torstai 8. toukokuuta 2014

KALERVO KUMMOLA - SITKEÄ SISSI

Kalervo Kummola ei anna periksi.  Hän valittaa Helsingin hovioikeuteen ennakkosensuurihakemuksensa hylkäämisestä.   Into Kustannus Oy julkisti 19.12.2013 tiedon, että se aikoo keväällä 2014 julkaista Pentti Sainion kirjoittaman kirjan Kummolan toiminnasta jääkiekkovaikuttajana.   Mainosten mukaan kirja tulee sisältämään Kalervo Kummolaan kohdistuvaa suorasukaista kritiikkiä.  Kirjan ennakkomainoksissa oli käytetty ilmaisuja ”rahankääntöpiiri”, ”rahojen kätkeminen veroparatiiseihin”, ”hämähäkinverkot”, ”salaiset sopupelit” ym.

Kummola kaatoi heti kuppinsa, eikä hän jäänyt odottamaan tumput suorina.  Kummolan juristi antoi 20.3.2014 Helsingin käräjäoikeudelle seuraavan hakemuksen:
”Hakijat pyytävät, että Into Kustannus Oy:n kustantaman ja Pentti Sainion kirjoittaman KUMMOLAN  RAHANKÄÄNTÖPIIRI  -  URHEILUVIIHTEEN KULISSIEN TAKAISTA PELIÄ
-nimisen kirjan julkaiseminen, myyminen ja jakelu kielletään sakon uhalla siihen asti, kunnes jäljempänä yksilöitävään kieltokanteeseen on saatu lainvoimainen ratkaisu.”

Käräjäoikeus hylkäsi 3.4.2014 Kummolan hakemuksen perustuslain 12 §:ään sisältyvän ennakkosensuurin kiellon nojalla.  Kysymys kunnianloukkauksesta olisi ratkaistava vasta kirjan julkaisemisen jälkeen.  Käräjäoikeus velvoitti Kummolan korvaamaan vastaajien oikeudenkäyntikulut 2.500 eurolla.

Nyt on siis Kuuma-Kalle valittanut Helsingin hovioikeuteen.  Valituskirjelmän mukaan Pentti Sainio ja Into Kustannus Oy syyllistyvät sananvapauden väärinkäyttöön.  Kummolan perustuslaillinen kunniansuoja olisi asetettava kirjan julkaisemisoikeuden edelle.  Kirjassa ei käsitellä Kummolan yksityiselämää, vaan hänen toimintaansa jääkiekon alalla.  Otetaanpa tähän lainaus rikoslain 24:9:stä:

” - - kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.”

Kummolan arvostelu on sallittua, ellei Sainion kirjassa esitetä valheellisia väitteitä.  Kun Kummola näin epätoivoisesti yrittää estää kirjan julkaisemisen, alkaa näyttää siltä, että hän tosissaan pelkää jotakin.  Epätoivoinen yritys: ei hovioikeus kiellä kirjan julkaisemista.  Into Kustannus julkaisee kirjan 28.5.2014 odottamatta hovioikeuden tuomiota.

Kirjan ilmestyttyä Kummolalla on mahdollisuus nostaa syyte kunnianloukkauksesta.  Olen lukenut käsikirjoituksen, ja kirja saa Kummolan pulssin nousemaan.  Kirjan ilmestyttyä Kummolalta lähtee varmaankin poliisille alta aika yksikön kiihkeä rikosilmoitus kunnianloukkauksesta.  Ei kai Kummola enää näiden vaiheiden jälkeen voi jättää asiaa sikseen.  Ja kunnianloukkausta puidaan ensin Helsingin käräjäoikeudessa ja sitten Helsingin hovioikeudessa ja ehkä vielä korkeimmassakin oikeudessa.  Kummola pitää kirjan julkisuudessa vuodesta toiseen, joten Into Kustannus Oy:n ei tarvitse panostaa rahaa kirjan mainontaan.

Jääkiekkopiireissä Kalervo Kummolaa pidetään Rautakanslerina.  Hän näyttääkin olevan mies, joka ei pelkää puskea päätään seinään.  Harva ihminen lähtisi yrittämään ennakkosensuuria vielä hovioikeudessakin käräjäoikeustappion jälkeen.  Tunnen jonkinmoista ihailua.  Minullakin on pää umpiluuta, olen vuodesta 1966 lähtien hävinnyt koko joukon oikeudenkäyntejä.

Kirjoitan hovioikeudelle Pentti Sainion ja Into Kustannus Oy:n puolesta vastineen, jossa ei ole paljon uutta sanottavaa.  Suomen perustuslaki ei salli kirjojen ennakkosensuuria.

Kirjan ilmestyttyä voidaan odottaa myös Harry Harkimon reaktiota.  Pentti Sainio sivaltelee myös Harkimoa aika rutkasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti