lauantai 27. syyskuuta 2014

KORKEIMMAN OIKEUDEN TUOMIO KOLARIPAIKALTA HÄIPYMISESTÄ

Korkein oikeus on 24.9.2014 antanut ratkaisun liikennerikkomukseen syyllistyneen itsekriminointisuojasta (KKO 2014:67).  Autoilija A oli 17.4.2009 pysäköinyt henkilöautonsa niin kömpelösti, että se oli osunut toiseen autoon ja aiheuttanut siihen naarmuja.  A oli poistunut paikalta.  Hän tuli rikkoneeksi tieliikennelakia kahdella tavalla.  Tieliikennelain 3 §:ssä säädetään:

”Tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä muutenkin olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi.”

Tieliikennelain 59 § puolestaan kuuluu:

”Liikenneonnettomuuteen osallisen tienkäyttäjän on toisen osallisen tai onnettomuudessa vahinkoa kärsineen vaatimuksesta ilmoitettava nimensä ja osoitteensa sekä annettava tietoja tapahtumasta.
Milloin onnettomuudessa on joku kuollut tai vaikeasti loukkaantunut, siihen osallisen on ilmoitettava siitä ensi tilassa poliisille.
Jos omaisuutta on vahingoittunut eikä paikalla ole ketään, joka voi ottaa vastaan tietoja ja selvityksiä, onnettomuuden osallisen on viipymättä ilmoitettava tapahtumasta vahinkoa kärsineelle tai poliisille.”

A:n henkilöllisyys selvisi todistajan avulla, ja syyttäjä vei asian tuomioistuimeen.  Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 17.8.2010 A:lle tieliikennelain 3 §:n ja 59 §:n nojalla kahdesta eri liikennerikkomuksesta yhteensä 15 päiväsakkoa.  Helsingin hovioikeus sitä vastoin hylkäsi 12.9.2011 syytteen ilmoitusvelvollisuuden laiminlyömisestä ja alensi rangaistuksen 10 päiväsakoksi.

Korkein oikeus antoi asiasta 24.9.2014 laajasti perustellun tuomion, joka päättyi näin:

”17. Ottaen huomioon lainkohdan tarkoitus ja ilmoitusvelvollisuuden sisältö onnettomuudesta ilmoittaminen olisi siten edellyttänyt sellaisten tietojen antamista, että A olisi itse asiassa joutunut samalla ilmiantamaan itsensä siitä liikennerikkomuksesta, johon hän oli syyllistynyt törmätessään autollaan toiseen autoon. Menettelemällä tieliikennelain 59 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla A olisi siten saattanut itsensä syytteen vaaraan. Hän ei myöskään ole voinut sulkea pois sitä mahdollisuutta, että ilmoituksen perusteella saatuja tietoja voitaisiin käyttää häntä vastaan mahdollisesti nostettavassa rikosoikeudenkäynnissä, kun laissa ei ole sellaisen menettelyn estävää säännöstä. Myöskään se seikka, että kysymyksessä olevan kaltaisesta liikennerikkomuksesta yleensä tuomitaan hyvin lievä rangaistus, ei ole peruste syrjäyttää itsekriminointisuojaa.

18. Edellä on jo päädytty katsomaan, että oikeus olla ilmiantamatta itseään rikoksesta on osa perustuslain 21 §:ssä taattua oikeusturvaa. Tässä tapauksessa käsillä ei ole ollut sellaisia Korkeimman oikeuden tuomion perustelujen kohdassa 13 tarkoitettuja seikkoja tai olosuhteita, joiden johdosta itsekriminointisuojan voitaisiin perustellusti katsoa kaventuvan tai väistyvän jonkin sitä tärkeämpänä pidettävän oikeuden turvaamiseksi. Siten oikeus olla ilmiantamatta itseään on peruste vapauttaa A siitä rikosoikeudellisesta vastuusta, joka on tieliikennelain avoimessa ja laaja-alaisessa 103 §:ssä säädetty myös lain 59 §:n 3 momentissa tarkoitetun ilmoitusvelvollisuuden rikkomisesta. A:n menettelyä ei näin ollen voida lukea hänen syykseen rikoksena.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kati Hidén, Juha Häyhä, Ilkka Rautio, Jorma Rudanko ja Jarmo Littunen. Esittelijä Kari Vesanen.”

Oli arvattavissa, että tällainen ratkaisu saa aikaan kansalaisten mielenpurkauksia.  Sosiaalisessa mediassa on jo sanottu:
”Korkein oikeus on ihan samalla linjalla kuin kaikki muukin tässä yhteiskunnassa.  Kaikilla tuntuu olevan pelkästään oikeuksia. Velvollisuudet ja vastuunkanto tuntuvat olevan menneen talven lumia.”
”Epärehellisyyteen ja selkärangattomuuteen ei pitäisi kannustaa. Päinvastoin, yhteiskunnan tulisi kannustaa selkärankaiseen rehellisyyteen.  Jos meillä ei ole moraalia ja eettisyyttä, tarvitsemme poliisivaltion. Joka ei sekään toimi, jos lakien ja hyvien tapojen valvojilta itseltäänkin puuttuu rehellisyys ja selkäranka.”
”Täysin moraalitonta, jos vahingontekijä ei ole ilmoittautumisvelvollinen.  Kyllä
minun oikeusvaltioni koki taas melkoisen arvonalennuksen.”

”Hieman varomaton linjaus Korkeimmalta Oikeudelta näin täysin lainkäytön maallikon mielestä ! Tuohan antaa signaalia että voi paeta esim. yliajopaikalta !”

Korkeimman oikeuden ratkaisu on sinänsä ammattitaitoista työtä ja huolellisesti perusteltu.  KKO olisi kuitenkin voinut paremmin varoa antamasta kansalaisille väärää viestiä.  KKO:n mukaan vahingonaiheuttaja vapautuu tässä tapauksessa (vain) rikosoikeudellisesta vastuusta.  Tässähän asia on sanottu, mutta perusteluja olisi ehkä voitu laajentaa ottamalla mukaan pohdiskelua yleisistä kansalaisvelvollisuuksista, moraalista ja rehellisyydestä.  Oikeusjärjestyksessä tällaista menettelyä ei pidetä täysin sallittuna, vaikka ei seuraa rikosvastuuta.  

Voidaan ajatella, että kolaripaikalta luikahtamisesta seuraisi jonkinlainen siviilioikeudellinen vastuu.  Kolhitun auton omistaja voisi panna läheiseen lyhtypylvääseen ilmoituksen, jossa lupaa kohtuullisen palkkion sille, joka ilmoittaa tekijän henkilöllisyyden.  Tämän jälkeen luikahtaja voitaisiin kai velvoittaa korvaamaan autonomistajalle selvityskulut ja palkkion määrä.  Ei tämä taida olla kovin hyvä esimerkki, mutta se ehkä selventää sitä, että vastuuvapaus koskee pelkästään rikosvastuuta.

1 kommentti:

  1. Onkojan KKO nyt kumartanut Strasbourgin suuntaan enemmän kuin olisi ollut välttämätöntä?

    VastaaPoista