maanantai 26. toukokuuta 2014

KORKEIMMASSA OIKEUDESSA EI HIKI HELMEILE

I  ALENEVAT  RATKAISUMÄÄRÄT
Prosessioikeuden professori Jyrki Virolainen toteaa blogissaan 14.5.14, että korkeimman oikeuden ennakkopäätöksinä julkaisemien ratkaisujen määrä on vähentynyt vuosi vuodelta.  Aikanaan 1980-luvulla KKO julkaisi yli 200 tapausta vuodessa.  Sen jälkeen on tultu reippaasti alaspäin.  Julkaistuja prejudikaatteja oli 111 vuonna 2011, 109 vuonna 2012 ja 102 vuonna 2013.  Vuoden 2014 toukokuun puoliväliin mennessä on päästy lukuun 27.  Virolainen ennustaa, että koko vuoden saldoksi tulee noin 80.
- Vähiin ne menevät, ennen kuin loppuvat kokonaan, sanottiin armeijassa aamuherätyksistä.
Missä voisi olla syy ratkaisujen supistumiseen?  Eiköhän suurin syy ole siinä, että KKO:ssa otettiin vuonna 1980 käyttöön valituslupajärjestelmä.  Oikeusneuvokset saavat itse päättää, paljonko ottavat työtä tehdäkseen.  KKO:ssa valitusluvan ratkaisee kahden tai kolmen oikeusneuvoksen kokoonpano.  Lupia on niin helppo evätä, kun kielteistä luparatkaisua ei perustella mitenkään:  
                      ”Valituslupaa ei myönnetä.”
Puhuttaessa korkeimmasta oikeudesta minä olen usein sanonut:

– Korkeimmassa oikeudessa riittävät äly ja ammattitaito, mutta riittävätkö moraali ja rehellisyys?

Oikeusneuvosten moraali ja rehellisyys riittävät epäilemättä pitkälle, mutta vain yhtä pitkälle kuin ihmisillä yleensä.  Lakimies ei muutu pyhimykseksi saadessaan nimityksen korkeimman oikeuden jäseneksi. 

II  INHIMILLISET  MOTIIVIT
”Ei valituslupaa” näyttäisi sisältävän toteamuksen, ettei oikeusriidalla ole ennakkopäätösarvoa.  Näin asia yleensä onkin, mutta voivatpa ratkaisun todellisina syinä olla laiskuus, holtiton sattumanvaraisuus ja vastuunpakoilukin.  Kun sanon näin, otan kantaa KKO:n jäsenten työmoraaliin.  KKO:ssa käytetään täysin valvomatonta valtaa, ja silloin eteen tulee erinäisiä houkutuksia.  Mutta eipä tässä ole syytä pahasti paheksua: näin minäkin tekisin, jos olisin KKO:n jäsen.


III  LAISKUUS

Vuosien varrella on KKO:n nihkeä valituslupakäytäntö ollut usein juristien puheenaiheena.  Mainitsen muutaman esimerkin. - Vuonna 1988 varatuomari Erkki-Juhani Taipale siirtyi asianajotoimistosta korkeimpaan oikeuteen ja kertoi sitten ilahtuneena elämänmuutoksesta.  Nyt hän oli pitkästä aikaa alkanut nähdä keväisin, että puihin on puhjennut lehtiä. 

Vuonna 1992 oikeustieteen tohtori Mikko Tulokas vaihtoi niin ikään asianajotoimiston kiireet korkeimman oikeuden kiireettömyyteen.  Tulokas kertoi heti kesällä 1992 naureskellen lupajärjestelmästä. Hän oli lupakokoonpanossa käsittelemässä rakennusurakkajuttua, jossa oli aineistoa muutama tuhat sivua. Asian esitteli vanha esittelijäneuvos, joka miltei kyynelsilmin halusi vakuuttaa ratkaisijat siitä, että lupaa ei pidä myöntää. Tulokas puolsi huvittuneena luvan myöntämistä. 

KKO:n vuosinaan 1992 – 2012 Tulokas tuli silloin tällöin vastaan Esplanadin puistossa aamupäivällä ja sanoi lähtevänsä kotiin, kun KKO:ssa ei ollut mitään työtä.

                      ”Tylsää”, sanoi Mikko.

Korkeimman oikeuden lupajärjestelmä oli puheenaiheenani erityisesti vuosina 1988 – 2010, jolloin ajoin tupakkayhtiöitä vastaan tuotevastuukanteita.  Helsingin raastuvanoikeus hylkäsi ensimmäisen kanteen 6.2.1992.  Kerron tästä muistelmissani ”Kovaa peliä” näin:

”Raastuvanoikeuden päätös oli väärä, mutta se olisi voinut jäädä lopulliseksi. Tällainen arvio ei tietenkään olisi perustunut voimassa olevaan lakiin, vaan oikeuselämän tylyihin realiteetteihin sitäkin vahvemmin. Sanoin Juha Siveniukselle ja taustaryhmällemme, että saisimme tämän jälkeen kaksi lyhyttä ratkaisua: ”ei syytä muuttaa” hovista ja ”ei valituslupaa” korkeimmasta oikeudesta. Kun alioikeus on ratkaissut laajan jutun, voi aina käydä niin, etteivät ylemmät oikeusasteet sano asiasta enää yhtään mitään. Tuomareiden työmoraali on perin vaihtelevaista. Tämä ei johdu siitä, että tuomareiksi valikoituisi tavallista moraalittomampia ihmisiä, vaan siitä, että tuomareiden viranhoito on sanktioista vapaata.”

Ihminen on raadollinen olio.  Eipä minullakaan hiki helmeillyt professorin virassa.  Akateeminen vapaus oli mukavaa.  Korkeimman oikeuden työmoraalista kerron muistelmissani myös tämän:

”Tapasin Vuorikadulla silloin tällöin varatuomari Aira Joensuun, jolla oli laaja kokemus korkeimman oikeuden valituslupakäytännöstä. Joensuu oli kovin erikoinen ihminen, hän oli erikoinen ulkonäöltään, esiintymiseltään ja kielenkäytöltään. Hänet tunnettiin laajalti Helsingin lakimiespiireissä. Hän oli ollut korkeimmassa oikeudessa esittelijänä vuosina 1973–1979. Kun puhuimme Pentti Ahon jutusta, Joensuu sanoi:

– Korkein oikeus ei anna sinulle siihen valituslupaa. Siinä on liikaa paperia.”


IV  HOLTITON  SATTUMANVARAISUUS

Eräs kaverini, joka oli ollut muutaman vuoden KKO:n esittelijänä, kertoi esimerkin lupakäytännön holtittomuudesta. Mikäli lupajaostolla on ratkaistavana 12 anomusta samana päivänä, aamupäivällä kuusi ja iltapäivällä kuusi, ratkaisukriteeriksi muodostuu anomusten järjestys. Jos aamulla tulee myönnetyksi kolme tai neljä lupaa, iltapäivällä ei enää myönnetä yhtään. Päivän kiintiötä ei haluta ylittää.

Oikeustieteen lisensiaatti Gustaf Möller, joka oli jäänyt eläkkeelle KKO:sta, sanoi, että luvan ratkaisisi sattuma eli ratkaisijoiden valikoituminen. Möllerin mukaan kevytsavukejutussa ”ei ollut mahdotonta”, että ratkaisijoiksi sattuisivat sellaiset tuomarit, jotka haluaisivat antaa luvan. Möller arvioi, että luvan saamiseen oli viiden prosentin mahdollisuus.


V  VASTUUNPAKOILU

Ajoin vuosina 2005 – 2010 kevytsavukkeisiin perustuvaa tuotevastuukannetta kahta tupakkayhtiötä vastaan.  Helsingin hovioikeus hylkäsi kanteen 31.5.2010 ja lupahakemus piti antaa KKO:lle viimeistään 30.7.2010.  Ennuste oli hyvin heikko. Se oli heikko oikeuselämän realiteettien nojalla.  Jos mittapuuna pidetään lakia, valitusluvan antamisen tälle jutulle olisi pitänyt olla itsestään selvää. Kevytsavukejuttu oli ylivertaisesti Suomen oikeushistorian tärkein juttu; jutun ennakkopäätösarvo oli suurin mahdollinen. Mutta laki on asia sinänsä ja reaalielämä on eri asia. Oli erittäin todennäköistä, että korkein oikeus ei noudattaisi lakia.

Käytännön lakimiehet sanoivat kesällä 2010:
– Juttu olisi työläs ja kiusallinen.
– Hovioikeuden tuomio on KKO:lle niin mukava, kun HO hylkäsi kaikki vaatimukset. Jos edes nikotiinihoitolääkkeet olisi tuomittu maksettavaksi, KKO antaisi valitusluvan kumotakseen tämänkin ratkaisun ennakkopäätöksellä.
– KKO:n vastuunpakoilusta johtuu, että lupaa ei myönnetä.

Eräs kaverini, jolla oli useiden vuosien kokemus esittelijänä korkeimmassa oikeudessa, luki luonnostelemani valituslupahakemuksen ja teki siihen korjauksia.  Hän lähetti minulle 17.7.2010 pitkän sähköpostiviestin, joka päättyi näin:
”Sääli, että tuomarin rakenteellisiin ominaisuuksiin kuuluu pelkuruus, joten ennuste luvan saamiseksi on huono, vaikka hakemuksesta tulisi kuinka hyvä.  Olisi lottovoitto, jos KKO:n pupupöksyistä löytyisi rohkeutta myöntää lupa – vielä suurempi ihme olisi, jos HO:n ratkaisu muuttuisi.  Arvostan kuitenkin kovasti yritystäsi – on tuo tupakkayhtiöiden touhu ollut sikamaista.”

Jätin lupahakemuksen KKO:lle 30.7.2010, mutta erinäisien keskustelujen ja tietovuotojen jälkeen päädyin siihen, ettei juttu voisi menestyä KKO:ssa.  Niinpä peruutin lupahakemuksen 8.11.2010.


VI  AIKA  HYVÄ  KUMMINKIN

Inhimillinen vallankäyttö ei voi olla vapaata ihmisten henkilökohtaisista mieltymyksistä, tunteista ja luonteenominaisuuksista.  Suomen oikeuslaitos ei ole virheetön, mutta on se melkoisen hyvä.  Meillä tuomarit eivät ota lahjuksia; Suomi kuuluu niihin harvoihin maihin, joissa tuomioistuimet eivät ole korruptoituneita.  Suomen korkeimman oikeuden jäsenet ovat poikkeuksetta päteviä juristeja, mutta taipumus itsekritiikkiin ei kuulu heidän ominaisuuksiinsa.  Niinpä he varmasti hiiltyvät edellä olevasta arvostelustakin.

2 kommenttia:

  1. Ihminen on raadollinen olio. Eipä minullakaan hiki helmeillyt professorin virassa. Akateeminen vapaus oli mukavaa.

    Haha.

    Mutta noinhan se menee. Professorin virkaan kuuluu tutkia ja opettaa sekä mahdollisesti osallistua yliopistohallintoon. Jos tyytyy pelkkään opetukseen ts. luennot viitsii käydä pitämässä, silloin on proffalla kissan päivät. Kalenterivuoden aikana kokonaiset 200 tuntia työntekoa ja kuukausipalkka mitälie 6000 euroa.

    VastaaPoista
  2. Onkohan tuo valituslupasysteemi lopulta niinkään erinomainen asia? KKO:ssa se on kattava, mutta KHO:saa kehitys sen suuntaan on vasta puolivälissä.

    VastaaPoista