maanantai 25. elokuuta 2014

TUOMAREIDEN VIRKARIKOKSET

A.    Kovaa peliä ja kilpikonnapuolustus

Tänään 25.8.14 on Iltalehdessä laaja artikkeli ”Tuomarit nielevät lokaa”.  Artikkelissa käsitellään muistelmateostani ”Kovaa peliä”, jossa totean useiden nimeltä mainittujen tuomareiden tehneen ratkaisuissaan tahallista vääryyttä ja syyllistyneen tahallisiin virkarikoksiin, joista on säädetty rangaistuksiksi vankeutta ja viraltapano.  Kritiikkini on tarkasti yksilöityä eikä pelkästään ”yleistä”.
Iltalehdessä pidetään yllättävänä sitä, ettei kukaan näistä henkilöistä ole nostanut minua vastaan kunnianloukkaussyytettä ja myös sitä, etteivät he suostu oikomaan esitystäni.  Haastatellut tuomarit sanovat vain, että ”Aurejärven väitteet ovat päättömiä ja perättömiä” ja ”täyttä soopaa”.  Artikkelissa kerrotaan:
”Yksikään tuomari ei katso aiheelliseksi alkaa kommentoida syytöksiä esimerkiksi virka-aseman väärinkäytöstä, vaikka kirjan väitteet ovat ’miltei herjaavia’, niin ’en lähde missään tapauksessa kommentoimaan’.”  
Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen toteaa Iltalehdelle, että useat kirjani sisältämät väitteet ovat niin kovia, että ne täyttäisivät kirkkaasti kunnianloukkauksen tunnusmerkistön.  Tällaisia väitteitä ei pitäisi ohittaa olankohautuksella ja jättää asianomistajien vaikenemisen varaan, vaan valtakunnansyyttäjän tulisi aloittaa esitutkinta kunnianloukkauksesta.
Kirjastani on ilmestynyt ensimmäinen painos syyskuussa 2013 ja toinen painos helmikuussa 2014.  Siitä lähtien oikeuslaitoksen edustajat ovat pysyneet kilpikonnapuolustuksessa ja pyrkineet selviämään tekojensa vastuusta vaikenemalla asian kuoliaaksi.  He voivat onnistuakin, mutta media voisi pakottaa heidät ulos koloistaan.

B.    Käräjätuomareiden lahjusrikokset

Kun tuomarit ovat puolustautuneet vain ylimalkaisin väittein, otan seuraavassa käsittelyyn kolme yksilöityä esimerkkiä kirjastani.

1. Oikeusneuvosmies Antero Nuotto

Ajoin vuosina 1988 – 2001 kahta tupakkayhtiötä vastaan tuotevastuuseen perustuvan vahingonkorvauskannetta.  Juttu oli Helsingin raastuvanoikeuden A 1 -osastolla kolmen tuomarin ratkaistavana 2.5.1988 – 6.2.1992.  Yksi tuomareista oli oikeusneuvosmies Antero Nuotto.  Osaston haastemiehenä oli oikeustieteen ylioppilas Anita Lind, 20-vuotias nätti likka, joka aiheutti Nuotossa sydämentykytyksiä.  Nuotto puhui tupakkajutusta usein Anitan kanssa.

Tammikuun loppupuolella 1991 Nuotto sanoi Anitalle, että päätös oli valmiina hänen tietokoneellaan. He olivat Nuoton työhuoneessa ja tietokone oli hänen pöydällään. Anita kysyi, saisiko hän lukea päätöksen.

– Se ei käy päinsä. Päätös on pidettävä salassa 6.2.1992 saakka.
Anita lähti tämän jälkeen kohti ovea, mutta Nuotto pysäytti hänet:

– Jos haluat lukea päätöksen, niin minä olen kyllä lahjottavissa. Sinähän tiedät, mitä sinun pitää tehdä minun suostuttelemiseksi.

Anita kertoi tästä minulle yliopistolla työhuoneessani. Nuoton puhe lahjottavuudesta nauratti minua:
– Siinä pienessä paskiaisessa on inhimillinenkin piirre.

Tämä oli ainoa kerta koko oikeudenkäynnin aikana, jolloin ymmärsin Nuottoa.  Rikoslaista Nuotolle ei olisi riittänyt ymmärrystä.  Virkamies, joka toiminnassaan palvelussuhteessa pyytää lahjan tai muun oikeudettoman edun, on tuomittava lahjuksen ottamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi, ja hänet voidaan tuomita myös viralta pantavaksi, jos rikos osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi tehtäväänsä.  Kyseessä oli täytetty rikos eikä pelkkä yritys, vaikka neiti Lind ei suostunut Nuoton ehdotukseen.  Tämä rikoslain säännös koskee kaikkia virkamiehiä, mutta jos kyseessä on tuomari, rikosta pidetään aina vakavana.
Nuotto on nykyään laamannina Pirkanmaan käräjäoikeudessa.  Hän on lukenut edellä olevan historian Kovaa peliä -kirjastani.  Eräälle tamperelaiselle tuttavalleni Nuotto sanoi, ettei hän muista ketään Anita Lind -nimistä henkilöä. 

2. Käräjätuomari Aira Joensuu

Edellä mainitusta tuotevastuuprosessista seurasi väärän valan syyte anatomian professori Ismo Virtasta vastaan.  Virtanen kertoi tupakkayhtiöiden todistajana 26.9.1991, ettei lääketiede ole todistanut savukkeiden aiheuttavan syöpää eikä mitään muitakaan tauteja.  Juttu oli esillä Helsingin käräjäoikeudessa 15.3.1994 – 19.3.1997.
Puheenjohtajana oli käräjätuomari Aira Joensuu, todellinen outolintu.  Valmistuttuaan juristiksi vuonna 1969 hän hankki ensin varatuomarin arvon ja meni sitten korkeimpaan oikeuteen esittelijäksi. Tapahtui niin kummallisesti, että muiden esittelijöiden huoneista alkoi kadota asiakirjavihkoja. Epäilyt kohdistuivat oikeussihteeri Joensuuhun ja seuranneessa poliisitutkinnassa kertyi varma näyttö yhdestä anastuksesta. Aira Joensuu tuomittiin vuonna 1979 viralta pantavaksi. Viraltapanotuomion mukaan hänen tarkoituksenaan oli ollut, ”että hänen osoittamansa huolenpito asiakirjasta hälventäisi häneen eräiden muiden asiakirjojen katoamisen johdosta kohdistuneita epäilyksiä”.

Viraltapano oli sinänsä rangaistuksena riittävä, mutta oikeuslaitoksen olisi tullut pitää huolta siitä, ettei näin erikoinen ihminen pääse tuomarina ratkomaan kansalaisten asioita. Aira Joensuu sai erottamisensa jälkeen viransijaisuuksia Helsingin raastuvanoikeudessa ja muutaman vuoden kuluttua nimityksen käräjätuomariksi. Hän asui matkustajakoti Mekassa Helsingin keskustassa Vuorikatu 8:ssa. Iltaisin hän tapasi Mekassa niitä laitapuolen kulkijoita, joille hän oli päivällä tuominnut sakkoa tai vankeutta varkauksista, pahoinpitelyistä ja muista arkipäivän rikoksista. Eräällä kaverillani oli toimisto naapuritalossa ja hän kirosi, että ”Mekan puliukot” pilasivat ympäristön. Tässä oli Aira Joensuun elämä. Hänellä ei ollut perhettä eikä ystäviä.

Aira Joensuu oli alkuun sitä mieltä, että Virtanen on tuomittava sekä väärästä valasta että veropetoksesta, mutta oikeudenkäynnin puolivälissä Joensuu yhtäkkiä muutti kantaansa 180 astetta. Nyt hän oli sitä mieltä, ettei Virtasta kuulunut tuomita sen paremmin väärästä valasta kuin veropetoksestakaan.  Joensuu hylkäsi väärän valan syytteen ja hän sai mukaansa yhden lautamiehen. Kaksi lautamiestä tuomitsi Virtasen ehdolliseen vankeusrangaistukseen useita perättömyyksiä sisältäneestä väärästä valasta. Oikeudenkäynti päättyi 2–2. Tasatilanteissa rikosjutun tuomioksi tulee lievempi kanta, joten käräjäoikeus hylkäsi syytteen. Samalla tavoin ratkesi veropetossyyte. Virtanen vapautui äänin 2–2.

Tapasin parin kuukauden kuluttua kadulla toisen niistä lautamiehistä, jotka olisivat tuominneet Virtasen. Lautamies kertoi, että Joensuu olisi kiihkeästi halunnut päätöksen olevan yksimielinen 4–0. Kun tämä lautamies ja Joensuu olivat raastuvanoikeuden hississä, Joensuu yritti lahjoa lautamiehen herastuomarin arvolla. Jos lautamies olisi ”yhteistyökykyinen” tällaisessa suuressa oikeudenkäynnissä, Joensuu voisi suositella tätä herastuomariksi. Lahjoma ei kelvannut, se vain sai lautamiehen suuttumaan.

Joensuu syyllistyi lahjuksen antamiseen, joka täyttyi jo silloin, kun hän lupasi lautamiehelle herastuomarin arvon.  Tästä on rikoslaissa säädetty enimmäisrangaistukseksi kaksi vuotta vankeutta.  Kun Joensuu tähtäsi siihen, että Virtanen vapautuisi väärästä valasta ja veropetoksesta, kyseessä saattoi olla jopa törkeä lahjuksen antaminen, josta rangaistus on vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta.  Asian tekee vakavammaksi se, että Joensuu itse oli tuomarina samassa asiassa.  Hän syyllistyi siten myös törkeään virka-aseman väärinkäyttämiseen, josta rangaistuksena on vankeuden ohella ehdoton viralta paneminen.

Käräjätuomari Joensuu olisi halunnut Ismo Virtasen juttuun 4–0-tuomion, koska hän pelkäsi, että hovioikeus tutkisi 2–2 -ratkaisun. Hovioikeudesta saatiin kuitenkin lyhyt tuomio:

”Käräjäoikeus ei ole löytänyt Virtasen lausumista perättömyyksiä tuomiosta ilmenevin perusteluin. Hovioikeus katsoo käräjäoikeuden perusteluihin viitaten, että syytä käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen ei ole.”

Hovioikeudenneuvosten moraali oli vielä huonompi, kuin Aira Joensuu oli arvellut. Kun korkein oikeus ei sittemmin antanut juttuun valituslupaa, Virtasen todistajankertomus todettiin oikeaksi. ”Lääketiede ei ole todistanut tupakan aiheuttavan syöpää.” Rohkenenpa kuitenkin epäillä tuota väitettä, vaikka se sellaisenaan läpäisikin meidän jyhkeän oikeuslaitoksemme.

Aira Joensuu kuoli vuonna 1997, joten hän ei enää ollut iloitsemassa voittamastaan jutusta.

3. Käräjätuomari Elina Haapasalo

Ajoin vuosina 2005–2008 Helsingin käräjäoikeudessa kolmen tupakasta sairastuneen kantajan puolesta kahta tupakkayhtiötä vastaan tuotevastuukanteita, jotka perustuivat muun muassa kevytsavukkeiden harhaanjohtavaan markkinointiin.  Käräjätuomari Elina Haapasalo hylkäsi kanteet 10.10.2008 allekirjoittamassaan päätöksessä.  Kävin aamulla hakemassa tuomiot ja lähdin sen jälkeen asianajaja Jarmo Ellosen toimistoon, jossa muu joukkue odotti.

Heti ilmeni, ettei Haapasalo ollut viitsinyt laatia juttuun kelvollisia tuomioita.  Oikeudenkäynti oli niin laaja, että tuomio olisi vaatinut yli 100 sivun perustelut, mutta Haapasalo oli kirjoittanut vain 16 sivua, ja kun teksti oli ladottu erittäin kapeasti, tavallisia sivuja olisi ollut vain 12.  Haapasalo oli päättänyt hylätä kanteet, mutta ei ollut jaksanut kirjoittaa asiallisia perusteluita hylkäävien lopputulosten eteen.  Kanteissa vaadittiin useita erilaisia korvauksia, mutta Haapasalo ei ottanut kaikkiin niihin kantaa, totesi vain yleisesti kanteet hylätyksi.  Kevytsavukkeista kantajien 16 suomalaista lääketieteen asiantuntijatodistajaa kertoivat, että nämä savukkeet olivat yhtä vaarallisia kuin muutkin savukkeet.  Haapasalo kuitenkin ”unohti” tämän näytön ja kaivoi esiin tupakkayhtiöiden New Yorkista todistajaksi tilaaman yliassistentin, jonka kertomus kevytsavukkeiden terveyshyödyistä kelpasi kanteiden hylkäämisperusteeksi.

Joimme kahvia Jarmo Ellosen toimistossa. Tässä vaiheessa moni meistä oli jo sitä mieltä, että jokin väkevämpi juotava olisi ollut paikallaan. Seuraavaksi tultiin kaikkein keskeisimpään asiaan eli tuotevastuulakiin. Hallituksen vuoden 1989 lakiesityksen mukaan tupakkavahingot olisivat jääneet tuotevastuun ulkopuolelle, mutta eduskunnan II lakivaliokunta kumosi vuonna 1990 hallituksen esityksen ja otti tupakkavahingot korvattaviksi.  Haapasalo kirjoitti kuitenkin tuomion ikään kuin hallituksen esitys olisi jäänyt voimaan ja vääristeli eduskunnan kannanoton päälaelleen.  Haapasalon mukaan eduskunnan lakivaliokuntakin olisi jättänyt tupakkavahingot tuotevastuulain ulkopuolelle.  Haapasalo teki näin tuomionsa suoraan vastoin eduskunnan vahvistamaa lakia.

Tämä oli tahallista, avointa, julkeaa ja raakaa vääryyden tekemistä.  Meitä oli Jarmo Ellosen toimistossa seitsemän kokenutta lakimiestä, joita oikeuslaitoksen kummallisuudet ja väärät ratkaisut eivät voineet enää juurikaan yllättää, mutta tämä kyllä yllätti. Vaikka Haapasalo oli hoitanut prosessinjohdon huonosti, tätä emme sentään olisi voineet uskoa hänestä.   Tuotevastuulaki oli tässä oikeudenkäynnissä keskeinen, ja kantajat olivat lähteneet liikkeelle siihen luottaen. Haapasalo olisi ansainnut virasta erottamisen ja vankeusrangaistuksen jo pelkästään tällä perusteella.

Keskustelu kohdistui tietenkin myös Haapasalon motiiveihin.  Minun arveluni mukaan kyse oli vain laiskuudesta, mukavuudenhalusta ja vastuunpakoilusta.  Haapasalo halusi saada vähällä työllä hankalan jutun pois käsistään.  Nämä motiivit eivät riittäneet jokaiselle pöydän ääressä istuvalle.  Vaikka kaikki olivat kokeneita lakimiehiä, jotkut alkoivat puhua lahjomisesta.  Haapasalon menettely oli niin ainutlaatuisen törkeää, että kyseessä ”täytyi” olla lahjoma.

– Sen tytär asuu Yhdysvalloissa. Tupakkayhtiöt ovat hyvin voineet hoitaa maksun siellä.

Keskustelu tästä asiasta oli puhtaasti teoreettista.  Nekin, jotka arvelivat Haapasalon ottaneen lahjuksia, olivat varmat siitä, ettei lahjonnasta saataisi näyttöä.  Yhdysvalloissa asia olisi hoidettu niin taitavasti, ettei menettelystä olisi jäänyt jälkiä.  Minä pidin mielipiteeni, jonka mukaan Haapasaloa ei ollut lahjottu, mutta jäin keskustelussa vähemmistöön.


Kovaa peliä -kirjani tunnetaan hyvin Helsingin käräjäoikeudessa.  Korviini on tullut, että käräjätuomari Haapasalo on minulle hyvin vihainen.  Minä en olisi saanut arvostella häntä.  Toisaalta hän on sanonut, ettei nosta minua vastaan kunnianloukkaussyytettä.  Tässä käräjätuomari Haapasalo menettelee järkevästi.  Häntä kyllä himottaisi kostaa minulle, mutta hän ymmärtää, että kunnianloukkausprosessissa hänen menettelynsä puitaisiin yksityiskohtia myöten ja että kertynyt näyttö voisi lopulta johtaa kilpikonnapuolustuksen murentumiseen ja virkasyytteeseen ja viraltapanoon.

2 kommenttia:

  1. Täytyy kollegalle todeta, et tiedä mitään "kovasta pelistä", kun elämä on kyseessä!

    VastaaPoista
  2. Tällaistahan se on - muttei onneksi suinkaan aina. Mutta kun isoja vastaan käy taistoon niin tämäntapaisten yllätysten esiintymistiheys kasvaa kummasti.

    Mutta ei mitään uutta auringon alla. Hyttyset jäävät hämähäkin verkkoon josta ampiaiset lentävät läpi, sanoi eräs kreikkalainen filosofi.

    VastaaPoista