jutun menestymismahdollisuudet.

Korkein oikeus vapautti meidät 20.6.2001 kuluvastuusta äänin 3 – 2.  Vähemmistöön jääneet oikeusneuvokset Eeva Vuori ja Liisa Mansikkamäki olisivat pysyttäneet kuluvastuun, koska ”Aurejärven ja Salon on viimeistään virallisen syyttäjän luopuessa syytteestä täytynyt tulla tietoisiksi asiassa esitettyjen rangaistusvaatimusten ilmeisestä perusteettomuudesta”.   Vuori ja Mansikkamäki siis vaihtoivat kulutuomion eteen paremman perustelun.  Selitin asian eräille juttua seuraaville ihmisille näin:

– Ajatellaanpa, että hovioikeus olisi antanut järjettömän tuomion: ”Aurejärvi ja Salo ovat sylkäisseet kadulle, jonka vuoksi hovioikeus tuomitsee heidät vankeuteen elinkaudeksi.”

– Vuori ja Mansikkamäki toteaisivat, ettei kadulle sylkäisemisestä voida tuomita elinkautista. He säilyttäisivät lopputuloksen, mutta vaihtaisivat sen eteen toisen perustelun: ”Aurejärvi ja Salo ovat syyllistyneet murhaan, jonka vuoksi tuomitsemme heidät elinkautiseen vankeuteen.” Tässä tapauksessa tuomio olisi lain mukainen sikäli, että murhasta tosiaan on tuomittava elinkautinen. Vika olisi vain siinä, että emme ole tehneet murhaa. 

Minä sanoin Heikki Salolle:
– Mistäs Vuori ja Mansikkamäki tiesivät, että kaikki Ismo Virtaseen kohdistetut 70 rangaistusvaatimusta olivat ilmeisen perusteettomia? Eiväthän nämä rouvat ole lukeneet Virtasen jutun papereita, joita oli yhteensä yli 5.000 sivua.

Kun korkein oikeus ei antanut valituslupaa professori Virtasen väärän valan juttuun, sitä ei tutkittu korkeimmassa oikeudessa ollenkaan.  Jutun kaikki 22 pöytäkirjaa olivat esittelijän huoneessa, kunnes ne valitusluvan hylkäämisen jälkeen siirrettiin arkistoon.  Aineistoa ei lukenut läpi edes esittelijä, Vuoresta ja Mansikkamäestä puhumattakaan.

Tuomareiden elämän mukavuuksiin kuuluu mahdollisuus tehdä tahallista vääryyttä. Jos katsotaan lakia, niin Eeva Vuori ja Liisa Mansikkamäki syyllistyivät törkeään virka-aseman väärinkäyttämiseen, josta rangaistuksena olisi ollut viraltapano ja vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta. Syytteitä olisi pitänyt käsitellä valtakunnanoikeudessa ja syyttäjänä olisi ollut oikeuskansleri. Ajatus tällaisesta prosessista Suomen oikeuslaitoksessa oli ja on mahdoton.

Seuraava esimerkki voidaan ottaa vuosien 2005 – 2010 kevytsavukejutusta.  Otan kirjastani sitaatin:

”Juttu tuli vireille 4.3.2005. Käräjätuomari Elina Haapasalo otti kiireettömän tahdin. Hän piti ensimmäisen neuvottelun 31.10.2006. Osapuolet olivat antaneet hänelle yhdeksän kirjallisista lausumaa ja suuren määrän kirjallisia todisteita. Kantajien todisteita oli yli 1 000 ja vastaajien yli 500. Kun astuimme käräjäsaliin, saimme heti nähdä, että todisteet olivat hyllyllä pahvilaatikoissa. Haapasalo ei tiennyt todisteiden sisältöä, mutta hän tiesi sen, että niitä oli ”liikaa”. Kantajien olisi otettava suuri osa pois. Kantajien näyttöä olisi ”kevennettävä” ja ”supistettava”. Haapasalon mukaan oikeudenkäynti koski ”tupakointia”.
Haapasalo ei osannut asiaa yhtään. Hän totesi, että korkeimman oikeuden vuoden 2001 tuomio Pentti Ahon jutussa oli ”fakta”, johon osapuolten tulisi ottaa kantaa. Alkoi jo näyttää huonolta. Osapuolet olivat käsitelleet KKO:n tuomiota perusteellisesti kaikissa kirjelmissään, ensiksi haastehakemuksissa ja sen jälkeen kahdeksassa muussa kirjelmässä. Haapasalo ei tiennyt tätä. Neuvottelun jälkeen kirosimme asianajajien huoneessa:
– Haapasalo ei ole edes selannut jutun aineistoa. Prosessi on kestänyt puolitoista vuotta eikä puheenjohtaja tiedä mitään.
– Mutta miten se voi olla niin tyhmä. Onhan se nyt selvää, että KKO:n tuomiota on käsitelty. Sen verran rouvan olisi pitänyt ymmärtää ilman lukemistakin.”

Käräjätuomari Elina Haapasalo ei perehtynyt oikeudenkäynnin aineistoon jutun valmisteluvaiheessa eikä koskaan sen jälkeenkään.  Lokakuussa 2008 hän uhrasi pari päivää lyhyen tuomion töhertämiseen ja antoi sen asianosaisille 10.10.2008.  Otetaanpa pari suoraa lainausta siitä, mitä sanon kirjassani käräjätuomari Elina Haapasalosta:

”Olin nähnyt oikeuslaitoksessa paljon vääriä ratkaisuja, joista osa oli tahallisia, mutta näin suoraa ja raakaa epärehellisyyttä en ollut ennen kohdannut.”
”Haapasalo olisi ansainnut virasta erottamisen ja vankeusrangaistuksen.”


A.     Tuomioiden laatu

Joku käräjätuomareista antoi seuraavan vastauksen:

”Olen tehnyt noin 2,5 pääasiaratkaisua per tosiasiallinen työpäivä! Panosta siinä sitten laatuun itseä uuvuttamatta ja perhettä unohtamatta.”

Yksi käräjätuomareista oli suorasanainen:

”Työtä joutuu tekemään juosten kusten. Haluaisin tehdä työtäni paremmin ja erityisesti kirjoittaa parempia perusteluja. En ole vuosiin lukenut kokonaista alani oppikirjaa kannesta kanteen taikka lainuudistuksen hallituksen esitystä kokonaan. Oikeuslähteisiin perehtyminen tapahtuu asiasanojen ja sisällysluetteloiden perusteella ja netissä hakusanoilla.”

Joku hovioikeuden tuomari taas kirjoitti näin:

”Työmäärä on täysin kohtuuton, jos yrittää pitää ratkaisujen tason muutoksenhakutuomioistuimelta edellytettävällä tasolla.”

Nämä toteamukset sisältävät pitkälle menevää itsekritiikkiä.  Sekä käräjä- että hovioikeuksista saadaan silloin tällöin täysin ala-arvoisia ratkaisuja ja niitä saadaan joskus jopa korkeimmasta oikeudestakin.  Ajoin vuosina 1988 – 2001 tuotevastuukannetta kahta tupakkayhtiötä vastaan.  Korkein oikeus hylkäsi kanteen 7.6.2001 äänin 4 – 1.  Kuvaan kirjassani tuomiota näin:

”Oikeusneuvokset Kari Kitunen, Antero Palaja, Eeva Vuori ja Liisa Mansikkamäki vääristelivät tupakan koko historian pyrkiessään kirjoittamaan tuomion niin, ettei kukaan voisi tulevaisuudessakaan vaatia tupakkayhtiöiltä vahingonkorvausta. Samalla he vääristelivät osan Suomen yleistä historiaa. Tupakka on vuosina 1941–1986 tappanut meillä yli 200.000 ihmistä ja vuosina 1986–2001 yli 70.000 ihmistä, johon nähden tupakka on ansainnut paikan yleisessäkin historiankirjoituksessa.  Minä olisin mielelläni potkaissut Kitusen, Palajan, Vuoren ja Mansikkamäen pois tuomarinvirasta ja passittanut heidät vankilaan.”

”Lakimiehet kiinnittivät huomion myös siihen, että tuomio oli perusteltu epärehellisesti. Siitä eivät ilmenneet kanteen todelliset hylkäämissyyt. KKO:n olisi pitänyt sanoa nimenomaisesti, että kanne hylättiin, koska tupakkajutut eivät kuulu tuomioistuimiin. Edelleen KKO:n olisi pitänyt ilmoittaa, että KKO halusi estää myös tulevat kanteet tupakkayhtiöitä vastaan. Hylkäämissyynä olisi pitänyt mainita myös se, että tällaista kannetta ei ollut hyväksytty muissa Pohjoismaissa. Kun Thomas Wilhelmsson ja Matti Rudanko julkaisivat uuden laitoksen kirjastaan ”Tuotevastuu”, he totesivat hylkäyssyyn olleen siinä, että KKO halusi estää uusien tupakkakanteiden vyöryn. Jos Wilhelmssonin ja Rudangon arvio on oikea, KKO:n tuomarit Kari Kitunen, Antero Palaja, Eeva Vuori ja Liisa Mansikkamäki syyllistyivät vakavaan virkarikokseen. Lain mukaan tuomiot on perusteltava rehellisesti ja niissä on kerrottava jutun todelliset ratkaisukriteerit. Kaikesta päätellen Wilhelmssonin ja Rudangon arvio on oikea.  Siitä olisi pitänyt seurata, että Kitunen, Palaja, Vuori ja Mansikkamäki olisi erotettu viroistaan ja lähetetty vankilaan.”

Edellä mainitussa kevytsavukejutussa käräjätuomari Elina Haapasalo antoi 10.10.2008 täysin ala-arvoisen tuomion.  Otetaan esimerkiksi ympäristön tupakansavua (YTS):

”Kantajat olivat hengittäneet sekä omista savukkeista syntynyttä ympäristösavua että muiden tupakoitsijoiden tuottamaa savua. Suomalaisten lääkäritodistajien mukaan tästä oli tullut huomattavasti lisäkuormitusta. Kun kantajat itse polttivat askin eli 20 savuketta päivässä, YTS sai aikaan viiden savukkeen lisäkuorman. Vahingoista 1/5 oli siten YTS:n aiheuttamaa.

Haapasalo kirjoitti:

”Todistelulla on selvitetty, että kantajan oman tupakoinnin aiheuttama altistus sairastua keuhkosyöpään on vähintään 1.000 prosenttia, kun taas YTS:n aiheuttama altistus on 10–20 prosenttia. YTS:n altistava vaikutus on siten ollut kantajan kohdalla häviävän pieni.”

– Vähintään 1.000 prosenttia! Voi jumalauta. Olen tähän saakka pitänyt sitä vain tyhmänä, mutta sehän on täyshullu.”

Kevytsavukeoikeudenkäynti jatkui sen jälkeen Helsingin hovioikeudessa, jossa tuomareina olivat Tapio Vanamo, Anja Antila ja Esa Hakala.  Hovioikeus hylkäsi kanteen 31.5.2010 joka yksityiskohdaltaan.  Kirjaani sisältyy asiasta muun muassa seuraava kuvaus:

”Pohdittavaksi tulivat Vanamon motiivit. Entinen kommunisti oli asettunut kansainvälisen suurpääoman puolelle pientä ihmistä vastaan.  Emme me mitään motiivia keksineet. Osasyynä väärään tuomioon oli varmaankin Vanamon heikko ammattitaito, joka paistoi läpi tuomion alusta loppuun. Tämä ei kuitenkaan ollut ainoa syy. Varsinkaan tuotevastuulain esitöiden sivuuttamista ei voida panna pelkästään osaamattomuuden tiliin.  Kyse oli tahallisesta vääryyden tekemisestä.

Vuonna 2012 Jarmo Ellonen ja Michael Saarikoski julkaisivat 124-sivuisen kirjan, jossa Vanamon tekemä tuomio käydään kokonaisuudessaan läpi.  Tuomio eteni virheestä virheeseen ja päättömyydestä päättömyyteen.  Ellonen ja Saarikoski totesivat Vanamon ymmärtäneen koko asian maallikkomaisesti päin mäntyä.  Myöhemmin monet siviili- ja kauppaoikeuden professorit tutustuivat asiaan ja jokainen oli sitä mieltä, että Vanamon tuomiosta oikeustieteen ylioppilaan tenttivastauksena olisi annettu nolla pistettä.  Mutta Vanamo oli nyt oikeustieteen kandidaatti ja siinä asemassa, että pystyi katkaisemaan Suomen oikeushistorian tärkeimmän oikeudenkäynnin etenemisen.  Nollan arvoisella ratkaisulla oli tällainen merkitys Suomen oikeuslaitoksessa.”

III  VIRKARIKOSTEN  TUNNUSTAMINEN

Tuomioita ei periaatteessa saisi tehdä oikeudenkäynnin aineistoon perehtymättä eivätkä tuomiot saisi olla sisällöltään niin päättömiä, etteivät ne mahdu täysijärkisen harkintavallan puitteisiin.  Tällaista kuitenkin sattuu käytännössä, rikosjutuissa harvoin, riita-asioissa useammin.  Tuomarit voivat vapaasti menetellä näin, mutta silloin he syyllistyvät rikokseen.  Kyseessä saattaa olla jopa törkeä virka-aseman väärinkäyttäminen.  Kyseessä on rikos vain periaatteessa; käytännössä tuomarit eivät saa vääryyden tekemisestä mitään rangaistusta eivätkä edes syytettä.

Edellä mainitsemani esimerkit on otettu kirjastani ”Kovaa peliä” ja ne koskevat tupakkaoikeudenkäyntejä.  Kyseessä ovat ääritapaukset, mutta tuomareiden ammattitaito riita-asioissa on usein muutenkin kehno.  Joudun siviilioikeuden professorina jatkuvasti tekemisiin tämän ilmiön kanssa.  Jos jollakin on toiselta siviiliperusteinen saamisoikeus, johon liittyvä juridiikka on monimutkaista, varoitan yleensä lähtemästä käräjäoikeuteen.  Vaikka vaade olisi täysin oikea, käräjäoikeus saattaa hylätä kanteen ja velvoittaa kantajan vielä maksamaan vastaajan oikeudenkäyntikulutkin.  Ja jos siviiliperusteinen kanne on hylätty käräjäoikeudessa, varoitan kantajaa: hovioikeudesta tulee vain ”ei syytä muuttaa käräjäoikeuden perusteluin” ja lisää väärin tuomittuja oikeudenkäyntikuluja.

Ei tälle voi mitään.  Mutta toisaalta tuomarit eivät voi mitään sille, että minä arvostelen heitä ja käytän todella tylyä kieltä.  ”Kovaa peliä” -kirjassani kerron, että erinäiset nimeltä mainitsemani tuomarit ovat tehneet täysin vääriä ratkaisuja ja että he ovat tehneet niitä paitsi tyhmyyttään ja ammattitaidottomuuttaan, myös tahallisesti.  Totean, että he ovat syyllistyneet törkeään virka-aseman väärinkäyttöön, josta on laissa säädetty seuraamukseksi virasta erottaminen ja vankeusrangaistus. 

Näihin nimeltä mainittuihin, virkarikoksia tehneisiin tuomareihin kuuluvat edellä tässä blogissa mainitsemani hovioikeudenneuvokset Immo Nikula, Martti Harsia ja Eero Arvo, oikeusneuvokset Kari Kitunen, Antero Palaja, Eeva Vuori ja Liisa Mansikkamäki, käräjätuomari Elina Haapasalo sekä hovioikeudenneuvokset Tapio Vanamo, Anja Antila ja Esa Hakala.  Heidän lisäkseen olen kirjassani luokitellut samaan vääryydentekijöiden joukkoon muun muassa käräjätuomari Aira Joensuun ja oikeusneuvosmiehet Eeva Pekkasen, Björn Hellmanin, Antero Nuoton ja Evi-Maija Prusilan

Tämä porukka on ”kunnostautunut” silmissäni vuosina 1988 – 2010.  Olen arvostellut heitä kirjoissani ”Erään murhan anatomia” (2004) ja ”Kovaa peliä” (2014) sekä sanomalehdissä, televisiossa ja blogeissa.  Tuomareiden vastaukset YLE Uutisten kyselyyn antavat tukea kritiikilleni. ”Työtä joutuu tekemään juosten kusten.”

Merkille pantavaa on myös se, että tuomarit eivät ole tehneet minua vastaan rikosilmoitusta kunnianloukkauksista.  Tällä vaikenemisellaan he ovat tavallaan tunnustaneet esittämäni kritiikin oikeaksi.  Käytännön lakimiesten piirissä arvosteluni on jo ehtinyt muuttua kiistämättömäksi totuudeksi.

Jatkan arvosteluani.  Oikeuslaitos kiinnostaa minua.  Arvostelu koskee tuomareiden herkkään hipiään, ja ehkäpä arvostelulla on jonkinmoinen vääryyksiä ehkäisevä vaikutuskin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti