tiistai 22. heinäkuuta 2014

TUPAKKAYHTIÖ MAKSAJAKSI YHDYSVALLOISSA - EI SUOMESSA

Floridassa piirituomioistuin määräsi 19.7.2014 tupakkayhtiö R.J.Reynoldsin maksamaan 17,4 miljardin euron määrän keuhkosyöpään kuolleen miehen leskelle.  Mies oli aloittanut tupakoinnin 16-vuotiaana ja kuollut 36-vuotiaana vuonna 1996.  Yhdysvalloissa voidaan erittäin moitittavasti menetellyt liikeyritys tuomita rangaistuskorvauksiin eli punitatiivisiin korvauksiin, jotta kyseinen menettely ehkäistäisiin tulevaisuudessa.  Sen lisäksi vastaajayhtiöt voidaan tuomita maksamaan varsinaista vahingonkorvausta; Floridan jutussa tällaista normaalia korvausta tuomittiin 10 miljoonan euron määrä.

Suomen oikeudessa ei tunneta rangaistuksenluonteisia vahingonkorvauksia.  Lisäksi on meille vieras ajatus, että rahat saa yksityishenkilö.  Meidän oikeuskäsityksemme mukaan tämän summan pitäisi mennä yhteiskunnalle korvaukseksi niistä ylettömistä kuluista, joita tupakkataudit ovat aiheuttaneet veronmaksajille.

R.J. Reynolds on toiminut myös Suomessa.  Sen savukemerkkejä ovat muun muassa Camel, Pall Mall ja Winston, jotka ovat tappaneet kymmeniä tuhansia suomalaisia.  Reynolds oli 1950-luvulta alkaen Rettig Oy:n lisenssinantaja, kunnes se vuonna 1995 osti Rettigin tupakkaliiketoiminnan ja alkoi myydä Suomessa tupakkaa omalla nimellään.  Vuodesta 1997 Reynolds on taas kaupannut tupakkaa lisenssinsaajien välityksellä.  Reynolds ja muut tupakkayhtiöt ansaitsisivat meillä saman kohtelun kuin Floridassa.  Tupakkayhtiöt ovat salanneet ja valehdelleet, markkinoineet savukkeita lapsille, sekoittaneet savukkeisiin nikotiiniriippuvuutta vahvistavia kemikaaleja ja lasten keuhkoputkia laajentavia aineita, huijanneet testilaitteita, vastustaneet tupakointirajoituksia jne.

Meillä tästä ei voitaisi tuomita rangaistuskorvausta, mutta kyllä yhteisösakkoa, koska tupakkayhtiöt ovat menettelyssään syyllistyneet muun muassa markkinointirikoksiin.  Yhteisösakon enimmäismäärä on 850 000 euroa, siis melko vähäinen summa.  Tuntuviin rahamääriin päästäisiin menettämisseuraamuksen eli konfiskaation nojalla.  Rikoslain mukaan rikoksen tuottama taloudellinen hyöty on tuomittava valtiolle menetetyksi.  Tupakan kauppaaminen on sinänsä sallittua, mutta laittomin keinoin hankitut ylimääräiset voitot pitäisi konfiskoida.  Tällä perusteilla tupakkayhtiöiltä voitaisiin periä suuri summa veronmaksajille kuuluvaa rahaa. 

Näin se asia menisi, jos lakia sovellettaisiin tupakkayhtiöitä kohtaan oikein.  Mutta ei sitä sovelleta.  Nämä yhtiöt tuovat maahan savukkeita, vievät voitot Yhdysvaltoihin ja Englantiin ja jättävät kulut Suomen veronmaksajille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti