perjantai 10. tammikuuta 2014

PAINOVIRHE JA HÖLMÖT TUOMARIT

A  Suomen oikeuslaitos


Meillä on kansalaisia, jotka ovat kärsineet räikeää vääryyttä Suomen oikeuslaitoksessa.  Kun Oikeuden Jumalatar Justitia on oikullinen, hän voi heittää ihmisten silmille tällaisenkin ratkaisun:
                      ”Käräjäoikeus hylkää kanteen, koska kuu on juustoa.”
Tällaista ihmisen on vaikea niellä.  Annan kuitenkin näissäkin tapauksissa neuvon: lopeta tähän, kun käräjäoikeus on tehnyt väärän ratkaisun, se ei helposti oikene.  Se saattaa jatkua näin:
                      ”Hovioikeus: ei syytä muuttaa; korkein oikeus: ei valituslupaa.”
”Jatka elämääsi tämän pysyvän tosiasian kanssa; suhtaudu käräjäoikeuden tuomioon samalla tavoin, kuin salama olisi polttanut talosi.  Jos jatkat oikeustaistelua, pilaat elämästäsi useita vuosia, menetät ylettömästi rahaa ja saat vatsahaavan.” 


Olen onnistunut rauhoittamaan joitakin ihmisiä, mutta en kaikkia.  Jotkut jatkavat vihaa uhkuen.  Käräjäoikeuden jälkeen on vuorossa hovioikeus, sitten korkein oikeus, sen jälkeen Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin, oikeuskansleri ja tasavallan presidentti.  Olen nähnyt muutamia tällaisia historioita ja yhden sellaisen, joka päättyi vatsahaavaan, sydänvikaan ja kuolemaan.


B  117.937 euron painovirhe
Käräjäoikeus: ”Kuu on juustoa.”  Liioiteltu ja mahdoton esimerkki?  Ei kai aivan mahdoton.


Elokuussa 2007 NCC Rakennus Oy:n johtaja, diplomi-insinööri Markku Hainari pyysi minulta asiantuntijanlausuntoa kiinteistönkauppaa koskevaan juttuun, jossa Helsingin käräjäoikeus oli 4.7.2007 hylännyt NCC:n kanteen.  Kun reaalimaailmassa ei ole olemassa sellaista tuomaria kuin ”Helsingin käräjäoikeus”, kysyin Hainarilta, kuka fyysinen henkilö oli tehnyt tuomion.  Juttu oli istuttu yhden tuomarin kokoonpanossa, ratkaisijana oli käräjätuomari A.J., 49-vuotias nainen, jonka nimi tuntui tutulta.  Erinäiset käytännön juristit olivat kertoneet minulle rouvan päättömistä tuomioista.  Tälläkin kertaa A.J. oli sekoillut.  Yksinkertainen painovirhe oli harhauttanut A.J:n ratkaisemaan asian päin mäntyä.
Olin vastahakoinen, mutta otin luettavakseni jutun aineiston.  NCC osti Haka Oy:n konkurssipesältä 26.6.2002 kaksi Lohjan kaupungissa sijaitsevaa kiinteistöä 330.225 euron hinnalla.  Kun kiinteistöt kuuluivat valtion asuntorahaston vahvistaman ARA-hinnaston I vyöhykkeeseen, neliöhinta oli 70 euroa.  Vuoden 2002 lopussa ilmeni, että kiinteistöt olivatkin II vyöhykkeellä, jolloin oikea neliöhinta olisi ollut 45 euroa.  Valtion asuntorahaston karttaan oli tullut painovirhe; merkintä I vyöhykkeestä oli väärä ja se korjattiin heti 10.1.2003.  Tämä alue oli ollut kartassa II vyöhykkeellä vuosina 1996 – 2001 ja oli sitä jälleen 2003 – 2007.  Oikea kauppahinta olisi ollut 212.288 euroa.  NCC vaati Haka Oy:n konkurssipesää palauttamaan liikaa maksetut 117.937 euroa.  NCC:n kanne tukeutui perusteettoman edun palautusta koskevaan säännöstöön.  Oikeudenkäynnissä NCC antoi käräjäoikeudelle asuntorahaston kirjallisen todistuksen, jossa nimenomaan sanottiin, että karttaan oli vuoden 2002 osalta päässyt inhimillinen viivavirhe.  Kiinteistö kuului siten II vyöhykkeeseen myös vuonna 2002. 
Asia oli näin yksinkertainen, mutta kun Suomen oikeuslaitoksen tuomarit olivat vieläkin yksinkertaisempia, Haka sai pitää arpajaisvoittonsa.
Painovirhe olisi tietenkin voinut tapahtua myös toisin päin.  Kiinteistö olisi voitu merkitä vahingossa V vyöhykkeeseen, jolloin sen neliöhinta olisi ollut 10 euroa.  Tässä tapauksessa NCC olisi saanut itselleen yli 100.000 euron voiton.
Rouva tuomari oli ollut asiassa täysin ”kuutamolla”.  Hän ratkaisi asian ikään kuin kiinteistö olisi vuonna 2002 aivan todella ollut I vyöhykkeellä:
”Perusteettoman edun palautuksella ei ole tarkoitus puuttua tulevaisuudessa tapahtuvien muutosten mahdollisesti kaupan kohteen arvoon vaikuttaviin seikkoihin.  Nämä jäävät ostajan vastuupiiriin.”
Perusteettoman edun palautusta oli Suomen lainopissa käsitellyt Y.J. Hakulinen vuosina 1928 – 1965.  Kun Hakulisen viimeisimmätkin tekstit alkoivat olla vanhentuneita, kirjoitin vuonna 1982 47-sivuisen opintomonisteen ”Perusteettoman edun palautuksesta”, joka tuli siviilioikeuden tenttivaatimuksiin.  Vuonna 1983 otin esityksen hieman laajennettuna teokseen ”Velvoiteoikeuden pääkohtia” ja sen jälkeen ”Velvoiteoikeuden oppikirjaan” vuosina 1988, 2003 ja 2007.  Kun kukaan muu ei Suomessa ollut kirjoittanut edunpalautuksesta, Hainari ja NCC:n oma lakimies pitivät tärkeänä, että minä antaisin oikeudenkäyntiin kannetta puoltavan asiantuntijanlausunnon.
Käräjätuomari oli kopioinut tuomioonsa otteita Velvoiteoikeuden oppikirjastani sivuilta 226, 232 ja 235 – 242.  Luin tuomion kiusaantuneena ja vaivaantuneena.  Siviilioikeuden tenteissä olin vuosina 1982 – 2006 arvostellut varmaankin yli tuhat vastausta perusteettoman edun palautusta koskeviin kysymyksiin.  Tämänsisältöisestä vastauksesta ylioppilas olisi saanut nollan (= 0 ), jos kohta en ikinä olisi pannut tenttiin näin yksinkertaista oikeustapausta. 
Nyt ei kuitenkaan ollut kyse tentistä, vaan käräjätuomarin ratkaisusta, jonka oletin jäävän lopulliseksi.  Sanoin Hainarille, että juttu luultavasti päättyisi näin: hovioikeus: ”ei syytä muuttaa”, korkein oikeus: ”ei valituslupaa”.  Sanoin myös, ettei minun lausunnostani olisi mitään hyötyä, vaan pikemminkin haittaa:
”Hovioikeuden jäsenet eivät viitsi lukea lausuntoa.”
”Jos he lukevat, he eivät ymmärrä siitä mitään.”
”He ratkaisevat asian tahallaan vastoin professorin lausuntoa.”
Hainari sanoi käyneensä NNC:n lakimiehen kanssa läpi kaikki nämä näkökohdat, mutta he halusivat lausunnon niistä riippumatta. 
Kirjoitin hovioikeudelle asiantuntijanlausunnon, jossa totesin kiinteistön kuuluneen II vyöhykkeeseen myös vuonna 2002 samalla tavoin kuin sitä edeltävinä vuosina ja sen jälkeenkin.  Painovirheen takia se ei ollut välillä käynyt I vyöhykkeessä.  Kiinteistöjen vyöhykejaon määrää valtion asuntorahasto, ja ryhmittelyn perustana ovat muun muassa kiinteistöjen sijainti, liikenneyhteydet, palvelujen tarjonta.  Asuntorahasto ei ollut tehnyt ratkaisua kiinteistön nostamisesta I vyöhykkeeseen; kyseessä oli pelkkä painovirhe.
Oikeuskäytännössä tämän tyyppisiä virheitä on esiintynyt varsinkin asunto-osakkeiden kaupoissa, joissa huoneiston pinta-ala on merkitty isännöitsijäntodistukseen väärin.  Esimerkiksi korkeimman oikeuden ratkaisussa 1984 II 108 oli pinta-alaksi merkitty 27 neliömetriä, mutta tarkistusmittaus kaupan jälkeen antoi tuloksen 22 neliötä.  Ostaja oli oikeutettu hinnanalennukseen ja myyjän oli palautettava viittä neliötä vastaava hinta.
Juttu jäi hovioikeuden päätettäväksi näine hyvineen ja siellähän kävi juuri niin kuin professori Aurejärven inhorealistinen ennuste sanoi.  Hovioikeus (kolme hovioikeudenneuvosta) antoi 6.10.2008 lyhyen tuomion:
”Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden ratkaisun perusteluineen.”
Tämän jälkeen NCC pyysi korkeimmalta oikeudelta valituslupaa, mutta sai 7.5.2009 lyhyen vastauksen: lupaa ei myönnetä.
Jälkikäteen arvioiden NCC:n olisi kannattanut jättää 117.937 euron ylihinta Hakalle; nyt NCC:n maksettavaksi tulivat myös oikeudenkäyntikulut.  Oikeuslaitoksella on vain rajallinen merkitys.  Tuomioistuimet käsittelevät asiantuntevasti tavallisia rikosjuttuja, kuten varkauksia, pahoinpitelyitä, rattijuopumuksia ja huumausainerikoksia.  Tämä onkin paljon ja tuomioistuimet pitävät tällä tavoin yllä oikeusrauhaa.  Siviilijuttuihin kansalaisten ei oikeastaan pitäisi lähteä ollenkaan.  Ainakin, jos kärsitty vahinko on pieni, alle 10.000 euron, on parempi niellä tappio ja keskittyä elämässä muihin asioihin.
Diplomi-insinööri Markku Hainari suhtautui asiaan rauhallisen kyynisesti, liike-elämään kuuluivat tappiollisetkin kaupat.  Hainari ei repäissyt vaatteitaan.

C  Pahoinvointi



Minä en suhtautunut asiaan rauhallisen kyynisesti.  Asia tympäisi minua, vaikka en varsinaisesti hävinnyt siinä mitään.  NCC maksoi palkkioni ja minä olin jopa oikeassa ennustaessani jutun tuloksen.  Vatsanpohjaani kouraisi kuitenkin.  Luettuani käräjätuomarin ratkaisun en olisi halunnut olla missään tekemisissä tämän oikeusjutun kanssa.  Se, joka näkee kadulla läjän oksennusta, ei pysähdy tarkemmin tutkimaan havaintoaan, vaan kääntää katseensa sivulle ja kiertää läjän.
Käräjätuomaria kohtaan olin vain vaivaantunut.  Minua jotenkin hävetti hänen kehnoutensa enkä pitänyt siitä, että hän oli tuomioonsa kopioinut laajalti minun oppikirjatekstiäni.  Hovioikeuden jäseniä kohtaan tunsin vastenmielisyyttä.  Oli mahdollista, että he ratkaisivat jutun tahallaan vastoin minun kantaani.  Tuomarit ovat näkymättömiä virkamiehiä, joita ei lakimieskunnassa arvosteta korkealle.  Heille professorin yli käveleminen saattaa antaa hohtoa elämään, ja jotkut tuomarit jopa kilpailevat sillä, kuinka monta juttua he ovat ratkaisseet vastoin professorin kantaa.
Korkeimman oikeuden osalta jäi epävarmaksi, vaikuttiko minun mukanaoloni NCC:n asiaan kielteisesti.  Olin arvostellut korkeinta oikeutta julkisuudessa, jota ei siellä katsottu hyvällä silmällä.  Korkeimman oikeuden jäsenet olisivat voineet hylätä valitusluvan kostoksi minulle.  Kun KKO kuitenkin joka tapauksessa hylkää valtaosan valituslupahakemuksista, asia olisi kai mennyt näin ilman minuakin.

D  Ravintola Kanta Krouvi, helmikuu 1992


Tuomarit ovat ihmisiä siinä missä muutkin, mutta kun he käyttävät täysin kontrolloimatonta valtaa, he voivat työssään tunaroida miten paljon hyvänsä ja myös toteuttaa ihmisen alhaisimpia vaistoja, kuten kateutta, pikkumaisuutta, kostonhalua ja mahtailua.  Tästä minulla on sellaisia kokemuksia, joita kenelläkään muulla lakimiehellä ei Suomessa ole.  Olen vuodesta 1988 lähtien käynyt erinäisiä oikeustaisteluita tupakkateollisuutta vastaan, ja näissä jutuissa oikeuslaitos on näyttänyt kehnoimmat puolensa.
Ensimmäinen tupakkaoikeudenkäynti, Pentti Aho vastaan Rettig Oy ja Suomen Tupakka Oy, alkoi Helsingin raastuvanoikeudessa 2.5.1988 ja päättyi raastuvan osalta 6.2.1992.  Raastuvanoikeuden tuomareiden käytös oli typerää, törkeää ja avoimen puolueellista tupakkateollisuuden hyväksi.  He eivät turhaan peitelleet käsityksiään, ja heidän tuttavansa, raastuvan haastemiehet, asianajajat ja oikeustieteen ylioppilaat kertoivat minulle heidän menettelystään.  Raastuvanoikeus hylkäsi Pentti Ahon kanteen 6.2.1992.  Tuomio oli väärä, mutta olimme asianajaja Juha Siveniuksen kanssa iloisia siitä, ettei meidän enää tarvitsisi käydä hengittämässä samaa ilmaa raastuvan tuomareiden kanssa.
Kerron muistelmateoksessani ”Kovaa peliä” tunnelmistani raastupakäsittelyn jälkeen:
”Tupakkajuttujen aikana suhtautumiseni tuomareihin kehittyi niin kielteiseksi, että se irtosi täysin järkevästä ajattelusta.  Suomalainen tuomari oli minulle täysin myyttinen hahmo samalla tavoin kuin juutalainen Adolf Hitlerille. Vuonna 1992 eräänä helmikuun iltana istuin ravintola Kanta-Krouvissa Ruoholahdenkatu 4:ssä. Olin juovuksissa, ja kaverit osasivat ennakoida, että alkaisin käsitellä Suomen oikeuslaitoksen vikoja ja virheitä.  Tuijottelin synkkänä eteeni ja töksäytin yhtäkkiä:
’Sanokaas pojat, mikä on suomalaisten alioikeustuomareiden pahin vika!’
’Tyhmyys ja röyhkeys’, vastasi Lefa nopeasti.
’Nämä ovat vikoja, mutta mikä on pahin?’
’Itserakkaus ja ammattitaidottomuus’, ehdotti Masa.
’Muuten oikein, mutta kysyin pahinta vikaa.’
’Herkkähipiäisyys ja paskantärkeys’, sanoi Ville.
’Taas oikein, mutta nämä eivät ole niiden paskapäiden pahimmat viat.’
’Hilseilevä päänahka ja pahanhajuinen hengitys’, arveli Pena.
Kommentit tulivat nopeasti, koska kaverit tunsivat mielipiteeni. Tilanne oli kuitenkin pahentunut, eivätkä vanhat luonnehdinnat enää riittäneet. Minun oli aika paljastaa totuus. Olin lukenut Theodor Petersenin kirjan ”Englannin oikeuslaitos”. Vuorossa oli oikeudenkäynnin kohokohta, ”Summing up” eli päätuomarin yhteenveto. Niinpä nojauduin tuolissani taaksepäin ja sanoin rauhallisesti:
                      ’Well’
Sanoin näin, koska englantilaiset tuomarit aloittavat yhteenvedon sanalla ”Well”.  Sen jälkeen kerroin hitaasti käsitykseni. Englannissa ”Summing up” kestää monesti useita tunteja, mutta minä kiteytin koko asian pelkistettyyn muotoon:
'Heidän pahin vikansa on se, että heitä ei lyödä.'
Kaverit oivalsivat heti totuuden eikä heidän silmissään näkynyt epäröintiä. Minä join tuoppini loppuun ja jatkoin silmät puoliummessa:
’Niitä pitäisi lyödä. Ai, että niitä pitäisi lyödä. Silloin he oppisivat, mitä tarkoittaa perusteettoman edun palautus, täytetakaus, tuotevastuu ja hinnanalennus. He eivät nyt tiedä, mutta jos heitä lyötäisiin tarpeeksi, he alkaisivat tietää.’
Seurasi hiljaisuus, joka keskeytyi, kun minä löin nyrkkini pöytään ja huudahdin:

’Väärän kuninkaan päivä! Siinä olisi ratkaisu!

Joka vuosi syyskuun ensimmäisenä maanantaina Helsingin raastuvanoikeuden tuomarit vietäisiin senaatintorille ja heidät sidottaisiin kiinni mahalleen puistonpenkkiin.  Ja sitten kansalaiset saisivat piiskata heitä.  Kansalaiset odottaisivat vuoroaan jonossa ja jokaisen saisi lyödä kymmenen kertaa.  Kun tuomarit palaisivat työhön, he eivät voisi istua, joten he kunnioittaisivat seisaaltaan sitä kansaa, jota heidän pitäisi palvella.  Tuomioistuimethan eivät ole olemassa sen takia, että kansalaiset kävisivät oikeussaleissa kunnioittamassa tuomareita.”
Tämä tietysti oli humalaisen miehen puhetta ja ylidramatisointia, mutta lakimiehet ovat pitäneet tätä muistelmieni jaksoa hyvänä.  Se on jäänyt lukijoiden mieliin ja siitä olen saanut suuren määrän palautetta.  Käytännön asianajajat joutuvat katsomaan alioikeuksien ja hovioikeuksien tuomareiden erheitä ja munauksia ja tämä herättää aggressioita, jotka asianajajien kuitenkin on peitettävä.  Minulle sana on vapaa, koska en enää käy oikeussaleissa kumartelemassa itsenäni huonommille juristeille.

E  Lääkäreiden tunarointi
Rakennusyhtiö NCC hävisi tuomareiden kehnouden takia suurehkon summan rahaa.  NCC kesti tämän, mutta oikeuskäytännössä on esiintynyt paljon suurempiakin vääryyksiä, miljoonien eurojen määräisiä ja sellaisia, jotka ovat johtaneet vääryyttä kärsineiden konkursseihin.
Kysymys on näissä tapaukissa kuitenkin vain rahasta.  ”Vain rahasta”.  Tupakkaoikeudenkäyntejä seuranneet lääkärit ovat vuodesta 1988 kertoneet lääkäreiden tyrimisestä.  Lääkärin tyhmyys, ammattitaidottomuus, laiskuus, ylimielisyys ja huolimattomuus voi johtaa potilaan vakavaan vammautumiseen ja jopa kuolemaan.  Suomen hautausmailla makaa suuri määrä sellaisia vainajia, joiden kuolema on aiheutunut ala-arvoisten lääkäreiden virheistä. Ajan mittaan olen kuullut erinäisiä esimerkkejä vääristä diagnooseista ja hoidoista.
 ”Kirurgi tulee ravintolaillan jälkeen leikkaamaan selän välilevyn pullistumaa ja vahingossa menee    liian syvälle ja tekee reiän vatsavaltimoon (aortta) ja potilas kuolee.” 


”Huolimaton radiologi eli röntgenlääkäri ei huomaa kasvainta keuhkokuvassa tai mammografiassa ja potilas kuolee vuoden kuluttua nopeasti levinneeseen keuhko- tai rintasyöpään.”
”Iäkäs mies valittaa toistuvasti kaupungin terveyskeskuslääkärille närästystä ja ylävatsavaivaa ja saa happosalpaajia. Syy, ettei häntä lähetetä gastroskopiaan eli ruokatorven ja mahalaukun tähystykseen, oli kun " sinne on niin pitkä jono".  Mies menee lopulta yksityiselle lääkärille, joka löytää pitkälle levinneen syövän.  Sen jälkeen miehen osoite on Carina-saattokoti.”

”Pitkään tupakoinut 60-vuotias mies saa keuhkokuumeen, joka hoidetaan antibiootilla.  Hän ei saa lähetettä keuhkokuvaukseen ja kuolee keuhkosyöpään vuoden päästä.”


”Huolimaton gynekologi vakuuttaa vatsakipuja ja turvotusta valittavalle naiselle, että kaikki on kunnossa, eikä tee ultraäänitutkimusta ja pian todetaan nopeasti levinnyt munasarjasyöpä.”

Huh!  On sittenkin hyvä olla vain lakimies!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti