torstai 3. heinäkuuta 2014

SAVUKKEIDEN 100-VUOTISJUHLAVUOSI

HS:ssa 27.6. selostettiin sosiaali- ja terveysministeriön suunnittelemia tiukennuksia tupakkalakiin ja todettiin, että tähtäimenä on tupakan käytön loppuminen vuoteen Suomessa 2040 mennessä.  Artikkelin mukaan tupakka saapui Suomeen vuonna 1637; savuke, paperossi, alkoi kasvattaa suosiotaan 1850-luvulla. 

Savukkeet ja tupakointi ovat kuitenkin yleistyneet meillä vasta 1900-luvulla ja erityisesti ensimmäisen maailmansodan aikana.  Koko kansan päivittäisen tupakointitavan alkukohdaksi voidaan merkitä vuosi 1914, joten tupakkayhtiöt voisivat tänä vuonna juhlia 100 vuoden menestystarinaansa.

Tupakkana käytettiin 1600-luvulta 1900-luvulle nuuskaa, sikareita, käsin käärittyjä savukkeita, purutupakkaa ja piipputupakkaa, mutta näiden tuotteiden käyttö oli erittäin vähäistä ja kansanterveydelle lähes haitatonta.  Tehdasvalmisteiset savukkeet muuttivat tilanteen.  Ensimmäinen savukekone patentoitiin Yhdysvalloissa vuonna 1881 ja erinäisien kehittelyjen jälkeen useat tupakkayhtiöt ottivat sen käyttöön vuosisadan taitteeseen mennessä.  Suomeen koneita saatiin 1900-luvun alussa ja savukkeet ylittivät sen jälkeen suosiossa purutupakan.  Savukkeet olivat halpoja ja helppokäyttöisiä ja jo 1920-luvulla niiden polttaminen oli meillä erittäin yleistä.  Seuraamukset tästä alkoivat tulostua 1940-luvulla keuhkosyöpänä, keuhkoahtaumana, sydän- ja verisuonitauteina jne. 

Puhuttaessa vuoden 2040 savuttomasta Suomesta ei tavoitella utopiaa.  Suomi oli 100 vuotta sitten miltei savuton, joten savuton yhteiskunta on täysin mahdollinen.  Tätä seikkaa olisi syytä korostaa pohdittaessa etenemistä kohti tupakoinnin loppumista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti